Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 30. lokakuuta 2021

Lisää villasukkia

 Tarjouuslaarit ovat vaarallisia.

Olen pistänyt itseni langanostokieltoon, hukun nimittäin lankoihin. Mutta kun kuljin, ihan"sattumalta" lankaosaston ohi ja näin Novitan Kaksoset lankaa tarjouslaarissa, oli vaan ihan pakko. En ole kokeillut miten tuo lanka toimii ja saako oikeasti aikaan "kaksoset".

Varmaan jostakin olisi löytynyt ohjeetkin tuon käytölle, mutta totesin, ettei kerä toimi niin että aloittaa "molemmista päistä", vaan kerä alkaa uudestaan merkkilangan jälkeen. No, purkamallahan tuosta selvittiin ja opin, kantapään kautta, miten tuo lanka toimii. 

Ideat sukkaan on napattu milloin mistäkin, eli oikeata ohjetta näille ei ole. 

"Serkulle" villasukat

Lanka: Novita Kaksoset
Puikot Cubics 3½

Luo 48 silmukkaa ja neulo resoria: 3 oikein 1 nurin 10 kerrosta

1 kerros nurin, 3 kerrosta 3 oikein 1 nurin, toista näitä kerroksia kunnes varsi on riittävän pitkä.

Neulon vielä yhden kerroksen kaikki oikein ja tein kantalapun puikon 1 ja 4 silmukoilla.

Tein vahvistuksen nurjalle puolelle: nosta 1 s, 1 nurin, nosto jne. Kaikki oikein toisella puolella. Kantalappua yhteensä 24 kerrosta. Kantalapun kavennuksissa jatkoin vahvistettua neuletta. (8+8+8 silmukkaa).

Kantalapun reunasta nostin 12 silmukkaa, 

Kavennukset sitten joka kierroksella: Ykköspuikolla  silmukkaa oikein, sitten 2 oikein yhteen ja 6 nurin. 4 puikolla 6 nurin, ylivetokavennus ja loput oikein. Seuraavalla kierroksella ykköspuikolla 15 oikein, kavennus, seuraavalla kierroksella 14 oikein jne. Jatkoin kunnes puikolla oli 10 silmukkaa. 

Neuloin sileää neuletta, kunnes jalkaterä oli riittävän pitkä, sitten tein leveän kärkikavennuksen. 

Puikot 1 ja 3: Neulo silmukat kunnes jäljellä on  3 silmukkaa. 2 oikein yhteen, 1 oikein
Puikot 2 ja 4: 1 oikein, nosta 2 silmukkaa oikealle puikolle kuten neuloisit ne oikein (ja takaisin vasemmalle) ja neulo ne takakautta yhteen, loput silmukat normaalisti oikein

Tein kavennuksia joka toisella kerroksella kunnes puikolla on 5 silmukkaa, jonka jälkeen tein kavennukset jokaisella kerroksella. Kun jäljellä oli 2 s/puikko päättelin sukan.

 

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...