Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Angry Birthday

Jääprinsessa ei ole saanut viettää synttäreitään.

Jos se on stressannut sankariaan itseään niin vielä enemmän se on stressannut mummia. Lopuksi äidiltä meni hermo ja hän ilmoitti tulevansa ennen juhannusta onnittelemaan, oli sitten kakkua tarjolla tai ei. Prinsessalle olin luvannut Angry birds kakun, tiedättehän ne kiukkuiset Rovion lintuset? No, suunnitelma on edelleen voimassa, jospa kummitäti saisi sitten sen kiukkuisen kakun? Nyt tuli kuitenkin hieman erilainen kakku, olin suunnitellut nimittäin britakakkua toiseksi kakuksi, nyt se jäi ainoaksi. Ohje väitti että tästä riittäisi 10-12 hengelle. Älkää uskoko! Kyllähän me nyt kaikki palan saimme, mutta olisi sitä enemmänkin syönyt!


Britakakku

125 g voita tai margariinia1 dl sokeria3 keltuaista1½ dl vehnäjauhoja2 tl leivinjauhetta1 dl maitoa
Ohje pohjaan on Kodin kuvalehdestä, loput omaa tuotantoa.


1. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa keltuaiset joukkoon. Lisää jauhot ja leivinjauhe sekä lopuksi maito. Sekoita hyvin. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ohueksi levyksi. 

Minä suosittelen että voitelee vielä sen leivinpaperin.

2. Vaahdota valkuaiset sokerin kanssa napakaksi vaahdoksi. Levitä vaahto taikinapohjan päälle.
Minulle opetettiin koulussa että marenkitaikina pitää pysyä astiassa kun taikina-astian kääntää päänsä yläpuolelle ylös-alas. Arvatkaa miltä luokkahuoneemme näytti tämän projektin jälkeen. Luokan pojathan luonnolllisesti testasivat toistensa päitten yläpuolella. 


3. Paista uunin alatasolla 175 asteessa 20-25 minuuttia. Jäähdytä. 


Valmis pohja puolitetaan. Puolikas nostetaan tarjoiluvadille ja päälle laitetaan ensin


Raparperihilloketta

5 raparperinvartta puhdistettuna
1½ dl sokeria
vettä

Paloittele raparperit kattilaan, lisää pohjalle tilkka vettä ja kaada päälle pieni keko sokeria. Keitetään miedolla lämmöllä kunnes raparperi on muusina. Jäähdytä

Hillokkeen päälle Flora Vanillaa vaahdotettuna ja tämän päälle tuoreita mansikoita.

Koko komeuden päälle se toinen puolikas pohjasta. Ja sitten päästetään "päivänsankari" valloilleen. Valitettavasti en vaan siirtänyt kakkua kahvipöytään ennen koristelua. Kun siirsin sitä olin aidossa Angry Birds tunnelmassa. Koko komeus kaatui (level completed). Valitettavasti en tajunnut ottaa kovaa ennenkuin lähdin siirtämään koko komeutta. Neiti sai rakentaa taidoteoksensa uudestaan, päätimme että linnut olivat joulutunnelmissa lumihangessa. Sehän sopii tännekin!

Ja tänä vuonna ei puhallettu kynttilöitä vaan rakennelmaa pommitettiin ilkeillä tipusilla kunnes koko komeus romahti!



GRATTIS GUMMAN !

P.S. ThermaCell puksutti koko juhlan ajan tuossa takaoven tuntumassa eikä ensimmäistäkään hyttystä pilaamassa juhliamme. Alan pikkuhiljaa uskoa tuohon laitteeseen ihan tosissani! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...