Minkä nuorena oppii...jos oppii

Maantieto ei ollut lempiaineitani koulussa.

Biologian tunneilla olin hereillä, oli hurjan mielenkiintoista tutkia nukleiinihappojen rakennetta ja oppia miten sienet elävät symbioosissa puiden kanssa. Lintujen tunnistus oli sen sijaan aika tylsää. Eikä minua suoraan sanoen kiinnostanut Sciurus vulgariksen latinankielinen nimi. Söpöhän tuo muuten on vaikka nimi onkin hieman vulgääri.

Koulussa kuitenkin kiusattiin oppilaita, ainakin minua, sillä puolet opintovuodesta kului maantietoa opiskellessa eli nukkuessa. Onkohan tylsempää ainetta koulussa... tai no, oli, mutta viis siitä. Maantiedon tunneilla on ehkä joskus kerrottu jotakin hyödyllistäkin, suurin osa ajasta kului kuitenkin opettelemalla ulkoa Afrikan valtioita ja niiden pääkaupunkeja. Täysin turhaan, suurin osa siitä tiedosta on nykyään historian tunneille kuuluvaa aineistoa. 

Mutta joskus on ehkä mainittu tunneilla tafoneista? Minä olen siinä vaiheessa taatusti nähnyt unta jossa James Herriot pelastaa vasikat päätymästä koiranruoaksi pienillä sinisillä pillereillä! Herriot oli aikaansa edellä, nämä nykyiset, sinisyydestään tunnetut pillerit ovat käytössä myös eläinpuolella, tosin ihan eri vaivaan kuin ihmispuolella. Herriotin vasikoilla oli, teurasauton kuljettajan mukaan "keuhkojen salpaantuminen". En muista kerrotiinko mitä ne Herriotin siniset pillerit olivat, mutta eipä kovin kaukana totuudesta olisi nykypäivän oppien mukaan myöskään tuo hoito. Tosin en tiedä vasikoista mitään, pieneläimistä sentään jotakin, joten ehkäpä vasikoille ei anneta yskänlääkettä?

 Mutta takaisin tafoneihin. Mieheni on, kuten olen kertonut, hurahtanut geokätköilyyn. Kun tulimme Kolilta kotiin, pysähdyimme aika monta kertaa, milloin missäkin upeassa paikassa. 

Taipaleen vanha kanava

Yksi pysähdyspaikka oli tuttuakin tutumpi alue: jäähallin parkkipaikka. Huokaus. Olisikohan turhempaa paikkaa kätkölle? Ei sitten mitään nähtävää...luulin. Vieressä oli niin sanottu geokohde, eli jonkinlainen geologinen ilmiö josta pitäisi selvittää hieman yksityiskohtia. Tällä kertaa piti selvittää minkälaisia tafoneja oli kivessä. Siis mitä? En ole...niin, se taisi jo selvitä. Olin torkkunut sillä tunnilla. 

Jotta tafoneista pystyisi tekemään jonkinlaisia päätelmiä, pitäisi tietysti tietää mikä se sellainen tafoni oikein on. Taifuuneista olen sentään kuullut puhuttavan, mutta nyt eivät trooppiset hirmumyrskyt liittyneet asiaan. Sen sijaan siirrymme ajassa taaksepäin, toiseen luonnonilmiöön: jääkauteen. Jääkauden jättämiä jälkiä on edelleen nähtävissä lähes kaikkialla maassamme, kunhan osaa etsiä. 

"Ennen jääkautta Suomea peitti rapakalliokerros, jonka alaosassa olevien rakojen kylkiin syntyi rapautumistaskuja. Jääkaudella taskut olivat jäässä, ja jään sulaessa vesi huuhtoi taskut puhtaiksi jättäen kiviin tyhjiä koloja – tafoneita" Lähde: Suomen Luonto/Kummia koloja

Vaikka miehelläni tuo kätköily on hieman jo ryöstäytynyt käsistä, niin edelleen väitän että tämä on (olisi) hieno harrastus. Uskomattoman upeita paikkoja ja historiallisia kohteita on tullut nähtyä. Ja välillä oppii vielä tässäkin iässä uusia asioita. Kuten mikä se tafoni oikein onkaan. Ja missä kotikaupunkini mestauspaikka sijaitsi. Enkä edes tiennyt, ennen kätköilyä, että asun ihan hiidenkirnun vieressä. Muisto jääkaudelta nekin.