Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 7. tammikuuta 2021

Mennään mistä aita on matala

 Haaste pakottaa taas pois omalta mukavuusalueelta!

Tällä kertaa kuuntelin Lauri Töhkän Äärillä. Ihan vaan siksi, että lukuhaasteryhmässä joku sanoi että löyhästi tulkiten voisi olla elämäkerta. Minä tulkitsen! Elämäkerrat eivät ole minun juttuni. Varsinkaan elävästä henkilöstä kertovat. Tai no, jotkut voisivat teoriatasolla kiinnostaa. 

Tähkän kirja on alle tunnin ja kuittaan tylsän kohdan. Minulle sopii. Kirja oli kuitenkin odotettua parempi, varsinkin kun tuskin edes tiedän kuka koko Tähkä on. No, nyt opin jotakin Jarkosta. Ja jopa kuuntelin "Lintu" biisin kun olin kuunnellut kirjan. Koska laulu on kirjailijalle tärkeä. 


2. Kirjan on kirjoittanut opettaja
Lasketaanko Voice of Finland valmentaja opettajaksi? Satuin lukemaan että hän on sellainenkin. 

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
No todellakin.

7. Kirjassa on kaveriporukka
No ainakin keikkabändi mainitaan, Kaipa he kavereita ovat?

12. Kirjassa ollaan metsässä

”Menen viilentymään metsään,
jossa kaikki on vaan paikallaan kuin taivas, maa, tähdet ja puu.
Aina sieltä pois tullessaan on eheämpi.
Hetken kokonaisempi.
Yksinäisyys metsässä ja luonnossa on selkeää, seesteistä, levollista.
Kaikki luonnon värit on kuin minun puolellani, mikään ei haraa vastaan.
Mikään ei tule päälle. Kukaan ei yritä mitään.
Sankka metsä hiljaa huohottavana on kädestä kiinni pitävä, melkein hengellinen.
Silmä lepää ja mieli on sammaleen pehmeä, se vihreys, lintujen laulu, kaikki on niin kohdillaan,
minä olen osa sitä.”

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
Treeneihin mentiin joskus nuorena pyörällä. Sivulauseessa, mutta kuitenkin

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
Tähän tämä nyt sitten osuu. 

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
Jokainen kirja tulee pääsemään tähän kohtaan

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

”Tuntuu kuin saisin kasteen, kuin puhdistaisin yhden kerroksen eletystä elämästäni.
Hartioiltani lähtee tulituhkaa ja murehia lastuina veteen.
Seison paikallani järvessä, katselen vain. 
Luonto hengittää samaan tahtiin.”

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
Muusikostahan tämä kertoo

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
Kaipa sitä pitää kuunnella jos sitä tekee työkseen?

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
Suomalainen vielä kaiken lisäksi

46. Kirjassa syödään herkkuja
Mustikka-lakka-siikavoileipä vaikutti aika herkulliselta


Lauri Tähkä: Äärille
Kustantaja: WSOY Äänikirjat
Äänikirja 54 min
BookBeat
Julkaistu: 2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...