Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 8. joulukuuta 2025

Imuri vai punssirulla?

Jatketaan sitten seuraavalla reseptillä.

Siskoni siis pyysi, eilen esiteltyihin tonttulakkeihin, toista täytettä. Teimme siis tyttöjen kanssa myös "piparkakkuimureita". Suomessa nämä taitavat tylsästi olla vain punssirullia, mutta naapurimassamme ne ovat imureita. Oletan, että taustalla on 20-luvun "moderni" pitkulainen imuri, jota leivos hämärästi muistuttaa. Toinen teoria, väitetään, on se, että reseptiin pistetään murusia ja palasia, eli sellaista mitä imuriin päätyy. Mene ja tiedä. Äitini kuitenkin tykkää "imureista", joten pieni twisti perinteiseen reseptiin ja jouluinen väri oli suunnitelmani. En suosittele punaista väriä. Ainakin minun likainen mielikuvitukseni assosioi vaikka ja mihin. Yksikään niistä asioista ei kuulu ruokapöytään. 

Piparkakkuimurit

150 g piparkakkuja
100g sulatettua voita
1 dl tomusokeria
punaista marsipaania
tummaa suklaata
1 tl rapsiöljyä

Murusta piparkakut. Lisää voisula ja tomusokeri, sekoita hyvin. Pistä massa jäähtymään. Kauli marsipaani ohueksi. Muotoile massasta pötköjä ja peitä ne marsipaanilla. Sulata suklaa ja öljy vesihauteessa. Dippaa imureiden päät suklaaseen ja anna jäähtyä. 

Kuva on Ikean sivuilta. Saatte itse päätellä miltä nämä näyttivät punaisena. Värejähän marsipaaneissa löytyy, voisihan noista tehdä vaikka sinivalkoisia!


Yhdysvalloissa vietetään brownie-päivää. Miksipä ei. Ruotsissa on punssirullan päivä 7.3. Tosin siellä taitaa olla kaikille herkuille oma päivänsä? Vai mitä sanotte heidän listastaan. Mutta ei hätää, onhan meilläkin omille herkuille päiviä. Esim Piirakkapäivä karjalanpiirakalle 20.10.

Minkä värinen imuri olisi sinusta hieno?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...