Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan. Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan, älköön kukaan sitä karkottako.
Eikä se nyt johdu siitä että löysin sitä jouluntuokuista pesuainetta, neljä sinistä hyasinttia pistää parastaan keittiössämme.
Pitäisi yrittää hieman siistiä tuota olohuonetta ja siirtää ne sitten sinne tuoksumaan!
Ritarinkukkanikin kukki. Ja uusi nuppu odottaa ensi viikkoa, ainakin toivon että se aukeaisi sopivasti h-hetkeksi. Minsuta kun tämä on niin mielettömän kaunis kukka! Edelleen mietin uskaltaisinko oikeasti katkaista ja ripustaa ikkunaan. Toimisikohan tuo niin?
Tuoksullaanhan tämä ei sulostuta ympäristöään, mutta tämä ulkonäkö kyllä korvaa sen puutteen.
Ja tällä kertaa tämä jopa suostui pysymään pystyssä. Aikamoinen saavutus sekin!
Toinen joka ei tuoksullaan huumaa, eikä kyllä ulkonäölläänkään meidän perheessä, on joulutähti. Tallinnassa ihailin noita monivärisiäkukkia, hetken jopa ajattelin, kunnes tajusin että syysmyrskyssä kukkasen kotiin tuominen ei ehkä onnistu. Varsinkaan kun puhutaan kukasta jonka pääsääntöisesti saan kuolemaan noin 10 minutin sisään. Kaunis tämä myrkkypesä kuitenkin minusta on. Nyt kun ei ole kissaa, eikä lintuja jotka saisivat lennellä vapaana asunnossa, voisi tietysti myrkkykasvia jopa ajatella.
Linnuista puheen ollen. Kävin Salossa kaupassa, leopardiemme lempiruokaa kun ei tunnu kotikaupungistamme löytyvän, ja näin valkokurkku rosellan. Heti tuli, näin joulun alla, Isadoraa ikävä. Neiti kun ensimmäisenä joulunansa meillä, lensi joulukuusen latvaan, nakkasi tähden pois tieltään ja istui sitten tyytyväisenä joulukuusen latvakoristeena.
Ihmisillä on mitä kummallisimpia ajatuksia näin joulun alla. Kuka siivoaa roskiskaappinsa, kenelle ei joulu tule ellei hopeita ole kiillotettu. Meille joulu tulee ilman kiillotusta, kunhan saan sen verran raivattua tätä kaaosta että saan ruoat pöytään ja perheeni tuoleille istumaan niin olen onnellinen. Ja ennenkaikkea se perheen paikalle saaminen tekee onnelliseksi. Ruokakin on sivuseikka, kaipa purkkihernekeittokin on pahimmassa tapauksessa ruokaa?
Tämän päivän Hobbla taas opettaa. Tällä kertaa ei tehdä voita, se jo opittiin, vaan nyt kiillotetaan kuparia. Tässä vaiheessa voin vaan todeta että luojan kiitos en omista, eipä tarvitse ottaa stressiä ainakaan tästä asiasta. Cokispurkkinikin saavat olla pölyjensä alla, en ole aikoihin laskenut, mutta kyllä noita jo puolisen tuhatta on. Ne pitäisi sinäänsä pestä, voisin ehkä antaa pesuvinkit ensi joulun alla?
Kaverini tänään ehdotti että ottaisi au-pair'in avukseni. Jeps, heti kun saan raivattua tilaa ja keksin minne sellaisen voisi pistää nukkumaan. Heille kai suodaan nukkumapaikka? Tunnen itse asiassa muutamia perheitä joissa tällainen lisäperheenjäsen on, kaikki ovat olleet hurjan tyytyväisiä. Jospa sitten voisi hankkia niitä kupariastioita ja putsailla niitä?
Mutta siis ne kiillotusohjeet. Ideana oli ekologisuus, mikä heti sai minut kiinnostumaan. Vaikka ei sitä kuparia ole. Tätini varmaan antaisi minun kiillottaa hänen kuparipannunsa jos kauniisti pyydän? Tämän ketsuppi-vesi seoksen olin kuullut aiemminkin, joten se nyt ei minuun tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Uutta minulle sen sijaan oli että tahrat saa pois oluella ja sanomalehtipaperilla. Hienoa, vihdoinkin järjellistä käyttöä oluelle, sitä kun ei voi juoda kun tuo hajuelin on tuossa suuaukon yläpuolella. Tahrallisten kupariesineiden puuttuessa käytän toistaiseksi sanomalehtipaperia ikkunoihin ja peileihin. Uuninluukut kuulema putsautuisivat kostealla paperilla ja tuhkalla, meidän luukut vaan aina ovat niin puhtaana etten ole ehtinyt kokeilemaan. Patinankin saa pois, kiehuvaa viiniä ja karkeaa suolaa käyttämällä. Taidan tehdä glögiä siitä viinistä ja unohtaa suolat kaappiin kunnes on aika graavata kaloja. Onneksi ei ollut sitä kuparia!
Tämä joululaulu soi telkkarissa ja ihastuin Bublen versioon. Taitaa meidän perheeseen tulla taas uusi joululevy tänä(kin) vuonna.
It's beginning to look a lot like Christmas,
Everywhere you go,
Take a look at the 5 and 10,
It's glistening once again,
With candy canes and silver lanes that glow.
It's beginning to look a lot like Christmas,
Toys in every store,
But the prettiest sight to see,
Is the holly that will be,
On your own front door.
A pair of hop-along boots and a pistol that shoots,
Is the wish of Barney and Ben,
Dolls that will talk and go for a walk,
Is the hope of Janice and Jen,
Mom and Dad can hardly wait for school to start again.
Blogiystäväni Pauliina haastoi minut mukaan kampanjaan,
jossa välitetään tietoa muutamasta hyväntekeväisyyskohteesta.
Niihin osallistumalla voi jakaa joulumieltä tahoille,
joille se ei ole niin itsestäänselvyys.
Jos haluat osallistua keräykseen, joka tavoittaa kotimaamme
vähävaraiset lapsiperheet, niin silloin osoitteena on ehdottomasti
Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton
(MLL)Hyvä Joulumieli-keräys, tietoa myös täältä:
Yle.fi Hyvä joulumieli.
Hyvä Joulumieli -keräys käynnistyy perjantaina 18.11.2011
ja jatkuu jouluaattoon asti.
Keräys järjestetään tänä vuonna 15. kerran.
Keräyksellä halutaan muistuttaa,
että Suomessa on tälläkin hetkellä tuhansia vähävaraisia
ja apua tarvitsevia lapsiperheitä.
Keräyksen järjestävät Suomen Punainen Risti ja
Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL).
Keräys toteutetaan yhteistyössä Ylen Aamu-tv:n,
YLE Radio Suomen sekä Keskon kanssa.
MLL ja SPR valitsevat apua tarvitsevat perheet.
Keräyksen tavoitteena on hankkia 15 000 lahjakorttia,
joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa
olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla.
70 euron arvoiset lahjakortit on tarkoitettu tuomaan hyvää joulumieltä.
Lahjakortin voi saada lapsiperhe, jossa on vaikea taloudellinen tilanne
johtuen esimerkiksi yksinhuoltajuudesta, pitkäaikaistyöttömyydestä,
vanhempien pätkätöistä, sairaudesta,
vammaisuudesta tai kriisitilanteesta.
Lahjoituksen voi tehdä Hyvä Joulumieli -keräyksen tilille:
Nordea 159630–202020.
(Saaja: Hyvä Joulumieli -keräys)
IBAN FI17 1596 3000 2020 20
Voit myös soittaa numeroon 0600-16555 (9,93 € + pvm)
tai lahjoittaa rahaa tekstiviestillä.
Lähetä viesti HJM15 numeroon 16499.
Tekstiviestin hinta on 15 euroa.
Nuorkauppakamarien Joulupuu-keräys
:
Keräysajat vaihtelevat paikkakunnittain,keräyksen facebook-sivulta löydät tarkemmat keräyspaikat
ja -ajat paikkakunnittain.
Joulupuu -keräykseen lahjoitetut lahjat jaetaan vähävaraisille lapsille Suomessa.
Laita tuomasi lahjan päälle infotieto onko saaja tyttö vai poika,
ikä ja paketin sisältö.
Pelastusarmeijan Joulupata-keräys:
Keräyksen verkkosivustolla http://www.joulupata.fi/
voi tehdä lahjoituksen esimerkiksi
verkkopankkitunnuksilla. Perinteisten patojen sijainnit löydät linkistä.
Patoihin voi viedä rahaa ja myös lapsiperheille sopivia tavaroita.
Ihan sattumalta löysin tänään uuden nettijouluradion.
Pakkohan tämäkin on jakaa kanssanne North Pole Radio. Täältä tuntuu tulevan lähinnä klassikoita, siis amerikkalaisia sellaisia. Tosin olen vasta kuunnellut tunnin, mutta ihan käyttökelpoinen taustamusiikki kanava tuntuu oleva kyseessä.
Mikäli siis Jouluradio ei tunnu omalta kanavaltanne, kokeilkaa tätä. Ja linkki myös tuossa oikeassa sivupalkissa.
Salo, tuo ihana pikkukaupunki, jonne suuntaan matkani harva se päivä, on jo pitkään ilahduttanut minua ihanilla jouluvaloillaan. Kaupungin keskustaa koristaa tähdet, lumihiutaleet ja kellot. Ja tätä kirjoittaessa jään miettimään: onkohan vielä joutsen joen kohdalla vai mikä siinä on nykyään kun vaakunan joutsen vaihtui Halikon jonkin näköiseen vaakunaan? Pitääkin ottaa ihan asiakseen tarkastaa tämä tärkeä yksityiskohta!
Se Salon vaakuna, eli Halikon vanha, esittää jotakin puolilahoa puuta. Joku epämuodostunut tammi tai muu (ei joulu) puu on kyseessä. Melojana voin vaan todeta: kyllä joutsen vaan on kauniimpi! Muutenkin Salon entisen vaakunan sini-valkoinen värimaailma puhutteli minua enemmän. Tämä puna-ruskea (kulta?) jossa on musta puolikuu, joka vie ajatukseni eteläisiin maihin, ei nyt vaan mitenkään säväytä. Voisiko joku muuten ystävällisesti kertoa mitä se musta tuhru oikeasti symboloi?
Enkä malttamattomana tietenkään voinut olla googlaamatta: se on sarvi, se musta tuhru, ja viittaa alueella vaikuttaneeseen Horn-sukuun. Herra Horn on toki tuttu, työpaikkani kun sijaitsee Horninkadulla (eli Huurninkadulla). Tunnustan toki että minäkin nykyään sanon Horninkatu kun asiakas kysyy osoitetta, se Horn på svenska kun on hieman hankala. Postia tosin tulee Horminkadulle, Torninkadulle ja kerran olen jopa kuulut kysyttävän: Hornankatu? Herra Horn olisi kyllä voinut muuttaa nimensä Sarveksi. Sarvenkatu kun olisi paljon yksiselitteisempi...ehkä?
Nimet ovat muutenkin hauskoja. Omaakin sukunimeä on saanut muutamat kerrat tavata puhelimessa, voiton vei kuitenkin Jyväskylän apteekki. Onneksi ystäväni (jonka nimi ei myöskään ole perus Korhonen, maamme yleisin suksunimi tällä hetkellä) osasi vaatia lääkkeitään. Ne kun eivät löytyneet hänen eikä minunkaan nimelläni. Lopuksi ne löytyivät ihan sen takia että olin pyytänyt varaamaan kyseisen lääkkeen ja ystäväni tiesi mitä oli hakemassa. Lääkemääräyksen oli tehnyt tohtori Sinula. Mikä lie valetohtori sekin sitten on. Minä en ainakaan tunnista (tai tunnusta) tuota nimeä edes tähän mieheltäni saamaksi. Turussa eräs apteekkari vuosi sitten huokasi kun tavasin (silloin kovin uutta) sukunimeäni: tämäkin vielä, eikö tuohon firmaan voida palkata yhtään Virtasta? Eipä nykyiselläkään työpaikallani ole Virtasia, onko sellaisia edes nykyään olemassa?
Mutta joulustahan tämän piti kertoa, näin ne ajatukseni vaeltavat.Tänään kun ajoin kotiin tuli pimeällä tielläni vastaan kymmeniä vilkkuvia valopilkkuja. Herra joka ulkoilutti koiraansa oli koristellut itsensä ja koiransa useilla, riippuvilla, heijastimilla. Teki mieli pysäyttää ja kiittää miestä. Upeaa kun kerrankin jalankulkija näkyi. Ja miten iloiseksi tulinkaan kun nuo välkkyvät valoit koristavat tietä. Tuo lumi kun on edelleen harvinaista herkkua täällä etelässä. Jopa Salo alkaa pettää, muutamia, aurauksen seurauksena, syntyneitä kasoja on vielä, mutten sielläkin on maa mustana. Sen verran on tuota vettä nyt taivaalta tullut.
Joulu on ensi viikolla. Pieni stressinpoikanen alkoi nostella päätänsä, kunnes muistin: joulu tulee, joka tapauksessa, teen mitä ehdin ja sitten se on täällä.
Lapset ovat saaneet kummitätiensä lahjat tehtyä, en voi valitettavasti kertoa tämän enempää, ainakin yksi kummeista seuraa blogia, mutta tällä kertaa olen jo melkein kateellinen. Ehkäpä pitäisi vinkata pikkutontuille.
Huomenna on pakko avata korttitehdas! Ainakin Itella on vakaasti sitä mieltä.
Päivän laulukin valikoitui taas ihan itsestään. Arkihuolesi kaikki heitä!
Maassamme on akuutti voipula. Näin joulun alla tämä on oletusarvoisesti hieman suurempikin katastrofi, esimerkiksi joululeivonnaiset nyt vaan pitää tehdä voista. Meillä on muutenkin käytetty voita jo kauan ainoana leipärasvana, joten voi olla ihan pikkuisen hakalaa jos hemmoteltujen lasteni pitää oppia margariinin käyttäjiksi. Vanhemman mielestä margariinia ei voi syödä, hän on mielummin ilman voileipärasvaa. Se kun nimittäin on voileipä nimeltään, ei margariinileipä, johan nyt tyhmempikin hänen mielestään tajuaa että tuossa on tietty ero.
Onneksi hätä ei ole tämän näköinen! Vaikka en omista kirnua, niin sunnuntain Hbl (kavereiden kesken hobbla, tunnetaan myös nimihirviö Hufvudstadsbladet'ina) opettaa miten voita voi tehdä itse. Näppäränä äitiniä tietysti ryhdyn hommiin ellei voita oikeasti saa, kohta on kaupoista varmaan kermakin sitten loppu? Toivottavasti laktoositon kerma käyttäytyy kuin tavallinen voita tehdessä?
Olen muuten pikkutyttönä kirnunnut voita Aino-tädin luona. Ihan oikeaan kirnuun kaadettiin lehmän (ei siis esimerkiksi aasin tai kauppa-auton) maitoa jai ehkäpä jotakin muutakin, en muista. Sitten vaan hihat heilumaan. Se oli muuten hyvää, se voi. Valitettavasti vaan en omista sitä kirnua, en lehmää enkä edes oikein muista mitä kaikkea Aino täti sinne kirnuun pisti, mutta uskoisin että muuten tuo homma onnistuisi vieläkin. Aikaa siinä tosin meni hirveästi! Ainakin lapsen näkökulmasta katsoen.
Tuossa lehden reseptissä käytetään siis kermaa. Oletan ettei kaupasta ostettu, homogenisoitu maito suostu muuttumaan voiksi. Tai sitten siinä menisi kohtuuttomasti aikaa, jos aloitetaan (lehmän)maidolla? Minä en muuten Aino-tädin luona suostunut juomaan maitoa, vaikka muuten rakastinkin lehmiä. Se kermakerros joka oli siinä maidon pinnalla oli vaan hemmotetulle kaupunkilaiskakaralle liikaa. Siispä maitotilalle ostetiin kauppa-autosta minulle "oikeaa" sinistä maitoa. Samaa tehtiin myös mökillä, en sielläkään suostunut juomaan "lehmänmaitoa". Tunnustan että siitä tulee huomattavasti parempaa pannukakkua, pullaa ja luultavasti voitakin, mutta en juo. En edes vaikka minulle on tehty 10 litran "maitotuoppi". Voisikohan sitä käyttää kirnuna? Ja onkohan se vielä tallessa mökin varastossa?
Mutta mennään nyt tuohon reseptiin, niin että tekin saatte jouluksi voita, ellei lähikauppanne pidä sitä hyllyssä.
Smör enligt Hbl 11.12.2011 (ja käännösvirheet ovat minun syytäni) eli Voi
Päätin hieman paksuntaa ne keskeiset kohdat, tänne tulikin kovasti minun lisäkommenttejani näköjään.
n 250 g valmista tuotetta:
5 dl kuohukermaa (resepti sanoo vispgrädde, en tiedä kävisikö Vispikerma, en ole koskaan tutustunut sen ruotsinkieliseen nimeen, en siis tiedä onko tuossa nimieroa på svenska vai ei) 1 tl suolaa (ihan maun mukaan sitä saa lisäillä) 3 tl smetanaa tai jugurttia (oletan ettei mansikkajugurtti ole suotavaa, tuossa ei puhuttu mausta mitään, mutta minä valitsisin jonkun maustamattoman version. En kuitenkaan rajoita valinnan vapauttanne, jos joku tekee voita esim ananasjugurtilla maustaen, kuulisin mielelläni kokemuksia) nämä tosin voidaan jättää poiskin
Ja sitten ne ohjeet. Nämä ovat varmaan amerikkalaisille tehtyjä? Kaada kerma suureen kulhoon. Ei siis keskikokoiseen tai pieneen, valitettavasti tuossa ei kuitenkaan kerrota mikä olisi kulhon paras tilavuus, ehkä tämä ei kuitenkaan ollut ihan käyttökelpoinen resepti "over there"? Vatkaa noin 20 min. Minä käyttäisin tehosekoitinta, kun nyt kuitenkin lähdin liikenteeseen siitä kermasta enkä lehmänmaidosta, niin käytetään sitten hyväksemme kaikkia nykymaailman hienouksia. Kun ei sitä kirnuakaan ole. Toki saa vatkata käsinkin. Päivän Hbl oli mielipide tähänkin asiaan (tosin ihan eri sivulla). Se perinteinen käsivispilä on näihin pieniin määriin nestettä parempi kuin pallovispilä. Ettäs tiedätte. Vatkaamista jatketaan kunnes kerma alkaa muistuttaa voita, tarvittaessa voidaan lisätä smetanaa. Oletan että sitä (metsämarja)jugurttiakin voi lisäillä tässä vaiheessa sen smetanan sijaan, tosin siitä ei puhuta mitään. Siirrä voikokkare siivilään ja purista neste pois paakusta. Suosittelen että otatte nesteen talteen, siitä voi oikeasti leipoa hyvää leipää. Tai sämpylöitä. Sitä paitsi säästäväisyys on hyve. Ja pitäähän sitä voita sitten levittää jonkun päälle! Siirrä möhkäle takaisin siihen suureen purkkiisi ja jatka vatkaamista kunnes kaikki neste on irronnut. Täytä (toinen) astia kylmällä vedellä. Nyt tämä onkin jo hankalaa. Mikä kokoinen astia? Ja minkäköhän muotoinen. Kylläpä sitä nyt alettiin antaa epämääräisiä ohjeita! Siirrä voimöykky vesikylpyn ja hiero sitä kunnes heraa ei irtoa. Hieronta tekisi varmaan hyvää itse kullekin? Nyt kuitenkin hierotaan voita. Ja älkää kysykö miten vesikylvyssä näkee irtoakaa kokkareesta heraa, en ole vielä tehnyt tätä ihmettä. Mitä enemmän luen tätä ohjetta, sitä vähemmän tekee mieli edes kokeilla voin tekoa. Tosin kädet tulisi varmaan hyvin rasvattua kun hieroo voita. Tätä voikin ehkä pitää kaunushoitona eikä ruoanlaittona? Ja onko tämä edes ruoanlaittoa? Lopputuloksena kun ei ole ruokaa vaan oletusarvoisesti voita. Ei se nyt ainakaan leipomista ole.
Kun hieromista on harrastettu tarpeeksi kauan, eli heraa ei irtoa tai kädet on kunnolla rasvattu, niin lisätään voihin suolaa ja kääritään valmis tuote voipaperiin ja siirretään jääkaappiin odottamaan että ne sämpylät valmistuvat.
Lisävinkkinä tuolla mainittiin että voi lisäillä yrttejä tai valkosipulia voihin. Tässä vaiheessa kannattaa tosin miettiä mitä lisäilee jos käytti sitä kahvijugurttia voin valmistuksessa. Ja jos nyt välttämättä haluaa tehdä margariinia (sitä tosin saa kaupastakin) voi voihin lisätä desilitran verran öljyä. Suosittelen rypsiä, oliivia tai auringonkukkaa, moottoriöljyssä on aika kitkerä sivumaku, mutta tähänkään asiaan eivät ota kantaa, mitä öljyä siis käyttää.
Tämän päivän laulu on itsestään selvyys. Jos joku muuten vielä on ilman Lucia merkkiä, neidillä on vielä muutama myymättä.
Ohjelma kestää lähes tunnin, kuunnelkaa niin kauan kun jaksatte.
Ha en härlig Lucia dag!
Sankta Lucia, ljusklara hägring,
sprid i vår vinternatt ljus av din fägring.
// Drömmar med vingesus under oss sia, tänd dina vita ljus, Sankta Lucia. //
Kom i din vita skrud, huld med din maning.
Skänk oss, du julens brud, julfröjders aning.
// Drömmar med vingesus, undret oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia. //
Trollsejd och mörkermakt ljust du betvingar,
signade lågors vakt skydd åt oss bringar.
// Drömmar med vingesus, undret oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia. //
Stjärnor som leda oss, vägen att finna,
bli dina klara bloss, fagra prästinna.
// Drömmar med vingesus, undret oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia. //
Text av Sigrid Elmblad (1924) Musik: Teodoro Cottrau
Miksiköhän en ole yllättynyt lipeäkalakysymyksen tuloksesta? 100% teistä ovat kanssani aivan samaa mieltä: lipeäkalaa ei voi edes katsoa.
Isoäitini tarjosi tätä norjalaisten rangaistusta sivistyneelle maailmalle kun olin nuorempi. Muistan kun hän ensimmäistä kertaa yritti pistää sitä isäni nenän eteen joulupöydässä. Isäni piti pidemmän saarnan aiheesta lipeän myrkyllisyys ja kuivatun, myrkytetyn kalan herkullisuudesta. Teksti ei ole julkaisukelpoista, ei edes näin monen vuoden jälkeen, joten säästän teidät yksityiskohdilta. Minulle kuitenkin selvisi, ellen tiennyt sitä aiemmasta, että isäni rakastaa minua hurjasti ja kukaan ei saa minua myrkyttää. Siispä en syö lipeäkalaa. En ole edes koskaan maistanut, jos ollaan rehellisiä. Sen verran syvän vaikutuksen tuo puhe minuun teki. Isäni nimittäin on aina kehottanut maistamaan kaikkea, ei sitä tiedä pitääkö jostakin ennen kuin on maistanut. Jos tuota ei edes saanut maistaa, se oli taatusti todella vaarallista.
Iltapäivälehtien lööpitkin joskus hehkuttivat miten joku oli juonut lipeää ja ruokatorvi "palanut" rikki (kovin syövyttäväähän tällainen emäksinen liuos toki on). Näin elävästi miten joku ressukka oli syönyt sitä myrkytettyä kalaa ja miten liekit puskivat suusta. Myrkkyä, kuten sanottu!
Nyt hieman vanhempana oen sentään tajunnut ettei sitä kuivattua turskaa (tosin täällä ei taida olla turskaa nykyään, tehokalastus kun on tuhoamassa senkin kalan. Nopea googlaus kertoo että täällä kalana käytetään molvaa) sentään ihan puhtaassa emäksessä liuoteta, mutta kuitenkin. Potaskaa tuohon kuulema käytetään ja sitä koko tuote minun maailmassani on. Pikagooglaus näytti minulle myös kuvan tuotteesta, minut tuntevat tietävät miksi en myöskään jatkossa aio tätä maistaa, tuo kuva on syöpynyt verkkokalvolleni!
Isoäitini oli varmaan onnensa huipulla kun ensimmäistä kertaa toin silloisen poikaystäväni jouluvierailulle. Joku suostui myrkkykalaa syömään! Katselin lähinnä ällöttyneenä miten tuleva mieheni söi tuota aladobia koostumukseltaan muistuttavaa valkoista kalaa kera valkoisen kastikkeen ja maustepippurin. Yritin oikeasti käsittää miksi, mutta en edes ruusunpunaisten lasien läpi katsoessani oivailtanut ideaa. Pyysin vaan herraa nauttimaan makuelämyksestä sillä en koskaan aio pistää tuollaista omaan joulupöytääni. Olen lupaukseni pitänyt. Enkä muuten ole tarjonnut sitä myöskään pääsiäisenä. Tai muunakaan juhlapyhänä. En edes arkena.
Isoäitini sen sijaan huolehtii että herra saa kalansa. Lapsiltani olen kyseisen makuelämyksen kieltänyt, uskon vakaasti isääni: lapsia ei saa myrkyttää.
Taidankin lisätä tähän toisen inhokin, josta mieheni pitää. Päivän "joululaulu"
Onhan tämä toki inhorealistinen tarina siasta...
Sika
Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa
Porsailla silloin on herkut suussa, se lihoo
se kasvaa se vahvistuu.
Ja sitten kun koittaa marraskuu
niin lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton
Sika, se kuulan kalloon saa
Sika, sen setä teurastaa
Sika, ja setä verta juo
Sika, se joulumielen tuo
Minä läävässä lojuvaa karjua katsoin
Kärsivin ilmein, vellovin vatsoin
Jouluna sikaa mä muista en
Vain kinkkua vahtaan himoiten
Ja lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton
Sika, kun sitä suolataan
Sika, yhdessä kuolataan
Sika, ja isi mielellään
Sika, on vesi kielellään Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää
Kadulla adventti sohjoa kyntää
Joku ihmistä katsoo, kääntää pään
Kun ihminen rypee läävässään
Ja lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton
Sika, se kohta paistetaan
Sika, sen perää maistetaan
Sika, on sähköuunissa
Sika, on mutsi duunissa
Kato äiti on laittanut kystäkyllä
Sinappi huntu on sialla yllä
Isoveli veistänsä terottaa
Ja luistansa porsaan erottaa
Lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton Sika, lopulta tappoi sen
Sika, ympäristö vatsanhappoisen
Sika, voi kuinka isi syö
Sika, isiltä loppuu vyö
Joulu täynnä on kinkkua ,kylkeä, potkaa,
läskiä, niskaa ja tietenkin votkaa
Kun loppuu aatto ja alkaa yö
Ihminen on sitä mitä hän syö
Joulu on joskus helmikuussa, joskus syyspimeässä syyskuussa, kun niiksi tulee ja järvet jäässä sisällisesti, meissä. Minä pystytän aina silloin tällöin joulupuun kun sattuu ja juhlamieli yllättää - sisällisesti, varkain - ja sieppaan sen taas pois kenenkään huomaamatta vaikka kesken juhlan kun senkertainen juhlamieli on palanut loppuun. Sillä tavalla se ei kulu, ei kuivu eikä varise. Joulu on, kun joku nostaa katseensa, ojentaa kätensä. Kun rakastettu kävelee kadun yli eikä vielä, ei vielä huomaa. Kun lapsi liikahtaa maailman kohdussa ja sanoo: - Minä tuon rauhan ihmisten keskelle, minä tulen.
