Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Tunnelmaa hakemassa

Tänä vuonna olin päättänyt että näen jouluikkunan!

Siispä suuntasimme pääakupunkiin nuorimman neitokaisen kanssa, isännänkin saimme mukaan kun lupasin että saa hakea yhden kätkön...

Aloitimme retkemme Huvilakujalta, sillä olin HeSarista löytänyt artikkelin kalenteritalosta. Pitihän sitä käydä ihmettelemässä!


Olo oli kyllä kuin ulkomailla kun kävelimme Huvilakujan puolelle ja ihailimme kauniita rakennuksia. Uskomatonta miten paljon kaunista löytyy ihan kotinurkilta, mutta kun ei kotona ikinä tule leikittyä turistia. HeSarin mukaan jokainen asukas saa itse suunnitella oman kalenteri-ikkunansa, pääasia on että numero näkyy kadulle. 


Minun suosikkini oli muuten ikkuna numero 14.
Kiitos talon asukkaalle joka pisti alulle tämän projektin. Ja toteuttajille myös iso kiitos. Ihana idea! Näitä saisi olla enemmänkin.


Sillä aikaa kun isäntä ja pikkuneiti loggasivat jonkun löytämänsä purkin, minä ihailin piparkakkutalon yksityiskohtia Sokerileipuri Aleniuksen ikkunassa


Oli leipomon ikkunassa possujakin. 


Jatkoimme matkaamme keskustaan. Esplanadinpuisto oli pukeutunut juhla-asuun, joten jätin auton parkkiin ja jatkoimme matkaamme kävellen.


Sarvipäät olivat oikein suloisia, kultaisina, loistavina yksityiskohtina. 


Joulukuusen valo oli sen sijaan kovin kylmä, mutta niihän ehkä talvisen kuusen kuuluu olla? Kylmä.


Jatkoimme matkaamme Ikkunan luo "kattokruunujen" loisteessa


Ikkunen edessä oli taas valtava tungos, mutta maltti oli valttia, pääsin kuin pääsinkin ihailemaan ikkunaa yhdestä kulmasta


Nukkuva jääkarhu oli ehdoton suosikkini, Hengitys tosin oli hieman outoa, mutta ehkäpä karhu näki unta?


Kyllä ikkunassa taas riitti yksityiskohtia, mutta jotenkin kokonaisuus jäi hieman latteaksi. En oikein saanut tarinan juonesta kiinni, tai sitten en vaan nähnyt kunnolla. 


Onneksi Ikkunan vieressä oli toinenkin ikkuna. Fazerin maailma.


Näitä yksityiskohtia pystyi sitten ihailemaan kuola valuen.


Mieheni siirtyi ihailemaan viereistä lego-ikkunaa sillä aikaa kun minä kuolasin Stockan ikkunan huurteeseen. Legoista minulla ei ole kuvia, minut piti raahata pois tuolta suklaan ääreltä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...