Elämäni aakkoset: V

Volvo

Elämäni auto, ei siitä vaan pääse yli eikä ympäri.

Kaikenlaisia harha-askelia sitä on aina välillä tullut otettua, mutta onnellisin olen aina ollut Volvon ratin takana. 

Elämäni ensimmäinen, ihan oma autoni, oli vanhemmiltani 18 v.-lahjaksi saamani keltainen 340. Rakastin keltaista ruusuani. Hieman vähemmän taitava kuorma-autokuski ei vaan nähnyt punaisissa valoissa odottavaa autoani ja jyräsi ruusun lunastuskuntoon.

Ajettu on sen jälkeen vaikka ja mitä autoja, Volvojen lisäksi, ja kun pari vuotta sitten oli aika taas vaihtaa menopeliä olimme käyneet ihmettelemässä kaikenlaisia merkkejä. En ollut edes ajatellut Volvoa, koeajoputken jälkeen olimme hankkimassa volkkaria kun sain mieheni ylipuhutta: mennään potkimaan Volvon renkaita. Kokemukseni Biliasta on ettei kukaan kuitenkaan halua minulle myydä mitään, joten ihan turvallista sinne on mennä. Olin väärässä. Biliaan oli palkattu Myyjä. 

Kun istahdin Mazin ratin taakse se oli menoa. En väitä että olin mitenkään ihastunut VW:n, eikä myyjä kotikaupungissa edes autoa minulle tahtonut edes myydä. Joten ilmoitin miehelleni että nyt se minun autoni löytyi. Onneksi mieheni tietää ettei silloin kannata yrittää puhua minulle järkeä tai kertoa että johan me päätimme jotakin muuta. Hän huokasi ja totesi että mennään sitten koeajamaan. Vastasin että saahan hän koeajaa, minä jo tiedän että tämä on autoni. 

The best car safety device is a rear-view mirror with a cop in it.

~Dudley Moore