Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Lahja

Sain ison paketin ulkomailta!

Osallistuin kansainväliseen "villasukkien vaihtorinkiin" ja sain noutaa postista ison paketin. Paketti tuli Hollannista ja se sisälsi vaikka ja mitä hienoa! Thank you Sassie! A wonderful gift!


Avataanpa hieman pakettia tarkemmin. Pari korttia, jossa paikallisia nähtävyyksiä Raalten kylästä. Alimmassa kortissa juhltaan sadonkorjuuta. 



Hieman neulomistarvikkeita . Ja lappusia joita voi kiinnittä käsitöihin. 


Makuelämyksiä, pieniä kakkusia suloisessa pahvirasiassa josta tulee talo. Kakkuset maistuvat lähinnä jouluiselle kuivakakulle, tyttäreni kutsui niitä mämmikakkusiksi. Eivät ne nyt mämmiltä kuitenkaan maistuneet.



Röyhelöhuivi.


Lisää makuelämyksiä: lakritsia. Pienä tuulimyllyjä.


Ja sitten vielä se tärkein, eli pääasia: Villasukat! Täydellisen kokoiset ja niin kauniit!


lauantai 21. helmikuuta 2015

Kahdella puikolla ja virkkuukoukulla

Olen hieman ihastunut näihin kahden puikon sukkiin.


Vuosi sitten tein joululahjaksi sukat kahdella puikolla. Tänä vuonna toisitin idean, tosin hieman eri ohjeella kun löysin Nemiran Nurkkauksesta ohjeet nyöritettyihin polvisukkiin. Nämä kahdella puikolla tehdyt ovat muvavia ihan senkin takia, ettei tuota jalan kokoa tarvitse tietää niin kovin tarkkaan. Ja kaiken lisäksi ne ovat suhteellisen nopeita tehdä. Jopa tällaiselle ei niin tottuneelle kutojalle. 

Nyöritetyt polvisukat

Tällä kertaa langoiksi valikoitui erilaisia jämiä:

Novitan sukkalankaa, Pirta ja Jussi
Puikot 4

Luo 100 silmukkaa valkoisella langalla. Neulo 8 kerrosta resoria: 2 oikein 2 nurin.

Vaihda punaiseksi langaksi ja neulo 2 kerrosta aina oikein. Vaihda sininen lanka ja neulo vielä 44 kerrosta oikein. Vihda punainen lanka ja neulo 2 kerrosta puanisella.

Vaihda taas valkoinen lanka ja neulo 1 kerros oikein ja sitten 7 kerrosta resoria: 2 o 2 n.

Päättele joustavasti, minä käytin virkkuukoukkua Nemiran ohjeistuksen mukaisesti: Neulo 2 silmukkaa virkkuukoukulle ja vedä lanka silmukoiden läpi, neulo suraava silmukka, vedä lanka läpi...

Parsi sukan toinen pääty yhteen+resorin kaksi ensimmäistä (oikein neulottua) silmukkaa. Kiristä pyöreäksi

Virkkaa vielä sukan ympärille punainen reunus: nurjaan osuuteen resoria 2 puolipylvästä, oikeaan osuuteen 1 ketjusilmukka (= reikä nauhalle). Sukan suuaukon ympärille virkkasin reunan ohjeella:

Jokaiseen s:aan 1 kiinteä silmukka (ks). Seuraava kierros: *jätä 1 s väliin, 5 pylvästä seuraavaan s:aan, jätä 1 s väliin ja 1 ks seuraavaan s:aan *, toista *-* koko krs:n ajan ja sulje krs piilosilmukalla. 

Nämä lähtevät lahjaksi, kuten edeltäjänsäkin.



tiistai 17. helmikuuta 2015

Lukutaidoton joka osasi laskea

Taas on yksi kirja kuunneltu.

Jonas Jonassonin kirja: Lukutaidoton joka osasi laskea (Analfabeten som kunde räkna) löytyi kirjastosta äänikirjana. Koska "satavuotias" oli minusta ihan hauska, päätin kuunnella lukutaidottomankin.

Jonassonin huumori on ihan yhtä absurdia kuin satavuotiaassakin, ongelma vaan oli että minulla oli hieman sellainen olo että olin tämän kirjan jo lukenut kertaalleen. Siinä missä satavuotias oli absurdisuudessaan ja uutena kirjana todella hauska, huomasin lulutaidottoman kohdalla ajattelevani että "tämän jo arvasin".

Tällä kertaa päähenkilö on nuori, etelä-afrikkalainen, slummissa syntynyt Nombeko, ei satavuotias papparainen. Nombeko ei tosin ole, kirjan nimestä huolimatta lukutaidoton, vaan opettelee lukemaan ja lukeekin sitten kaikki kirjat jotka käsiinsä saa. Monen sattuman kautta Nombeko päätyy Ruotsiin pakolaisena, mukanaan hän sattuu tuomaan myös ydinpommin. Ja jos Nombekolla on ollut ongelmia apartheidin Etelä-Afrikassa, Ruotsissa hänellä on muutaman megatonnin kokoinen ongelma. Kuten sanottu, absurdia alusta loppuun, samalla kuitenkin viitataan koko ajan oikeisiin tapahtumiin ja henkilöihin, mikä antaa kaikelle kuitenkin jonkinlaisen tukevan maaperän jolle rakentaa tarinaa. Pääseepähän oma sotasankarimme Mannerheimkin mukaan.

Jos ei tarina oikein saanut minua tempaistua mukaan samalla tavalla kuin Jonassonin ensimmäinen kirja, ei lukijakaan valitettavasti oikein onnistunut. Karo Lauronen lukee toki hyvin, mutta pakkoruotsin opettajansa ei kyllä saa minulta pisteitä. Göran Persson onnistuu tuttuna nimenä hyvin, mutta seuraava "Persson" laustaankin sitten suomeksi.  Solvalla ei selvästikään ravipaikkana ole tuttu Lauroselle ja Fredsgatan on Rauhankatu suomeksi, ei Fredin mukaan nimetty. Kun jokaisen paikannimen kohdalla huomasin ärsyyntyväni voin olla onnellinen etten osaa ollenkaan ranskaa. Piafin laulujen sanat menivät ihan täydestä.

Ja sitten katsotaan saanko "rasteja ruutuun"

8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle 
46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit
 ~hieman kyseenalaista täyttääkö tämä kirja nämä kriteerit, vaikka Nombeko onkin tummaihoinen apartheidin jakamassa Etelä-Afrikassa. Mutta olkoot nyt rasti tässä ruudussa, taidan kuitenkin satsata vielä kirjaan joka oikeasti täyttää tämän kohdan

47. Hauska kirja

lauantai 7. helmikuuta 2015

Suolaista ja makeaa

Pitäisi katsoa enemmän telkkaria!

Tällainen oli päässyt kokonaan livahtamaan tietämättäni kauppoihin.


Ostin levyn jo alkuviikosta, mutta vasta tänään pääsimme maistelemaan Fazer uutuutta: Salty Popcorn. Olen joskus syönyt Milkan popcorn suklaata ja se oli kammottavaa. Joten hieman epäluuloisesti suhtauduin Fazerin versioon. Toisealta, voiko sinistä pilata millään? Lontoonrakeetkin kelpaavat sinisessä kääreessä, joten eikun maistamaan!

Olin positiivisesti yllättynyt. Popcornit eivät häiritse, itse asiassa tuote on suhteellisen hyvässä tasapainossa noiden "sattumien" suhteen. Milkan suklaassa oli popcorneja, tässä Fazerin tuotteessa rouhetta. Eikä suolaisuuskaan ole ollenkaan pahasta.

Ratsastajamme ei tykännyt, hänestä makuyhdistelmä on outo. Partiolainen piti hieman enemmän, mutta ei se hänenkään suosikkinsa ole. Loistavaa, saan syödä itse!

Tunnustan, ei tämä ole kautta aikojen paras sininen tuote, se perinteinen ilman lisukkeita on paras. Kunhan sitä vielä saisi laktoosittomana! Mutta kyllä tämä voi välillä livahtaa ostoskärryyn.




torstai 22. tammikuuta 2015

Ihan helppoa se ei ole

Autokaupoilla taitaa mennä hyvin!

Lähdimme viime viikolla mieheni kanssa autokauppoihin, tällä kertaa tarkoituksena oli vaihtaa tuo kauppakassimme uuteen, johan tuo nykyinen on "vanha". Minulle on jäänyt traumoja edellisestä kierroksesta, tuntui ettei palvelua saanut jos testosteronitaso oli liian alhainen, mutta kuvittelin että jos lähden mieheni kanssa niin tahti muuttuu. Olin väärässä. Tai sitten pitää pistää mieheni hormonimittauksiin.

Aloitimme kierroksen suuresta merkkikaupasta, olihan siellä edustettuna monta eri merkkiä ja ennen kaikkea se "valmistettu Suomessa auto" joka seisoi firman pihassakin, siniristilippu kylkeen teipattuna.

Kävelimme ovesta sisään ja siirryimme heti ihmettelemään tuota kotimaista ihmettä. Mieheni istahti autoon, minä jäin avuttoman näköisenä keskelle lattiaa seisomaan, yrittäen saada katsekontaktin myyjään. Turhaan. Hetken ihmeteltyäni asennetta, siirryin katsomaan alakertaa, olisiko siellä joku myyjän näköinen ihminen ja katseeni osui tulipuaniseen, kiiltävään ihmeeseen. Ilmoitin miehelleni että mennään alakertaan katselemaan autoa kun ei yläkerrassa kukaan halua myydä mitään.

Menimme siis alas ja katselimme siellä tarjolla olevia autoja. Myyjät taisivat ihmetellä Facebookia tai sitten oli muuten vaan kovin kiireistä asiaa koneen ääressä, kumpikaan ei nostanut katsettaan näyttöruudultaan. Aikamme avasimme ja suljimme autojen ovia, sitten kyllästyin ja siirryimme seuraavalle osastolle.

Koeaja ja voita matka Fidzille hehkuttaa televisiomainos. Sanoin miehelleni että mitä jos lähtisimme Fidzille, voihan se koeajettava yllättää positiivisesti. En tiedä innostuiko hän ajatuksesta vai ei, emme nimittäin löytäneet ketään joka olisi edes kysynyt haluaisimmeko kokeilla voitammeko matkan Fidzille. Aloin oikeasti hieman tympääntyä koko firmaan, vaikkakin äitini hehkuttaa miten loistavaa palvelua sieltä saa. Mieheni oli kuitenkin päättänyt suosia kotimaista, joten huokasin syvään ja lähdimme takaisin yläkertaan.

Sain kuin sainkin yhden myyjän innostumaan asiasta sen verran että hän suostui varaamaan koeajon seuraavaksi päiväksi: "jos minua ei näy niin pyytäkää avaimet joltakin toiselta". Asia selvä, palaamme huomenna.

Jatkoimme matkaa seuraavaan liikkeeseen, tällä kertaa valinta osui "omaan merkkiin", eli jospa kauppakassi vaan päivitettäisiin tuoreempaan? Siinä firmassa oli palaveri kesken, herrat ihmettelivät pienessä piirissä jotakin, mutta kun palaveri loppui saimme yhden miehen kertomaan kauppakassin uusista ominaisuuksista. Ei nyt niin että minulle tuli sellainen tunne että hän oikeasti haluaisi myydä yhtään mitään, mutta ei nyt siitä kieltäytynytkään. Kehtasin kysyä kenen navigaattori autossa on, joko myyjä ei tiennyt tai sitten minun vähäpätöinen kysymykseni ei ollut ansainnut vastausta. No, eipä se auto minulle ollut tulossakaan. Koeajamaan emme päässeet, mutta en tiedä olinko edes yllättynyt. Sitä paitsi mieheni on aiemmin ajanut kyseisellä autolla, kun hänen omansa oli huollossa.

Koska olimme lähimaastossa, ilmoitin että nyt mennään kuolaamaan minun tulevaa autoani. Tarvitsin oikeasti hetken lepoa tympeistä myyjistä. Jos vaan kuolaa ei ole väliä ellei kukaan halua mitään myydä. Siellä se seisoi, keskellä liikettä, kauniin punaisena. Olisin voinut kaapata sen mukaani suoraan, mutta koska on mieheni vuoro saada auto niin tiesin ettei onnistu. Myyjä tuli kysymään voiko auttaa ja sanoin että juu, mieheni tarvitsee auton, minä vaan kuolaan. En tiedä eikö asia oikein selvinnyt vai eikö hän halunut myydä autoa, joka tapauksessa perässämme tullut pariskunta oli kiinnostavampi.

Mieheni oli kuitenkin ihan omatoimisesti löytänyt kiinnostuksen kohteen ja minä olin sillä aikaa löytänyt Myyjän! Kun hänen puhelunsa päättyi kysyin haluaako hän taas myydä meille auton. Sain iloisen hymyn vastaukseksi: tietysti! Ei aavistustakaan muistiko hän meidät, epäilen suuresti, mutta ilmeelläkään ei antanut ymmärtää ettei ole harmainta hajua keitä olemme. Päinvastoin, olimme todella ihania ihmisiä jotka olimme tulleet häiritsemään häntä kesken työpäivän.

Mieheni sai kaikki kaipaamansa tiedot mahdollisesta tulevasta autostaan ja siinä sivussa minua informoitiin "tulevan autoni" ominaisuuksista. Sovimme että tulemme seuraavana päivänä vaihdokin kanssa uudestaan paikan päälle, meidät toivotettiin tervetulleiksi.

Koska mieheni ei ole yhtä merkkiuskollinen kuin minä, menimme vielä seuraavaankin kauppaan. Kävelimme ovesta sisään ja katselimme pehmoleijonaa. Ja hieman autoakin. Ja odottelimme... siirryimme hieman eteenpäin ja päädyimme parin merkin kautta lähelle vaihtoauto-osastoa. Sieltä löytyi herra joka kysyi voiko auttaa. Ilmoitin että etsimme autoa. "Uutta vai käytettyä?" Taisin vastata väärin, sillä herra lähti taluttamaan meitä takaisin tulosuuntaan ja matkan varrelta poimi matkaan mukaan uusien autojen myyjän.

Kummallista kyllä, saimme koeajoon auton, joka kyllä lähinnä näytti siltä että olisi pitänyt poiketa tarhan kautta nappaamaan kyytiin vielä yksi matkustaja. Ressukka oli unohtanut kurahousunsakin autoon. Mieheni tosin totesi että minulla on varmaan kotoisa olo kun on romua autossa. En ollenkaan tajua mistä hän puhuu. Eikö kaikkien ihmisten autossa ole lehtiä, kirjoja, äänikirjoja, limsaa, kahvimukeja, kenkiä, pahvilaatikoita ja nenäliinoja?

Teimme pienen lenkin ja palauttuamme pääkallopaikalle saimme tietää että ylitöiksi oli mennyt myyjällä. Kaiken lisäksi ei auton hintaa ollut tiedossa koska uudet mallit tulevat myyntiin "ensi viikolla". Niiden tankkiin on myös lisättävä ureaa silloin tällöin. Kuulosti hankalalta. Eikä toimituksesta ollut mitään hajua, kuten hinta, aikataulukin oli mysteeri. Kiitos, mutta ei kiitos.

Kotimatkalla pakotin mieheni vielä yhteen kauppaan, jos näitä kierretään niin ne kierretään. Myyjä ilmestyi kun olimme kiertäneet koko kaupan ja kertoi että he ovat sulkemassa. Tunnustan että meillä olisi ollut vain ½ tuntia aikaa siihen kellonlyömään joka komeili heidän ulko-ovessaan. Toivotti meidät sentään tervetulleiksi uudestaan.

Seuraavana päivänä palasimme lähtöruutuun. Olimme paikalla noin 20 minuttia ennen sovittua aikaa, koeajon luvannut myyjä loisti poissaolollaan. Menimme alakertaan katsomaan olisiko siellä jo innostuttu kaupanteosta, availimme taas niitä ovia aikamme kuluksi ja palasimme yläkertaan. Uutta tietoa eivät autot meille paljastaneet itsestään.

Mieheni kierteli yläkertaa sillä aikaa kun yritin löytää vapaan myyjän. Kun sellaisen löysin ilmoitin että meille on varattu auto koeajoon, en vaan löydä herraa joka oli auton varannut. Kuulema eilinen myyjämme ei ollut tulossa ollenkaan, en ollut mitenkään yllättynyt, mutta pääsimme joka tapauksessa matkaan. Annoimme vaihdokin avaimet ja pyysimme että se arvioitaisiin tarjousta varten.

Reilu puoli tuntia myöhemmin olimme takaisin pihassa. Veimme avaimet takaisin henkilölle joka oli ne meille luovuttanut ja pyysimme tarjousta. Vaihdokkia ei oltu ehditty ihmettelemään, oli kuulema kiire. Asia selvä, saisimmeko siinä tapauksessa tarjouksen autosta ilman vaihdokin arvoa? Kummallista kyllä, se oli mahdollista, tosin kovin hankalaa oli kun esitimme hankalia kysymyksiä tyyliin: Saako avaimettoman käynnistyksen...myyjä ei tiennyt, eikä kyllä vaikuttanut erityisen inspiroituneelta edes selvittää asiaa. Tiedoksenne: Ei saa.

Koska tämä prosessi oli vienyt huomattavasti enemmän aikaa kun minä olin kuvitellut päätin että unohdetaan nuo muut firmat ja palataan sinne missä joku haluaa meitä palvella. Olin illalla pistänyt sähköpostia Myyjälle ja ilmoittanut että tulemme käymään ja jos mahdollista mieheni tahtoisi koeajaa jonkun auton, tosin en tiedä miksi, onhan meillä sellainen aikoinaan ollut. Ja hieman isompi versio autosta löytyy pihastamme. Mutta kuulema auto pitää koeajaa ennen ostopäätöstä. Olemme niin erilaisia, riittähän se että sen saa punaisena?

Tulimme paikalle ja Myyjä hymyili iloisesti, vaikka palvelikin toista asiakasta. Kun hän vapautui, hän pyysi anteeksi ettei auto ollut vielä paikalla, mutta ihan kohta pääsisimme ajamaan. Kohta piti todellakin paikkaansa, auto ilmestyi pihaan kuin taikaiskusta ja herra istahti rattiin.

Loput onkin sitten itsestäänselvää. Jos joku haluaa myydä ja tuotekin on hyvä, mitä sitä ihmettelemään? Kinkkisiin kysymyksiin vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä, eikä hymy hyytynyt kertaakaan vaikka kyselimme sarjatulituksena asioita. Ja välillä samoja asioita uudestaan. Vaihdokkiakin oli ehditty ihmettelemään sillä aikaa kun olimme ajelemassa.

Kohta niitä on sitten pihassa kaksi. Mieheni mukaan ainut huono puoli päätöksessä on että minä kuitenkin omin hänen autonsa. En tiedä ominko, mutta ainakaan en protestoi jos joudumme vaihtamaan autoja joskus. Vaikka uusi tulokas ei olekaan punainen.

Kaipa minun muuten pitää hieman perua puheitani tuosta "kotimaista" myyvästä firmasta. Tänään olivat soittaneet miehelleni ja kyselleet mitä mieltä hän oli autosta. Mieheni ilmoitti että hän jo ehti ostamaan auton. Se selvästi innosti myyjää joka oli halunut tietää minkä. Jos olisi alunperin osoittanut näinkin paljon mielenkiintoa olisi pihasta voinut löytyä muutaman viikon kuluttua ihan eri merkkinen auto. Mieheni nimittäin piti siitä kotimaisesta, mutta minä olen sitä mieltä ettei nyt ihan paljailla polvillaan tarvitse ostajana rukoilla palvelua.

Onneksi palvelu oli mitä oli muualla, minä pidän "minä pyörin" autoista.

Hyvä puoli tässä on, että kun tuo omani menee vaihtoon, se on helppoa. Senkun kävelen ovesta sisään ja katson missä Myyjä on. Hän kun palvelee myös minua, oli sitten se y-kromosomin haltija mukanani tai ei. 

Tietävätköhän Olarin Biliassa mikä kultakimpale heillä siellä on? 



sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Taideteos

Ratsastajalta on turha kysyä minkälaisen synttärikakun hän haluaa.

Vastaus on vuodesta toiseen: kolmen suklaan kakku. Pienen tauon jälkeen oli siis aika tehdä uusi versio kestosuosikista!

Koska olen jo aikoja sitten ymmärtänyt etten pysty mihinkään verrattuna siskooni tai partiolaiseeni, annoin suosiolla koristelun pikkuneidillemme tehtäväksi. Hän siis koristeli isosiskonsa kakun, Kinuskikissasta löytämäni ideaa soveltaen. Hankin tarvittavat materiaalit, neiti ei edes vaivautunut katsomaan Kinuskikissan upeita ohjeita vaan teki itse. En voi kuin ihailla. Tämän vuoden kakku on siis muumit kukkaniityllä lampea ihaillen. Niiskuneidillä on kukka myös hiuksissa, olisikohan Muumi sen poiminut hänelle?


Kakkuun päätin saada hieman vaihtelua suosimalla ulkomaalaisia suklaita, joten tänä vuonna kakku ei ole kolmen suklaan, vaan kolmen maan kakku!

Valkosuklaa oli Lidtin valkosuklaa mansikalla, joten Sveitsiläinen suklaa sai kunnian maustaa pohjakerroksen. Keskelle tuli naapurimaan Jordgubb, eli Maraboun mansikkasuklaata. Ja pintaan Pandan Hurmaavaa tummaa. Fazerit syön itse!


Ja sitten sielä se resepti:

Kolmen maan kakku

150 g suklaakaura keksejä
50 g sulatettua laktoositonta voita

130 g valkoista suklaata (Lindt mansikoilla)
130 g maitosuklaata (Marabou Jordgubb)
130 g tummaa suklaata (Panda Hurmaava)
4 dl laktoositonta kuohukermaa
200 g maustamatonta laktoositonta tuorejuustoa
200 g laktoositonta appelsiini tuorejuustoa
9 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voi. Levitä pohja leivinpaperille irtopohjavuokaan.

Pistä liivatelehdet kylmään veteen.

Vatkaa kerma. Sekoita joukkoon juustot. 

Ota 1/3 juusto-kermasta erilleen. Sulata valkosuklaa. Sekoita suklaa kermaseokseen. Kuumenna tilkka vettä ja sulata 3 liivatelehteä kuumaan veteen. Kaada seos suklaa-kermaseokseen. Kaada seos vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä viileässä n. 30 minuttia.

Ota puolet jäljellä olevasta kermaseoksesta ja sulata maitosuklaa. Sekoita suklaa kermaan ja lisää sulatettu liivate. Kaada valkosuklaakerroksen päälle ja hyydytä.

Loput kermaseoksesta saa tummaa suklaata sekaansa ennen liivatteen lisäämistä. Ja taas hyytymään ennen koristelua.


tiistai 13. tammikuuta 2015

Kirja 3: Gardell: Torka aldrig tårar...

Kyllä tämä "Kirjan Vuosi"- haaste hieman vaikuttaa kirjavalintoihini!
Kävin viime viikolla kirjastossa katsomassa äänikirjoja ja suureksi harmikseni ei hyllyssä ollut mitään sellaista ihan "vau, tuon haluan kuunnella"-kirjaa. Mutta koska todellakin olin kirjan tarpeessa, ajomatkat Novan seurassa eivät oikein inspiroi, en vaan kestä Enbusken tarinoita kokonaista tuntia, niin päätin valita kirjan ihan haastetta silmällä pitäen. 
Nuo Enbusken jorinat muuten, miten monta erilaista ryhmää herra ehtii yhden aamushown aikana oikein haukkumaan? Äänikirjattomana aamuna kyytiä saivat ainakin savolaiset ja "hihhulit", herran sanavalinta, ei minun. Ehkäpä tuollainen tyyli puhuttelee joitakin, minua se vain ärsyttää. Yritin sitten vaihdella kanavaa. mutta ei oikein mikään tuntunut hyvältä. Joten kirjasto todellakin kutsui minua!
Ja se kirja joka tarttui matkaan? Jonas Gardell: Torka aldrig tårar utan handskar. Döden. (Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin). Vähemmistöstä sekin kirja kertoo, olisiko Enbuskelle jotakin?
Kun näin sen, tiesin että aika on tullut kuunnella triologian viimeinen osa. Tämä sarja nimittäin jäi minulta kesken toisen kirjan jälkeen. Vaikka yleensä pidän Gardellin teksteistä, tämä ei vaan ole iskenyt kirjana. Ehkäpä osittain siksi, että 80-luvun HIV-epidemia ei oikein koskettanut minua. Toki tunnustan että kirjoja kuunnellessani en voi kuin ihmetellä miten sairastuneita kohdeltiin naapurimaassamme ja ihan taatusti täälläkin. Ja varmaan edelleenkin kohdellaan jossakin päin maailmaa,  Mutta syy että kuuntelen tämän loppuun: saan moneen kohtaan "merkinnän".
2. Kirja, josta on tehty elokuva 
8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä
26. Kirjatrilogia
38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken
48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä

Elokuvaa tästä nyt ei ole tehty, mutta televisiosarja joka on esitetty myös meillä. Tunnustan etten katsonut, koska kuuntelemani kirja ei antanut siihen syytä, ainakaan minulle.
Gardell osaa kirjoittaa, mutta tässä kirjassa teksti on minusta hieman sekavaa, milloin ollaan menneessä ajassa, milloin "tässä päivässä". Kyllähän minä pysyin kärryillä, mutta en tiedä oliko kaikki kertaukset ihan välttämättömiä.
Tapahtumat sijoittuvat taas kerran naapurimaahamme, onhan kirjailija ruotsalainen, joka muuten on naimisissa suomalaisen kanssa! 

Triologia kertoo 80-luvun  "homorutosta" (Jonaksen sanavalinta, ei minun) mutta myös rakkaudesta, elämästä kaikkine iloineen ja suruineen ja ennen kaikkea yhteiskunnan suhtautumissta "erilaisuuteen"

Kirjan henkilöt ovat fiktiivisiä siinä mielessä että yhden romaanihenkilön taustalla voi olla useampi Jonaksen ystävistä. Osa kirjan henkilöistä ovat taas oikeita henkilöitä, tosin nimet on muutettu. Joka tapauksessa kirja perustuu Jonaksen ja hänen ystäviensä elämään 80-luvun Tukholmassa. 

Ja tämä triologia jäi siis minulta kesken, joten katson että kirja on jäänyt kesken. Nyt kuuntelin viimeisen osan, tavallaan se on ihan viisasta, olenhan nuo kaksi ensimmäistä kuunnellut. Vaikka viimeinen osa oli juurikin niin rankaa kuuneltavaa kuin alunperin pelkäsin, olen kuitenkin iloinen että sain triologian vietyä loppuun saakka. 




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...