Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Kuntoilemaan

Ylihuomenna Espoo saa "omaperäisen" joulukuusen.

Ainakin jos paikallislehti Länsiväylään on luottaminen. Mikä tekee kuusesta omaperäisen? Se että valoja ei ole kytketty sähköverkkoon vaan kuusen vieressä on kuntopyörä jota polkemalla lamput syttyvät.

Niin minunkin polkupyörässäni aikoinaan. Siinä oli todella hieno lamppu, jonka "laturi" oli käännettävä pyörää vasten jos halusi lampun päälle. Minusta se oli teknologian riemuvoitto, lamppu joka syttyi kun pyörä liikkui! Huikeaa. Valitettavasti lamppu sammui kun jäi liikennevaloihin, mikä ei ehkä ollut yhtä hieno juttu, mutta olin silti todella ylpeä hienosta lampustani. Minneköhän sekin on kadonnut? Vanhempani tuntien se kyllä löytyy varastosta, pitääkin joskus kaivaa esille ja esitellä lapsilleni.

Mutta Matinkylän kolmimetrisestä kuusesta piti kertoa. Kuntopyörägeneraattori on rakennettu paikallisessa ammattikorkeakoulussa. Pyörän tuottamalla energialla ladataan akkuja, joten valot voivat loistaa jopa tunteja ilman polkemista.

Koristelusta tulee vastaamaan kaupunkilaiset, tuomalla koristeita kuuseen. "Espoon kaupunki kuitenkin toivoo, ettei koristeista irtoisi pieniä muoviosia, sillä ne voivat päätyä pikkulintujen tai -oravien vatsaan". 
Kaikkea on siis ajateltu. Myös pikkulintuja. "Espoon ekokuusi pysyy paikoillaan joulun ajan, ja se päättää samalla Espoon vihervuoden." Toivon todellakin että vaikka teemavuosi loppuukin, myös jatkossa pyrittäisiin tekemään valintoja, niin pikkulintujen kuin asukkaidenkin parhaaksi. 

Kaipa tätä ihmettä on käytävä ihailemassa. Ja ehkäpä jopa polkemassa hieman latausta akkuihin. 

Meidän kuusemme koristeita

maanantai 28. marraskuuta 2016

Tee se itse

Joululehtiä on alkanut kertyä tänne, en osaa nykyään ohittaa lehtihyllyä ollenkaan.

Kaipa tämä on seurausta siitä etten viime vuonna ostanut joululehtiä, nyt niitä tulee hankittua ihan urakalla. Löysin kaupan hyllystä minulle uuden joululehden, Käsin Tehty Joulu. Ihan miellyttävä uutuus minusta.

Lehdessä on hieman kaikenlaista jota voi kotona tehdä. Sisällysluettelo on jaettu Koristeet & Somisteet, Elämys & Kokemus, Vaatteet & Asusteet, Kylpy & Kosmetiikka, Arjen helpottajat ja Ihanat herkut osioihin. Kylpy & Kosmetiikka oli se joka minua kiehtoi eniten kun kaupassa pikaisesti vilkaisin lehden otsikot läpi. Hieman erilaista joululahteen!

Lehdessä käytetään niin kierrätys- kuin luonnonmateriaaleja, niiden ostotavaroiden lisäksi. Ja pidän ohjeista jotka vaikuttavat selviltä ja helpoilta, eikä vaatimuksena askartelulle ole että käyn viidessä erikoisliikkeessä ostamassa kalliita tarvikkeita vaan ideat on toteutettu suhteellisen arkisin työvälinein.



Uskon että palaan tähän lehteen vielä useampaan kertaan. Hintakin oli kohtuullinen, ollakseen joululehti: 5,95 Annan neljä joulukuusta.




sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hoosianna

Sitten voinkin ihan virallisesti odottaa joulua!

Ensimmäinen kynttilä on sytytetty ja jo yöllä kuuntelin jouluradiosta kun Hoosianna kajahti.



Jouluradiossa on aika monta vuotta jo ollut aivan uniikki versio Hoosiannasta, niin tänäkin vuonna. Jouluradion sivuilta löytyy tieto että kuuntelijoiden lähettämiä versioita oli yli 50 ja aikaa näiden koostamiseen meni kolmisen viikkoa. 

Vaikka tämäkin päivä on taas aikataulutettu aika tiukkaan, niin istahdin hetkeksi juomaan aamukahvini kynttilän liekin ääreen.

Hyvää adventtiaikaa teille kaikille!



maanantai 21. marraskuuta 2016

Katajanmarjoista ja vähän muustakin

Maistoin lempikaupassani mm. katajanmarjoilla maustettua graavilohta. 

Siitä se idea sitten lähti, eli katajanmarjat on hankittu. Tuossa maistamassani oli lisäksi rosepippuria, joten kovinkaan vaikeaa ei tuollaisen herkun tekeminen olisi ollut. Ikävä kyllä lähdin googlailemaan aihetta ja törmäsin vaikka ja minkälaisiin variaatioihin. Nyt pitäisi päättää onko suosikkini kossulla vaiko ginillä maustettu, toki voisin päätyä alkoholittomaankin versioon. On minulla ongelmani! Joka tapauksessa on selvää että tänä vuonna joulupöydän uutsuus on taas kerran: graavilohi. Appelsiinigraavattua ja perinteistä graavilohta teen toki myös, tapani mukaan. 

Tänään olen kuitenkin, päättämättömyydestäni huolimatta,  kissamme suureksi iloksi, fileoinut lohet ja fileet ovat pakkasessa odottamassa joulua. Samalla tulee tapettua mahdollisia loisia.  "Jämät" pistin kattilaan ja kiehautin kalaliemen. Mutta ennen sitä kissamme oli sen verran tehokkaasti kerjännyt että hän sai maistaa raakaa lohta. Ei ollut erityisen suosittua, kerjääminen oli selvästi hauskempaa kuin itse saalis. 

Sulassa sovussa

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Överiksi meni

Isänpäiväksi piti tietysti tehdä kakku.

Partiolainen auttoi koristelussa ja kakkupohjan leipomisessa, meillä oli oikein hauskaa kun teimme isillemme kakkua. Alkuperäinen resepti Pirkka lehdestä, jossa väitetään että tämä olisi 10 hengelle. Meidän perheessä syödään kakkua reippaasti mutta yhdeksän henkeä sai ehkä puolet kakusta syötyä. Sen verran äkkimakea kakku on kyseessä!


Överikakku


Kakkupohja 

200 g laktoositonta voita
3 dl ruokokidesokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl laktoositonta kermaa

Suklaakreemi

200 g tumma suklaa
250 g pehmeää laktoositonta voita
4 ½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Lakritsaganache

1 dl laktoositonta kermaa
28 kpl hopeatoffeeta

Voitele kakkuvuoka voilla. Levitä kookoshiutaleita reunoille sekä pohjaan. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, kaakaojauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen vaahtoon voimakkaasti vatkaten. Siivilöi puolet jauhoseoksesta joukkoon, kevyesti sekoittaen. Lisää kerma ohuena nauhana ja loput jauhot. Sekoita varoen. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 55 minuuttia. Ota uunista ja jäähdytä kakkupohja.

Tee suklaakreemi. Sulata suklaa ja jäähdytä. Vaahdota sillä aikaa voi ja sokeri.
Lisää vaahtoon jäähtynyt suklaa ja vaniljasokeri. Sekoita kreemi tasaiseksi.

Leikkaa kolme kerrosta. Kostuta kakkupohja laktoosittomalla maidolla ja täytä suklaakreemillä. Jatka näin kerros kerrokselta. 

Kuorruta lopuksi koko kakku suklaakreemillä. Laita kakku jääkaappiin hetkeksi kylmettymään ennen ganachen laittoa.

Mittaa kerma ja lisää hopeatoffeet kattilaan. Kiehauta seos koko ajan varovasti sekoittaen, kunnes hopeatoffeet sulavat kerman sekaan. Ota kattila levyltä, taputtele kattilan reunaa, jotta ilmakuplat katoavat. Anna jäähtyä. Valuta lakritsaganachea lusikalla kaun päälle.

Koristelimme vielä koko komeuden suklaapalloilla ja suklaalla. 


Överdriven kaka


Botten 

200 g laktosfritt smör
3 dl rörsocker
3 ägg
5 dl vetemjöl
½ dl kakaopulver
3 tsk bakpulver
1 tsk vaniljsocker
1 ½ dl laktosfri grädde

Chokladcreme

200 g mörk choklad
250 g mjukt laktosfritt smör
4 ½ dl florsocker
2 tsk vaniljsocker

Lakritsganache

1 dl laktosfri grädde
28 st hopeatoffe karameller

Smöra en kakform. Strö kokosflingor i formen. Blanda vetemjöl, bakpulver, kakaopulver och vaniljsocker. Vispa smör och socker till skum. Lägg till äggen ett och ett under kraftig omrörning. Sikta hälften av mjölblandningen i smeten och rör om. Tillsätt grädden och resten av mjölblandningen. Rör om. Häll smeten i formen och grädda i 175 grader i ca 55 min. Låt kakan svalna.

Gör shokladcremen. Smält chokladen och låt svalna. Vispa smör och socker till skum. Tillsätt chokladen och vaniljsockret. Rör om. 

Dela kakan i 3 våningar. Fukta kakan med laktosfri mjölk och fyll våningarna med cremen. Låt svalna i kylskåp.

Gör ganachen. Mät upp grädde och karameller i en kastrull. Värm upp så att karamellerna smälter. Knacka kastrullen så att luften går ur ganachen. Låt svalna. Garnera kakan med lakritsganachen. 

Vi dekorerade ännu med chokladbollar och choklad. 


lauantai 19. marraskuuta 2016

Siskoni mielipide, johon yhdyn

Äiti tilasi Kaikkien aikojen Joulu lehdet.

Itse olen muutaman vuoden boikotoinut, kun en jatkuvaa tilausta saa irtisanottua millään, vaan laskuja tulee joka vuosi. Päätin muutamia vuosia sitten satsata johonkin toiseen lehteen vaihteen vuoksi ja tuli karhukirje. Toki sain sen laskun peruttua, ja luulin että myös tilauksen, mutta silti seuraavana vuona tuli lasku. Sama tarina tänäkin vuonna. Katsotaan ensi vuonna jos lasku jo jäisi tulematta. Ehkä sitten voin tilata lehden uudestaan?

Ensimmäinen äidin tilaamista saapui jo jonkin aikaa sitten ja isänpäivän istuimme sitten siskoni kanssa selailemassa lehteä.


Koska Kaikkien aikojen Joulu lehdet on jaettu kahteen. joista jälkimmäiseen kerätään Kaikkien aikojen Jouluherkut, on se toinen osa se jota itse odotan innokkaammin.

Tässä numerossa on keskitetty fiilistelemään joulukodeissa ja askartelemaan vessapaperirullista. Esimerkiksi tehtiin joulukalenteri, joka täällä toteutettiin jo kolme vuotta sitten. Ymmärrän toki että nykyaikana ideat leviävät somessa valon nopeudella, mutta silti tuo idea tuntui niin käytetyltä.


Lehdessä myös ihmeteltiin minne päätyvät kuolinpesien joulukoristeet? Oletusarvoisesti samoihin paikkoihin minne muutkin tavarat kuolinpesästä? Tai ehkä sinne kirppareille josta pitäisi hakea askartelumateriaaleja jotta saisi konttiin täytettä. Sinäänsä pidän ajatuksesta käyttää kierrätysmateriaaleja, ja niitä on tässä lehdessä todellakin hyödynnetty, mutta oikeastaan mikään ideoista sytyttänyt minua. Paitsi ehkä nuo kuvan joulukuuset.

Siskon väitti ettei lehti ansaitse edes yhtä joulukuusta, hän selvästikin seuraa blogiani. Olen yrittänyt saada hänestä toista kirjoittajaa tänne, mutta vielä en ole onnistunut ylipuhumaan. Harmi, hän on lähes yhtä jouluhörhö kuin minä. 



maanantai 14. marraskuuta 2016

Suklaapalloja

Koska vietimme isänpäivää, piti tehdä herkkuja.

Nämä suklaapullat päätyivät kakun päälle, mutta mikä estää syölmästä niitä ihan nameina?

Nopeita ja helppoja tehdä!

Helpot suklaapallot

1 pötkö Dominokeksejä
n. 75 g Valio Eila Viola Suklaa tuorejuustoa
n. 200 g suklaata 
erilaisia koristerakeita

1
Murskaa keksit täytteineen. Lisää tuorejuusto. Sekoita kunnolla.
Pyörittele massasta pienehköjä palloja. Laita jääkaappiin vähintään 2 tunniksi.
Sulata suklaa, me käytimme tummaa. Kasta palloset suklaassa. Ripottele päälle koristerakeita. Jäähdytä niin että suklaa jähmettyy. 

Lätta chokladbollar

1 tub Dominokeksejä
ca. 75 g Valio Eila Viola Choklad färskost
ca. 200 g choklad 
strössel

1
Krossa keksen med fyllningen. Tillsätt osten. Blanda väl.
Gör små bollar av massan. Låt stelna i kyslskåp i minst 2 timmar.
Smält chokladen, vi använde mörk choklad. Doppa bollarna i chokladen. Strö på strössel. Låt stå så att chokladen stelnar. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...