Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 21. marraskuuta 2019

Lukuhaaste: Valkoinen kuolema

Puolivälissä ollaan.

Jostakin luin että Robert Galbraith'in Cormoran Strike-dekkareita tulee ilmestymään yhteensä seitsemän. J.K Rowling pysyy siis linjallaan, Pottereitakin ilmestyi seitsemän. Galbraith siis on Rowlingin alter ego. Ensimmäisen Galbraith'in luin tietämättäni kenen kirjaan tartuin ja olin myyty.
Teoreettisesti olen siis jo yli puolenvälin, mutta Rowling on siinäkin tyylilleen uskollinen, että kirjat paksuuntuvat sarjan edetessä. Valkoinen kuolema oli lähes 700 sivun lukukokemus.

Vaikka kirja onkin paksu, tarina etenee omaa vauhtiaan, jäämättä jaarittelemaan. Tosin dekkariksi tarina etenee hitaasti, enemmän keskitytään ihmissuhteisiin ja brittiläiseen luokkayhteiskuntaan. Unohtamatta olympialaisia, jotka sattuivat olemaan Lontoossa tarinan aikoihin. 

Tarina alkaa kun Billy, mielenterveysongelmista kärsivä nuori mies, tulee Cormoran Striken juttusille. Billy väittää nähneensä lapsena murhan ja haluaa että asia selvitetään. Siispä Cormoran ja Robin alkavat selvittää tapausta, saavat siinä sivussa tosienkin murhan selvitettäväksi. 


2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

Murhaaja on hukassa

6. Rakkausromaani
"Katso minua silmiin ja sano,
että olet sen jälkeen rakastanut jotakuta
kuten rakastit minua"
"En ole", Strike sanoi.
"Mutta olen siitä helvetin kiitollinen"

Ei taida täyttää rakkausromaanin vaatimuksia, mutta olen ihan varma että Cormoran ja Robin, jollakin oudolla tasolla, rakastavat toisiaan. 

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

Lontoossa on käyty

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

Jos riittävän väljästi tulkitsee. Robinin aviomies ei arvosta vaimonsa ammatinvalintaa

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

Tarina ja kirjailija, molemmat.

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

J.K.Rowling on englantilainen

19. Et pidä kirjan nimestä

En, se on minusta outo

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja

Kaipa Rowling on jo julkkis

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
Lontoolainen aukio

31. Kirjassa kuljetaan metrolla

Jeps, Cormoran tykkää selvästikin metrosta

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

Olihan siellä lainauksia

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

Etsivätoimisto on Cormoranin perustama

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Billy joutuu jopa hoitoon ongelmiensa takia.

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää

Olen jopa elänyt 





Robert Galbraith: Valkoinen kuolema (Lethal White)

Suomentanut Ilkka Rekiaro
Otava 2018
687s.
Kirjastosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...