Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Vielä ehtii

 Posti yllätti positiivisesti.

Olen odottanut pakettia Ifolorilta jo muutaman päivän ajan ja ehdin jo perjantaina todeta ettei suunnitelmani onnistunut. Väärässä olin! Eilen illalla kilahti tekstiviesti kännykkään: pakettisi on noudettavissa...  Ja tänään kävin sitten automaatilla, ennen kun lähdimme ajamaan koiriemme kasvattajan luokse. 



Avasin paketin jo autossa, halusinhan nähdä miten joulukalenteri oli onnistunut. Jos jostakin on valitettava, niin Ifolorin valinta luukkujen numeroille ei ole mennyt ihan nappiin. Varsinkin kun kuva jonka kalenteriin valitsee voi olla sävyltään ihan mikä tahansa, olisi kivaa jos numeroita voisi itse muokata. Myös fontin kokoa. Mallini on napattu Ifolorin oman kehyksen kohdalta, eli kuvavalintani ei vaikuttanut tuohon


Toki tuon viitosen pystyy tuolta hahmottamaan, mutta saisi se minusta näkyä selvemmin. Olin ajatellut että tekisin "mummeille" omat joulukalenterit, mutta jäin nyt kuitenkin miettimään näkyvätkö nuo numerot tarpeeksi hyvin. Toki tässä kalenterissa ei ehkä se numero ole se tärkein asia.

Kun ensimmäistä kertaa näin Ifolorin mainoksen suklaakalenterista suhtauduin asiaan hieman skeptisesti. Hieman hintava kalenteri jos sisältää sellaista saippualle maistuvaa suklaata. Kun vaivaudun tutkimaan tuotetta hieman tarkemmin yllätyin taas iloisesti: kotimaisia Fazerin konvehteja. Olin myyty!


Dumle, Fazermint, Geisha, sininen ja uutuus konvehti Pihlaja. Kyllä tällaisen kehtaa antaa, vaikka se pääasia onkin se oma kuva! Laktoositonhan tämä nyt ei ole, mutta pyynnöstäni huolimatta ei Fazer ole sinistä laktoosittomana tuonut markkinoille. Kummallista.

Kalenterin kanteen sai vielä lisätä oman tekstinsä. Siinä olikin sitten valittavana useita eri fontteja ja värejä. Mallipohjiakin seitsemän erilaista, kokokuvaa, kollaasia ja erilaisia kehyksiä. 

Tuosta pienestä fonttiongelmasta huolimatta olen sitä mieltä että tämä oli aivan loistava uutuus Ifolorilta. Toistaiseksi saatavana vain pystyasentoisena, mutta eiköhän sekin "ongelma" ole ensi vuoteen mennessä ratkaistu. 

Vaikka en provisiota mainostamisesta saakaan: olin todella tyytyväinen ostokseeni. Vielä ehditte tilaamaan, toimitus oli suhteellisen nopeaa. 

Muovikalvossansa

6 kommenttia:

  1. Olipas hauska idea! Raaskiikohan luukkuja edes avata. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaanottaja väitti että ei 😂. Saahan ne suklaat tarvittaessa takapuolelta pois

      Poista
  2. Kiitos kivasta vinkistä! Minäkin mietin, että jos mummi saa kuvan lapsenlapsesta, miten sitä raskii luukkuja avata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sanoa, mutta sanoin kyllä että käyttöön tuo on ajateltu :)

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, tällaista joulukalenteria en ole huomannutkaan. Joinakin vuosina ollaan teetetty kalenteri lasten kuvista vanhemmilleni. Joulukalenteria voisi miettiä tälle vuodelle. Karkkien kotimaisuudesta plussaa!
    Ps. blogisi ulkoasu on kyllä kaunein, jonka olen nähnyt <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos, aikoinaan noita sai "The Cutest Blog on the block" sivustolta, vaihelin aina välillä. Valitettavasti en pistänyt koodeja talteen, joten tämä sitten jäi :) Oli toki hauska vaihdella näitä, mutta ymmärrän toki että ilmaistarjontaa ei haluta ylläpitää.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...