Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Ranskalaisittain

Kuten eilen kerroin, tein kalakeittoa.

Käytin siis nuo joulukalojen perkuujätteet liemeen, ruotoihin jääneet lihat perattiin ratsastajan toimesta kissallemme. 

Bouillabaisse on ymmärtääkseni hieman kuin pyttipannu. Otetaan mitä kaapista löytyy ja viskataan keittoon. Kotoota ei löytynyt valkoviini-jämää, joten lorautin sitruunamehua keittoon. Tomaatitkin oli syöty, ylikypät olisivat hyvin sopineet tuohon keittoon. Persiljat unohtuivat pihalle ensimmäisestä kattauksesta, toisella kerralla olivat jo keitossa. 

Bouillabaisse

Liemi:
Kalan perkuujätettä
Laakerinlehti
Suolaa
Maustepippuria
Sitruunapippuria

Keitto:
Lemi
5 perunaa
2 sellerinvartta
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
purkillinen tomattisosetta
2 pakettia Pirkka kahden kalan kuutio
1 purkki Pirkka Parhaat savustetut simpukat öljyssä
1 pussillinen pakastekatkarapuja
loraus sitruunamehua
timjamia
persiljaa

Anna perkuujätteiden kiehua mausteiden kera noin puolisen tuntia. Siivilöi liemi.

Kuori ja suikaloi sipulit. Paloittele sellerinvarret. Kuullota sipulit ja selleri lisää tomattisose ja kaada liemen sekaan. Lisää kuoritut, paloitetut perunat. Lisää kalat ja anna kiehua noin 10 min. Lisää sitruunamehu, mausteet ja persilja sekä katkaravut ja simpukat. kuumenna, älä anna kiehua. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...