Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 10. kesäkuuta 2021

Raparperia

 Hävikki on inhottavaa.

Varsinkin ruoan poisheittäminen on ikävää, silti syyllistyn siihen ihan liian usein, kun löydän jääkaapista jotakin sinne (perheeltä) jäänyttä. 

Naapurini antoi tänään minulle kasan raparpereita, joten päätin yllättää perheeni piirakalla. Kermaa ei kotona ollut, eikä kyllä vaniljakastikettakaan, mutta jospa joku piipahtaisi kaupassa. Vaikka tallilta tullessaan. 

Tiesin että jääkaapissa on purkillinen kermaviiliä, se jäi sinne kun ostin dippikastiketta eikä sitten kukaan halunnutkaan sitä. Ja tiesin että Pirkan annospuuroja löytyisi, eikä ne kenellekään maistu täällä. Itsekin pidän enemmän Elovenan tuotteesta, joten nuo Pirkat oat jääneet käyttämättä. Vaikkakin niistä menee kiitos tuottajalle, ei siltikään maistu. Jauhoja ja sokeria nyt aina löytyy, kananmuniakin pitäisi aina olla. Siispä piirakan tekoon!

Raparperipiirakka tähteistä

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 annospussi Pirkka minuuttipuuroa (Omena-kaneli)
½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna 
75 g sulatettua margariinia

Täyte:
5 raparperia
1 dl sokeria
1 purkillinen Pirkka laktoositonta kermaviiliä
1 kananmuna

Sekoita pohjan ainekset keskenään. Levitä piirasvuokaan. Paloittele raparperi pohjan päälle. Sekoita kermaviili, sokeri ja kananmuna keskenään ja kaada raparpereiden päälle. Paista 200 asteessa n 25 min. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...