Ihan helppoa se ei ole

Autokaupoilla taitaa mennä hyvin!

Lähdimme viime viikolla mieheni kanssa autokauppoihin, tällä kertaa tarkoituksena oli vaihtaa tuo kauppakassimme uuteen, johan tuo nykyinen on "vanha". Minulle on jäänyt traumoja edellisestä kierroksesta, tuntui ettei palvelua saanut jos testosteronitaso oli liian alhainen, mutta kuvittelin että jos lähden mieheni kanssa niin tahti muuttuu. Olin väärässä. Tai sitten pitää pistää mieheni hormonimittauksiin.

Aloitimme kierroksen suuresta merkkikaupasta, olihan siellä edustettuna monta eri merkkiä ja ennen kaikkea se "valmistettu Suomessa auto" joka seisoi firman pihassakin, siniristilippu kylkeen teipattuna.

Kävelimme ovesta sisään ja siirryimme heti ihmettelemään tuota kotimaista ihmettä. Mieheni istahti autoon, minä jäin avuttoman näköisenä keskelle lattiaa seisomaan, yrittäen saada katsekontaktin myyjään. Turhaan. Hetken ihmeteltyäni asennetta, siirryin katsomaan alakertaa, olisiko siellä joku myyjän näköinen ihminen ja katseeni osui tulipuaniseen, kiiltävään ihmeeseen. Ilmoitin miehelleni että mennään alakertaan katselemaan autoa kun ei yläkerrassa kukaan halua myydä mitään.

Menimme siis alas ja katselimme siellä tarjolla olevia autoja. Myyjät taisivat ihmetellä Facebookia tai sitten oli muuten vaan kovin kiireistä asiaa koneen ääressä, kumpikaan ei nostanut katsettaan näyttöruudultaan. Aikamme avasimme ja suljimme autojen ovia, sitten kyllästyin ja siirryimme seuraavalle osastolle.

Koeaja ja voita matka Fidzille hehkuttaa televisiomainos. Sanoin miehelleni että mitä jos lähtisimme Fidzille, voihan se koeajettava yllättää positiivisesti. En tiedä innostuiko hän ajatuksesta vai ei, emme nimittäin löytäneet ketään joka olisi edes kysynyt haluaisimmeko kokeilla voitammeko matkan Fidzille. Aloin oikeasti hieman tympääntyä koko firmaan, vaikkakin äitini hehkuttaa miten loistavaa palvelua sieltä saa. Mieheni oli kuitenkin päättänyt suosia kotimaista, joten huokasin syvään ja lähdimme takaisin yläkertaan.

Sain kuin sainkin yhden myyjän innostumaan asiasta sen verran että hän suostui varaamaan koeajon seuraavaksi päiväksi: "jos minua ei näy niin pyytäkää avaimet joltakin toiselta". Asia selvä, palaamme huomenna.

Jatkoimme matkaa seuraavaan liikkeeseen, tällä kertaa valinta osui "omaan merkkiin", eli jospa kauppakassi vaan päivitettäisiin tuoreempaan? Siinä firmassa oli palaveri kesken, herrat ihmettelivät pienessä piirissä jotakin, mutta kun palaveri loppui saimme yhden miehen kertomaan kauppakassin uusista ominaisuuksista. Ei nyt niin että minulle tuli sellainen tunne että hän oikeasti haluaisi myydä yhtään mitään, mutta ei nyt siitä kieltäytynytkään. Kehtasin kysyä kenen navigaattori autossa on, joko myyjä ei tiennyt tai sitten minun vähäpätöinen kysymykseni ei ollut ansainnut vastausta. No, eipä se auto minulle ollut tulossakaan. Koeajamaan emme päässeet, mutta en tiedä olinko edes yllättynyt. Sitä paitsi mieheni on aiemmin ajanut kyseisellä autolla, kun hänen omansa oli huollossa.

Koska olimme lähimaastossa, ilmoitin että nyt mennään kuolaamaan minun tulevaa autoani. Tarvitsin oikeasti hetken lepoa tympeistä myyjistä. Jos vaan kuolaa ei ole väliä ellei kukaan halua mitään myydä. Siellä se seisoi, keskellä liikettä, kauniin punaisena. Olisin voinut kaapata sen mukaani suoraan, mutta koska on mieheni vuoro saada auto niin tiesin ettei onnistu. Myyjä tuli kysymään voiko auttaa ja sanoin että juu, mieheni tarvitsee auton, minä vaan kuolaan. En tiedä eikö asia oikein selvinnyt vai eikö hän halunut myydä autoa, joka tapauksessa perässämme tullut pariskunta oli kiinnostavampi.

Mieheni oli kuitenkin ihan omatoimisesti löytänyt kiinnostuksen kohteen ja minä olin sillä aikaa löytänyt Myyjän! Kun hänen puhelunsa päättyi kysyin haluaako hän taas myydä meille auton. Sain iloisen hymyn vastaukseksi: tietysti! Ei aavistustakaan muistiko hän meidät, epäilen suuresti, mutta ilmeelläkään ei antanut ymmärtää ettei ole harmainta hajua keitä olemme. Päinvastoin, olimme todella ihania ihmisiä jotka olimme tulleet häiritsemään häntä kesken työpäivän.

Mieheni sai kaikki kaipaamansa tiedot mahdollisesta tulevasta autostaan ja siinä sivussa minua informoitiin "tulevan autoni" ominaisuuksista. Sovimme että tulemme seuraavana päivänä vaihdokin kanssa uudestaan paikan päälle, meidät toivotettiin tervetulleiksi.

Koska mieheni ei ole yhtä merkkiuskollinen kuin minä, menimme vielä seuraavaankin kauppaan. Kävelimme ovesta sisään ja katselimme pehmoleijonaa. Ja hieman autoakin. Ja odottelimme... siirryimme hieman eteenpäin ja päädyimme parin merkin kautta lähelle vaihtoauto-osastoa. Sieltä löytyi herra joka kysyi voiko auttaa. Ilmoitin että etsimme autoa. "Uutta vai käytettyä?" Taisin vastata väärin, sillä herra lähti taluttamaan meitä takaisin tulosuuntaan ja matkan varrelta poimi matkaan mukaan uusien autojen myyjän.

Kummallista kyllä, saimme koeajoon auton, joka kyllä lähinnä näytti siltä että olisi pitänyt poiketa tarhan kautta nappaamaan kyytiin vielä yksi matkustaja. Ressukka oli unohtanut kurahousunsakin autoon. Mieheni tosin totesi että minulla on varmaan kotoisa olo kun on romua autossa. En ollenkaan tajua mistä hän puhuu. Eikö kaikkien ihmisten autossa ole lehtiä, kirjoja, äänikirjoja, limsaa, kahvimukeja, kenkiä, pahvilaatikoita ja nenäliinoja?

Teimme pienen lenkin ja palauttuamme pääkallopaikalle saimme tietää että ylitöiksi oli mennyt myyjällä. Kaiken lisäksi ei auton hintaa ollut tiedossa koska uudet mallit tulevat myyntiin "ensi viikolla". Niiden tankkiin on myös lisättävä ureaa silloin tällöin. Kuulosti hankalalta. Eikä toimituksesta ollut mitään hajua, kuten hinta, aikataulukin oli mysteeri. Kiitos, mutta ei kiitos.

Kotimatkalla pakotin mieheni vielä yhteen kauppaan, jos näitä kierretään niin ne kierretään. Myyjä ilmestyi kun olimme kiertäneet koko kaupan ja kertoi että he ovat sulkemassa. Tunnustan että meillä olisi ollut vain ½ tuntia aikaa siihen kellonlyömään joka komeili heidän ulko-ovessaan. Toivotti meidät sentään tervetulleiksi uudestaan.

Seuraavana päivänä palasimme lähtöruutuun. Olimme paikalla noin 20 minuttia ennen sovittua aikaa, koeajon luvannut myyjä loisti poissaolollaan. Menimme alakertaan katsomaan olisiko siellä jo innostuttu kaupanteosta, availimme taas niitä ovia aikamme kuluksi ja palasimme yläkertaan. Uutta tietoa eivät autot meille paljastaneet itsestään.

Mieheni kierteli yläkertaa sillä aikaa kun yritin löytää vapaan myyjän. Kun sellaisen löysin ilmoitin että meille on varattu auto koeajoon, en vaan löydä herraa joka oli auton varannut. Kuulema eilinen myyjämme ei ollut tulossa ollenkaan, en ollut mitenkään yllättynyt, mutta pääsimme joka tapauksessa matkaan. Annoimme vaihdokin avaimet ja pyysimme että se arvioitaisiin tarjousta varten.

Reilu puoli tuntia myöhemmin olimme takaisin pihassa. Veimme avaimet takaisin henkilölle joka oli ne meille luovuttanut ja pyysimme tarjousta. Vaihdokkia ei oltu ehditty ihmettelemään, oli kuulema kiire. Asia selvä, saisimmeko siinä tapauksessa tarjouksen autosta ilman vaihdokin arvoa? Kummallista kyllä, se oli mahdollista, tosin kovin hankalaa oli kun esitimme hankalia kysymyksiä tyyliin: Saako avaimettoman käynnistyksen...myyjä ei tiennyt, eikä kyllä vaikuttanut erityisen inspiroituneelta edes selvittää asiaa. Tiedoksenne: Ei saa.

Koska tämä prosessi oli vienyt huomattavasti enemmän aikaa kun minä olin kuvitellut päätin että unohdetaan nuo muut firmat ja palataan sinne missä joku haluaa meitä palvella. Olin illalla pistänyt sähköpostia Myyjälle ja ilmoittanut että tulemme käymään ja jos mahdollista mieheni tahtoisi koeajaa jonkun auton, tosin en tiedä miksi, onhan meillä sellainen aikoinaan ollut. Ja hieman isompi versio autosta löytyy pihastamme. Mutta kuulema auto pitää koeajaa ennen ostopäätöstä. Olemme niin erilaisia, riittähän se että sen saa punaisena?

Tulimme paikalle ja Myyjä hymyili iloisesti, vaikka palvelikin toista asiakasta. Kun hän vapautui, hän pyysi anteeksi ettei auto ollut vielä paikalla, mutta ihan kohta pääsisimme ajamaan. Kohta piti todellakin paikkaansa, auto ilmestyi pihaan kuin taikaiskusta ja herra istahti rattiin.

Loput onkin sitten itsestäänselvää. Jos joku haluaa myydä ja tuotekin on hyvä, mitä sitä ihmettelemään? Kinkkisiin kysymyksiin vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä, eikä hymy hyytynyt kertaakaan vaikka kyselimme sarjatulituksena asioita. Ja välillä samoja asioita uudestaan. Vaihdokkiakin oli ehditty ihmettelemään sillä aikaa kun olimme ajelemassa.

Kohta niitä on sitten pihassa kaksi. Mieheni mukaan ainut huono puoli päätöksessä on että minä kuitenkin omin hänen autonsa. En tiedä ominko, mutta ainakaan en protestoi jos joudumme vaihtamaan autoja joskus. Vaikka uusi tulokas ei olekaan punainen.

Kaipa minun muuten pitää hieman perua puheitani tuosta "kotimaista" myyvästä firmasta. Tänään olivat soittaneet miehelleni ja kyselleet mitä mieltä hän oli autosta. Mieheni ilmoitti että hän jo ehti ostamaan auton. Se selvästi innosti myyjää joka oli halunut tietää minkä. Jos olisi alunperin osoittanut näinkin paljon mielenkiintoa olisi pihasta voinut löytyä muutaman viikon kuluttua ihan eri merkkinen auto. Mieheni nimittäin piti siitä kotimaisesta, mutta minä olen sitä mieltä ettei nyt ihan paljailla polvillaan tarvitse ostajana rukoilla palvelua.

Onneksi palvelu oli mitä oli muualla, minä pidän "minä pyörin" autoista.

Hyvä puoli tässä on, että kun tuo omani menee vaihtoon, se on helppoa. Senkun kävelen ovesta sisään ja katson missä Myyjä on. Hän kun palvelee myös minua, oli sitten se y-kromosomin haltija mukanani tai ei. 

Tietävätköhän Olarin Biliassa mikä kultakimpale heillä siellä on?