Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 28. marraskuuta 2019

Seura oli loistavaa

Kävin ystävien kanssa jouluglögillä.

Tänä vuonna päädyimme isoisäni ja minun "kantapaikkaan" eli Kluuvikadun Fazerille. Kävimme ensin katsomassa "Ikkunaa" ja sitten tulimme kaakaolle Fazerille.
Entiseen tapaan, myös Fazerin jouluikkuna oli ihan näkemisen arvoinen. 


Perinteisten Fazerin makeisten lisäksi, ikkunassa oli aika perinteisen näköisä tonttujakin


Miksi ikkunaan oli valikoitunut lyhytkuonoisia koiria on minulle mysteeri, edelleen eläinlääkäriliitto kampanjoi näiden mainoskäyttöä vastaan. 


Oli joulutoivotus eksynyt ikkunaan äidinkielelläni, kiitos siitä.


 Sisällä palvelu olikin sitten huomattavasti heikentynyt sitten lapsuuteni Fazerin.

Silloin joskus aikoinaan sai nauttia pöytiintarjoilusta, nykyään sai jonottaa, kauan, että sai tilattua tuotteensa ja sitten jonotettiin vielä kunnon tovi että sai juomansa.

Kun pyysin veistä sain kuulla että niitä on selkäni takana, kerroin ettei ole, koska ne ovat loppu siitä, vastaukseksi sain että voin hakea joltakin muulta pisteeltä. Kiitos, teenpä sitten niin.

Pöydistä ei haettu pois käytettyjä astioita, siirsimme sitten itse niitä tyhjiin naapuripöytiin, että saimme uudet tilauksemme mahtumaan.

Kokonaisuutena Fazerin taso oli laskenut sen verran paljon, etten todellakaan koe tarvetta mennä uudestaan. Piparilatteni oli toki hyvä, mutta pieni hymy ei haittaisi, vaikka onkin kiire.



Piparkakkuja löytyi myös ikkunasta. Jotenkin vaan muistelen että aikoinaan piparkakkutalotkin olivat upeampia. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...