Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 1. elokuuta 2013

Kuppi teetä

Ystäväni kävi teekupposella ja toi samalla tuliaisia!

Aivan ihanan chutneyn lisäksi pussillisen teepusseja. Tai kääreitä vai mitä nuo virallisesti ovatkaan. Askarteluvälineitä!

Nyt voimme sitten tehdä joulukortteja, joskin epäilen että tuskinpa tuollaisia kortteja teemme tänä vuonna. Tai mistä sitä ikinä tietää.

Tämän joulun lahjaprojektiin tarvitsen Jacky makupalapurkkeja tai muita sen tyyppisiä purnukoita. Ainakin luulen että olen päättänyt mikä on tämän vuoden joululahja jonka lapset saavat toteuttaa. Nähtäväksi jää toteuttavatko. Ja taisin päättää myös mitä itse teen joululahjaksi. Koesatsi pitää varmaan lähiakoina tehdä, että voi sitten jouluksi tehdä enemmän.

Huomaa että olen lomaillut yksin tämän viikon, olen viettänyt joulua täällä kotona. Löysin mm. pari uutta joululaulua netissä seikkaillessani. Ja joululevyn jonka varmaan tilaan jouluksi. Joululauluja siis kuunneltu samalla kun olen puuhastellut kaikenlaista jouluista. Julistan joulukauden virallisesti avatuksi!


Pestopiirakka

Partiolainen rakastaa pestoa.

Itse en nyt ole ihan vakuuttunut peston ihanuudesta, mutta sitä nykyään löytyy jääkaapista. Aina. Luistelijana neiti kertoi ystävänsä eväsboksista löytyvän "maailman ihanimpaa pestopastaa". Meidän eväsboksissa ei ikinä ollut mitään joka pääsisi edes lähelle tätä ihmettä. Lopuksi annoin periksi ja soitin "luisteluäidille" ja kysyin tätä ihmereseptiä. Hän naurahti ja kysyi haluanko pidemmän vaiko helpomman reseptin. Päädyin siihen pidempään. 

"Käy kaupassa, osta purkki Barilla (se on se pitkä versio, helpossa ei merkillä väliä) pestoa. Keitä pastaa. Sekoita aineet keskenään. Valmis"

Ruoho (tai ehkäpä sitten pesto) on vihreämpää aidan toisella puolella, väitti luisteluäiti. 

Koska pestoa siis nykyään löytyy jääkaapista, päätin tehdä piirakan uimarin luokkakaverin äidin reseptin mukaan. 

Vuohenjuustopiirakka

Piirakkataikina (pakastealtaastakin löytyy)
½ purkillista pestoa
150 g tuorevuohenjuustoa (chèvre)
4 tomaattia
suolaa
mustapippuria
1 rkl balsamicoa
½ tl hunajaa
tuoreita basilikan lehtiä

Levitä taikina piirakkavuokaan. Läämitä uuni 225 asteeseen ja anna taikinan sillä aikaa levätä jääkaapissa. Esipaista piirakkaa n 10 min (suojaa reunoja foliosuikaleilla tarvittaessa). 
Levitä pohjalle pestoa sekä tuorejuusto. Levitä tomaattiviipaleita juuston päälle. Sekoita balsamicoon hiukan hunajaa. Mausta suolalla ja pippurilla sekä balsamicolla. Paista 225 asteessa n. 20 min. Koristele basilikanlehdillä. Ripottele pinnalle basilikanlehtiä. 





tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tervetuloa meille

Nyt meni hermo!

Se nyt ei sinäänsä ole mitään uutta, minulla tunnetusti nuo kierrokset nousevat nopeammin kuin kaunis lippumme juhannusaattona salkoon. Mutta silti.

Heräsin aamulla järjettömään mölinään pihasta. Näin loma-aikana tuo aamu tietysti on suhteellinen käsitys, mutta minulle se oli aamua. Työpäivänäkään en herää ennen sitä, kysyvkää vaikka ihanilta hoitajiltamme jotka voivat vannoa että Karvisen tapaan tarvitsen mustaa ihmeainetta ennen kuin suostun avaamaan silmäni. Töihin voi tulla nukkuvana, kahvi odottaa kuumana pannussa kun raahaudun paikalle. 

Olin toki tietoinen että kaivinkone saapuu paikalle tiistaina, keskiviikkona tai jonakin muuna päivänä. Tosin olen pihaprojektimme kohdalla oppinut että tiistai ei välttämättä ole se seuraava tai edes saman kuukauden aikana oleva tiistai. Se on tiistai. Joku niistä. 

No, reippaana tyttönä päätin nousta pystyyn ja lähteä koirien kanssa lenkille. Nukkuminen nyt ei ainakaan onnistu. Työmiesten onneksi olin siis nukuksissa, ilman kahvia en tajunut edes oikein mitä näin. Kone nenän edessä ja hurja kasa hiekkaa pihassa. Kysyin miten he olivat ajatelleet että pääsen lähtemään, auto kun on kasan takana. Sain vastukseksi "pitääkö nyt päästä?" No ei, mutta lähtisin viiden tunnin sisällä. Tai mieluiten vähän aiemmin. Asia selvä.

Puolilta päivin piha hiljeni. Loistavaa. Eikun kamat kantoon ja kauppoihin. Myöhässä, mutta ehtisin. Uimarille kun pitää saada pimennysverhot. Olin ajatellut yllättää neidin uusilla verhoilla kun tulee leiriltään. 

Eteeni avautui käsittämätön maisema. Pieni hiekkakasa ja kaivuri. KESKELLÄ PIHATIETÄ! Onneksi pihassa oli kaksi miestä, hyvin ystävällistä keltapaitaa vielä kaiken lisäksi. Ongelmana vaan että he edustivat väärää firmaa, eikä heillä ollut avaimia kaivuriin. He kun olivat hoitamassa nettiyhteyttäni ja ilmoittivat samalla että katkaisevat sen. Jepulista, täydellisestä päivästä tuli vain parempi!

Mutta nämä kaksi ihanuutta olivatkin ensimmäiset täyspäiset joihin olen tämän projektin aikana törmännyt. Toinen herroista soitti ovikelloa viiden minutin kuluttua ja kysyi saisiko hän pyytää että katson että netti toimii taas. Toimihan se!

Tulin vielä ihailemaan kun he poistivat oravien nuorallatanssikaapelin, haikeeta, ja samalla kysyin sitten mitä mieltä he ovat tukimuuristamme. He hörähtivät ja totesivat että koko tie on syvältä, heistä kun pihakatu olisi ollut parempi ratkaisu. Kuten sanoin, täyspäisiä miehiä! He sitten samalla kysyivät minulta miten tämä "päätymme" aiotaan viimeistellä. Totesin että se on kuulema valmis. He katsoivat minua kuin vajaaälyistä. Valmis? Tunnustan, en minäkään ymmärrä. Odotan kauhulla vesisadetta, sitten tämä piha valuu muurin reunan yli ja tekee tuohon muurin alapuolelle jonkinlaisen suoalueen.


Koska en päässyt vankilastani poiskaan, ainakaan auton kanssa, jatkoin pihani ihmettelyä. Tuo kompostiaidan näköinen rakennelma on suojaamassa meitä ettemme tipahda pihalta. Mutta entäs sitten kun lumi tulee, ja sehän tässä maassa tulee, sanokoon kaupungin suunnitteluhenkilö ihan mitä tahansa. Pitääkö tuo 30 cm maanpinnan yläpuolelle jäävä osa meidät turvallisesti täällä ylhäällä?


Nämä kaivinkonemiehetkin saapuivat jossakin vaiheessa takaisin pihamme. Olin siinä vaiheessa jo sarvet otsassa, olinhan kahvin voimin taas tolkuissani ja katselin kuopassa olevaa johtoa joka oli poikki. Tästäkään eivät herrat viitsineet ilmoittaa, kuvittelivat kai että heittävät hiekkaa päälle enkä huomaa mitään. Kuvittelivatkohan he että totean vaan että pihalampusta on varmaan, ihan sattumalta, kärähtänyt poltin samana päivänä kun he kaivelivat pihaamme? Ja entäs sitten kun ei lamppu toimisi vielä senkään jälkeen kun olin polttimon saanut hankittua ja vaihdettua uuteen?


Tosin, en tiedä osaavatko he olettaa yhtikäs mitään. Tämä näky nimittäin kohtasi minua uimarin ikkunana alla. Kivet ja hiekat kukkapenkissäni. Ja kun kysyin kenen elämää suurempaa ajatus oli pistää kukkapenkkiini kiviä sain vastaukseksi: Ai, onko siinä kukkia? Kukkapenkissä? Mitä siinä sitten oletusarvoisesti olisi? Hapankaalipurkkeja?


Tämä hapan(kaali) jatkaa nyt siivoamista, se on loistavaa puuhaa kun ottaa kunnolla päähän. Saavat pölyt kyytiä!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kun kaupasta ei saa

Olen ihastunut Eila kreikkalaiseen kerrosjugurttiin.

Kun käväisin kaupassa eksyin sitten siihen väärään kauppaan jota kaikki niin kovasti kehuvat. Ajattelin että saisin tuuletettua sitä vihreetä korttia. Huono ratkaisu!

Ostoslistallani oli muun muassa Eilan kerrosjugurttia, mielellään molempia makuja, sillä lapsenikin ovat ihan hurahtaneet noihin. He rakastavat persikkaa, minun kohdallani valamiehistö on vielä ulkona miettimässä kumpi on parempi. No, eipä tarvitse miettiä kummasta pidän, se on ihan selvä asia: K:sta! Vihreä kauppa ei petä, se on ihan taattu asia että petyn joka kerralla, tavalla tai toisella. Tällä kertaa ei ollut jugurttia. Tai väärin sanoa ettei ollut jugurttia, laktoosia sisältäviä oli vaikka ja minkälaisia. Mutta kun minä tahdoin Eilaani.

Olisin tietysti voinut jatkaa matkaani lempikauppaani, mutta kiukuspäissäni päätin toteuttaa itseäni! Siispä ostin sitruunoita, sopivat happamuusasteeseeni ihan loistavasti. Ja eikun tuumasta toimeen: ellei saa mitä haluaa on tehtävä itse!

Sitruunahillo

4 luomu sitruunaa
1 luomusitruunan kuori raastettuna
luraus vettä
3 dl hillosokeria

Raasta yhden sitruunan keltainen kuori kattilaan. Kuori sitruunat huolellisesti (valkoinen osa pois) ja leikkaa sitruunoista pieniä paloja. Lisää sitruunanpalaset sekä mehut leikkuulaudalta kattilaan. Siemeniä emme halua mukaan. Lisää tarvittaessa hieman vettä kattilaan. Kaada sekaan hillosokeri ja keitä noin 10 minuttia miedolla lämmöllä. Kaada hillo puhtaisiin, kuumiin purkkeihin ja anna jäähtyä. 

Ja eikun nauttimaan Valion laktoosittoman A+jugurtin kanssa. 


torstai 25. heinäkuuta 2013

Kesäruokaa

Uimari suhtautuu kovin ennakkoluulottomasti uusiin kasviksiin.

Minä taas olen aika huono tekemään kasvisruokia, joskin valikoima on vuosien varrella hieman parantunut, myös meidän ruokapöydässämme. Tänään olimme kaupassa yhdessä ja siellä oli fenkolia. Tunnistin sentään kasvin, mutta siihen suurinpiirtein jäi tietoni. Muistin sentään nähneeni lehdessä reseptin missä fenkolia oli grillattu kalan kaveriksi. Kalaa nyt ei tänään syöty, mutta grillattiin nyt sitten fenkolia kuitenkin. Pitihän sitä maistaa. Uimarin mielestä tuoksu oli salmiakkimainen, minusta yskänlääkemäinen.

Fenkolia on käytetty lääkkeenä aikoinaan. Se parantaa yskän, tosin meillä ei kukaan juuri nyt yski. Mutta yskänlääkeassosiaationi siis oli aika hyvä. Parantaa kuulema myös ruokahalua, mikä minun tapauksessani ei ole toivottavaa. Ruoansulatusvaivatkin häviävät ja maidoneritys lisääntyy. Onneksi en imetä! Erilaiset lihaskrampitkin katoavat fenkolin avulla. Varsinainen ihmeaine siis!

Ja jos fenkolin ripustaa oveensa niin peikot pysyvät kaukana kodista. Ei täällä kyllä peikkoja ole näkynyt, vaikka fenkolia ei ole ovessa ollutkaan, mutta jos niitä alkaa alueella liikuskella pitänee muistaa tämäkin taikatemppu. Peikot nimittäin pelottavat tontut pois, eikä sitä kukaan tietenkään halua. Tosin minusta tuntuu että tuolla tietyömaallamme kuhisee tonttuja, tosin hieman erilaisia kuin ne joita tahtoisin naapurustooni, joten ehkäpä niitä peikkoja pitäisi häätämisen sijaan suorastaan houkutella paikan päälle? Osaako joku neuvoa mitä siinä tapauksessa pitää ripotella tienposkeen?

Prometheuskin käytti fenkolia! Hän lahjoitti tulen aikoinaan ihmisille fenkolin varressa. Ja jos joku nyt alkaa kertoa tarinoita luolamiehistä ja kivistä niin unohtakaa koko juttu. Fenkolia se oli!

Mutta palataan nyt niihin fenkoleihin syötävänä lisukkeena.

Grillattu fenkoli

1 fenkoli

Marinadi

½ dl persiljasilppua
½ dl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria

Leikkaa fenkolista noin 2 cm paksuja viipaleita. Kiehauta n. 5 min suolatussa vedessä. Siirrä keitetyty palaset marinadiin ja anna marinadin imeytyä. Grillaa n. 5 min. Tarjoile kuumana.


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Autokuumetta

Löysin elämäni auton tänään!

Tai no, en minä sitä löytänyt vaan se ajoi edessäni kun olin menossa kauppaan. Sinänsä auto ei ollut omaani kummallisempi ja vielä ruman värinenkin, mutta siinä oli jotakin joka minulta puuttuu. Se suorastaan huusi minulle: olen sinun!

Pelkkä ajatus autokauppoihin menemisestä saa minut voimaan huonosti, mutta tuo auto sai senkin ajatuksen päähäni. Muistan edelleen turhautumiseni kun viimeksi kiertelin autokauppoja. Joissakin eivät suostuneet palvelemaan ollenkaan, toisissa tuli kysymyksiä tyyliin miksi haluat sellaista. En kyllä ymmärrä mitä väliä sillä on miksi haluan kuljettaa autoni katolla 6,3 metristä kajakkia, mutta kun nyt tällainen mieliteko on, niin se asettaa jonkinverran vaatimuksia auton kattotelineiden kiinnityskohdille. Ja jos ei autoon saa telineitä kiinni toivomallani tavalla niin se ei ole minun autoni. Turha siinä on selitellä että harrastan väärää lajia. Myyjä myy vääränlaisia autoja!

Seuraava ongelmani oli etten halua katumaasturia. Miksi? Koska en jaksa nostaa sitä 36 kiloa painavaa kajakkia niin korkealle. Jo tuo Mazin katolle nostaminen tekee tiukkaa, muutama lisätuuma korkeuteen tekisi nostamisen katolle mahdottomaksi. Yhdellä myyjällä sentään oli olevinaan ratkaisu siihenkin: askelma joka kiinnitettiin pyörään tai johonkin vastaavaan paikkaan sivulla. Muuten hyvä, mutta kajakki nousee takaata katolle, sivuaskelma ei auta.

Joissakin malleissa ei ole tarjolla sitä ainoata oikeaa väriä. Ei edes lisämaksusta. Mikä ihme juttu sekin on että auton on oltava beige tai harmaa, niiden eri sävyjä oli kymmenkunta eräässä mallissa?

Kierrettyäni kaikki kotikaupunkini autokaupat voin todeta: Volkkaria minulle ei haluttu myydä, kolme kertaa menin "centeriin", ainoan kerran kun palveltiin tuli myös mieheni paikalle. Minähän sitä autoa olin ostamassa! LänsiAuton myyjä todella teki parastaan, kävimme varmaan läpi firman kaikki farmarit, minä olin hieman nipo tarjonnan kanssa. Firman ainut kelpaava oli se leijona-auto, mutta sekin olisi vaatinut hieman säätöä että saataisiin mieluisaksi ja se väri... Automassa käin useampaan kertaan, taas kerran, miestä tarvittiin että saatiin palvelua ja aika kauan potkimme renkaita sielläkin. Fordi ei pystynyt värivaatimukseeni ja palvelu oli onnetonta. Vehosta en nyt viitsi edes puhua. Koeajolle ei päässyt, edes rukoillemalla, eikä oikeastaan mitään haluttu myydäkään. "Ei ole tarjolla kun tämä tässä seisova auto. Ei voi saada takapenkeille lämmittimiä tähän autoon, muuta meillä ei ole kuin tämä". Asia selvä, pitäkää autonne, menohan oli kuin neuvostokaupassa. Olen selvästikin väärää kohderyhmää. Äidilleni sentään myyvät autoja, minulle eivät. Laakosella ei oikein ollut tarjolla mikään minkä katolle saisi Arielin, joten se siitä. Palvelua sentään sain. Ja sitten kävelin siihen kauppaan minne olin luvannut etten mene. Asenne oli ettei kuitenkaan palvella eikä huolto pelaa, mutta menimme kuitenkin. Myyjä tuli heti juttelemaan mihelleni, mutta pisteet siitä että palveli murisevaa vaimoakin kun kuuli kenelle auto tulee. Istahdin Maziin ja se oli siinä. Maz oli myyty! Periaatteesta mieheni koeajoi sen, minä istuin vieressä ja kehräsin. Olisin ostanut sen koeajamattakin, niin muuten teinkin, enhän minä sitä ajanut.

Mutta se näkemäni auto. Vanhempi malli omastani, musta, mutta se rekisterikilpi. Olen numerot muuttanut, mutta kirjaimet olivatkin se idea. Selvästi minun autoni, eikö niin?


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Inferno

Kuten niin monet teistä, niin minäkin, valitsin kesäkirjakseni Dan Brownin Infernon.

Brownin kirjoihin tutustuin, kuten varmaan moni muukin, Da Vinci koodin kautta. Luettuani sen ilmoitin Joulupukille että Enkelit ja demonit on toivomuslistalla. Sitä ei suomeksi ollut vielä silloin käännetty, mutta onneksi Joulupukki tietää ettei kielellä niin väliä, kunhan toive toteutuu. Joulupukki soitti kirjakaupasta ja kysyi oliko toivomani kirjan nimi "Timatteja ja tuhkaa". No ei ollut, mutta ei sillä nimellä kirjaa löytynytkään. Pukki kuitenkin selvisi toiveesta ja niin sainkin seuraavan, tai siis edellisen, Langdonin seikkailun kuukautta myöhemmin käsiini. Siitä tuli ehdoton suosikkini. Kadonnutta symbolia jouduinkin sitten odottamaan ja luin sen ilmestymistä odottaessa sekä Meteoriitin ja Murtumattoman linnakkeen. Kumma kyllä en niistä pidä yhtä paljon kuin noista Langdonista kertovista kirjoista.

Tunnustan että odotin Infernolta aivan hurjasti ja ehkäpä siksi jopa hieman petyin. Osittain varmaan siitä syystä ettei Danten La Divina Commedia on minulle lähes tuntematon teos. Mitä nyt koulussa olen oppinut että kyseessä on Danten matka helvetin ja kiirastulen läpi paratiisiin. "Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää" lienee ainut lause jonka olen tuosta maailmankuulusta runosta lukenut. Muutenkin koko Dante on minulle hämärän peitossa oleva henkilö. Varmaan senkin takia kirja ei pystynyt lumoamaan minua lukumaratoniin vaan aikaa meni 3 päivää että sain kirjan luettua. En siis valvonut koko yötä vaan pystyin jättämään kirjan yöpöydälle odottamaan seuraavaa iltaa. Tosin iltaisin kömmin sänkyyn huomattavasti aikaisemmin kun tiesin Brownin odottavan sängyn vieressä.

Taattua Dan Brown Langdonia tämä nyt kuitenkin on. Mikään ei ole ihan sitä miltä se vaikuttaa eivätkä ihmiset ympärillä niitä joiksi heitä luulet. Ja jos aikaisemmissa kirjoissa ollaan mietittty ihmisen suhtautumista uskontoon ja jumalaan ja mitä kaikkea jumalan nimissä tehdäänkään, niin nyt on pääteemana kestääkö planeetta tätä ihmismäärää. Ja siitä ajatuksesta on tehty uskonto.

Yksi syy pettymykseeni lienee kanssa ollut että nyt ei syboliikkaa tutkittu niin paljon, vaan seurattiin annettuja hämäriä johtolankoja. Ehkä osa syy tähän on Brownin saama palaute. Varmaan jokaisen kirjan jälkeen on listattu kaikkia "virheitä" jotka kirjoista löytyy. En nyt tiedä voiko kaunokirjallisuudessa varsinaisia virheitä olla, fiktiivisä tarinoitahan nuo ovat ja sellaisina ne on otettava. Kääntäjältä sen sijaan oli rehtorit ja rovastit menneet sekaisin, tai no, mistä minä tiedän keneltä ne ovat sekaisin menneet, suomenkielisessä versiossa ainakin rehtori ei aina tiedä olisiko sittenkin rovasti. Sopisihan se tietysti uskonnolliseen teemaan joka tästä kirjasta puuttuu lähes kokonaan, mitä nyt kirkoissa juostaan aina välillä.

Mutta tottahan toki minä pidin Langdonin seikkailusta Venetsiassa, Firenzessä ja...no, jospa en ihan kaikkea paljastaisi. Ja jostakin luin että Hanks tulee näyttelemään Langdonia Infernossakin. Miksi Kadonnut symboli jäi häneltä väliin on minulle mysteeri. Mutta Tom siis palaa Robertiksi, minun Brown maailmassa on siis kaikki hyvin.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...