Visa vinkumaan

Kolmantena päivänä oli aika toteuttaa pikkuneidin toive: siispä shoppailemaan!

Aloitimme kierroksemme Espanjalaisilta portailta, laatuliikkeiden luvattu kortteli. Tosin ilmoitin neideille ettei äidin lompakko anna periksi mennä näihin kauppoihin, mutta "pappa betelar" oli päivän teema. Eihän nuo kaupat nyt sinäänsä Esplanadilla olevia kummoisempia olleet, mutta kyllä se vaan kummallisesti silti laimentaa minun shoppailuhimoani kun ovessa lukee Dior.

Laskeuduimme 138 askelmaa että pääsimme Berninin suunnitteleman suihkulähteen ääreen. Kuulema lähteen pitäisi muistuttaa venettä joka on aikoinaan, Tiberin tulviessa, huuhtoutunut alueelle. 

Meno portaiden juurella oli kuin vapun aattona Havis Amandan äärellä. Tuli oikein kotoinen olo, olimmehan liikenteessä Vappuna. Tosin täällä taitaa olla samanmoinen tungos päivästä riippumatta.

Portaiden alapuolella odotti muutamat hevoset kärryineen, olen oikein ylpeä tyttäristäni, jotka ilmoittivat etteivät tahdo ajelulle, eläinsuojelullisista syistä. En osaa sanoa miten hyvin/huonosti noita hevosia kohdellaan, mutta epäilen kyllä hieman huomioidaanko esimerkiksi nesteen tarve kuumana päivänä. Ja onhan se nyt kohtalo hevoselle köpötellä asfaltoituja katuja päivästä toiseen, vetäen perässään tursiteja.

Vaikka merkkiliikkeet jäivät katsomatta olimme kyllä puoleen päivään mennessä saaneet kivan määrän pussukoita kannettavaksi. Oli Blue Sand'ia, Zaraa, Mangoa, Benettonia, Chopinia... "Pappa" hieman protestoi kun joutui pussukoita kantamaan, joten armahdin välillä ja kannoin kasseja kohti jäätelöbaaria.

Päädyimme Giolittiin, joka kuulema on Rooman vanhin jäätelökauppa.

Ihan kivan näköinen jäätelöpuoti jossa palvelu oli loistavaa. 

Jokainen meistä tilasi oman annoksensa, jopa minä päätin että annokset ovat vatsakivun arvoisia. Viereen vielä kupponen capuccinoa ja elämä oli suorastaan aika täydellistä. 

Virkistävän tauon jälkeen päädyimme ihailemaan seuraavia kauppoja. Isäntä oli kyllä sitä mieltä että shoppailu riitti, mutta vastahan me olimme päässeet vauhtiin tyttöjen kanssa. 

Ettei päivä olisi ollut ihan pelkkää hupia, menimme katsomaan Chiesa di San Marcello al Corso. Ihan vaan siitä syystä että kirkko sattui osumaan tiellemme ja minulla oli kuuma. 

Kuten suurin osa Rooman kirkoista, tämäkin oli sisältä yhtä suurta taideteosta. Kirkko on kuulema ensimmäisiä kristittyjä kirkkoja Roomassa, tosin alkuperäinen on tuhoutunut täysin tulipalossa 1500-luvulla ja tämä uusi on rakennettu vanhan tilalle. 

Ulkopuolella komeilee kaksi Cavallinin tekemää patsasta. Tämä esittää Filippo Beniziä. Täytyy tunnustaa etten tiedä mitä suurta tämä munkki on tehnyt, mutta pyhimykseksi hän on päätynyt. Ja patsaaksi kirkon ulkopuolelle.