Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Hetken mielijohteesta

Sain ämpärellisen omenoita kukkien sijaan.

Oikein tervetullut tuliainen. Päätin tänään tehdä omenapiirakan huomista geotapahtumaa silmällä pitäen. Mieheni piti tänään olla "kuskina" joten minun ei tarvinnut keskittyä kellon vahtimiseen. No, koska herra Murphy rakastaa minun kiusaamistani, puhelin tietysti päätti soida juuri kun olin pistämässä piirakan uuniin. Mieheni oli juuttunut jollekin geokätkölle ja ratsastaja tahtoi kotiin. Onneksi minulla on sisko! Joka sattumalta juuri oli käymässä.

Sillä aikaa kun siskoni ajoi tallille ja takaisin, päädyin kuorimaan lisää omenoita, siskoni kun oli maininnut että Kinuskikissan sivuilla oli salmiakki-omenahillon resepti. 

Siskoni joutui vielä pysähtymään kaupan kohdalla, minulla ei ollut hillosokeria kotona, mutta sai sitten purkillisen hilloa mukaansa kotiin. Toivottavasti väri vielä hieman syvenee kun jäähtyy, muuten lisään seuraavaan satsiin salmiakkia!

Salmiakkihillo

n. 700 g omenoita
2,4 dl hillosokeria
½ dl Haganolin salmiakkimixeriä

Kuori ja paloittele omenat (poista siemenkota). Sekoita palaset, sokeri ja salmiakki kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä, välillä hämmentäen, noin 20 min. Soseuta. Säilö kuumennettuihin purkkeihin. 


Gjorde en burk äppelsylt åt min syster, som tack för skjutsande av mitt barn. 

Äppelsylt med salmiak

ca. 700 g äppel
2,4 dl syltsocker
½ dl Haganol's salmiakmixer

Skala och tärna äpplena. Sätt äppelbitarna, sockeret och salmiaken i en kastrull och låt koka på svag värme i ca. 20 min. Använd en stavmixer för att göra puré av äpplena. Häll i en upphettad burk. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...