Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Salaisuus on paljastettu

Ruotsissa osataan!

Blossa on tehnyt vuosikertglögistään varsinaisen mediasirkuksen. Siinä missä Lignell & Piispanen lanseeraa uuden glöginsä hieman ohimennen, naapurimaassa tätä aletaan vinkkien avulla arvuutella hyvissä ajoin. 

L&Pn Facebook sivulla on eilen tullut postaus missä saa arvuutella vuoden pullon väriä ja makua. Blossan vastaavalla sivulla arvausleikki alkoi 4.9 pienellä sadulla jota sitten jatkettiin neljän jakson verran aina eiliseen saakka jolloin suuri salaisuus paljastui. Minttuteetä Marokosta. 

Blossan eilistä postausta on kommentoitu 315 kertaa kun tätä kirjoitan, L&Pn postausta 38 kertaa (joista yksi minun). Minä ehdotan pullon väriksi kultaa ja mauksi lakkaa. Lakka taisi olla makuna 2015, ja se oli hyvää vaikka en lakasta marjana erityisemmin pidä. Katsotaan nyt osuinko oikeaan. Joku oli ehdottanut mustaa pulloa ja karhunvatukkaa. Nam! 

Kun kuulin tästä Blossan Marrakechin ihmeestä, tuli mieleeni heti Jan Mårtenssonin Mord i blått. Pullokin tuki ajatustani. Itse asiassa pullo on minusta tänä vuonna kaunis, mutta niin tulee L&Pnkin pullo olemaan, siitä olen varma. 

Mutta palataan Blossaan, josta sentään tiedän varmuudella jotakin. Makuina vihreä tee, minttu ja perinteiset glögimausteet. Täytyy tunnustaa että sanoi jo ystävälleni etten aio maistaa. Minusta pelkkä ajatuskin minttuteestä glögimausteilla on karmiva. 

Mutta ystävä kallis: olin väärässä! Siskoni, tuo virallinen glögikaverini, ilmoitti että vihdoinkin jotakin joka voisi olla hyvää! Välillä kyllä ihmettelen olemmeko sukua ollenkaan? Sen toki tiesin että siskoni tykkää minttuteetä, isämme on kuulema sellaista hänelle joskus tuonut ihan Marokostakin, mutta glögissä? Kanelin kanssa?

Luonnollisesti kuitenkin tein päätöksen kun kuulin siskoni mielipiteen: vuosikerta menee maisteluun. Lokakuun alussa osaan sitten kertoa mitä mieltä olimme, perinteiseen "mökinsulkemis-viikonloppuumme" kun kuuluu glögi. 

Alkoon tämä minttuinen ihme tulee myyntiin 28. syyskuuta. L&P sanoo että joudumme odottamaan reilun viikon, eli samoihin aikoihin noita sitten kaupassa on. 

No, jään jännityksellä odottamaan L&Pn glögiä, ne ovat järjestäen olleet hyviä, Blossan nämä "makumatkaglögit" lähinnä outoja. Mutta ennakkoluuloistani huolimatta: maistan. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...