Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 29. toukokuuta 2021

Luulin että olisi viimeinen

Helmet lukuhaaste-ryhmässä suositeltiin aikoinaan Seitsemän Sisarta kirjasarjaa.

Luin ensimmäisen ja olin oikeastaan heti koukussa. Historiaa sekoitettu fiktiiviseen tarinaan, olen kirjasarjaa lukiessa oppinut hieman nippelitietoa eri taiteilijoista. Tänä vuonna ilmestyi sitten sarjan seitsemäs osa: Den saknade systern (suom: Lucinda Riley: Kadonnut sisar) ja luulin jo että olisi sarjan viimeinen osa. Mitä vielä, ensi vuonna odotettavissa Pa Saltin tarina. Täytyy tunnustaa että hieman jo alan kyllästyä, varsinkin kun tarina ei oikeastaan kokonaisuutena edennyt yhtään tässä kirjassa vaan hieman koko ajan vihjailtiin että vielä olisi tulossa kirjoja. 

Varmaan on ollut kirjailijalle varsinainen rahasampo, muta keskittyisi nyt vaan tarinaan. Tuli sitten 10 kirjaa lisää tai ei. Siinä ainakin Rowling onnistui paljon paremmin Pottereissa, Strikesta kertova sarja ei oikeastaan edes ole jakotarina, koukussa tosin olen siihenkin. 

Mielenkiintoista tässä uusimmassa kirjassa on, että suomenkielisenä käännös ilmestyy 31.5, ruotsinkielisenä 20.5 ja englanniksi 27.5. En oikeasti ymmärrä, miten tuo ruosinkielinen ilmestyi ensimmäisenä, mutta näin nyt kuitenkin oli. 

Tällä kertaa siskojen tarina vie meidät Irlantiin ja IRAn vapaustaistelun keskelle


3. Historiallinen romaani
Kaipa tämän voi sellaiseksi luokitella, joskin tarina on suurimmaksi osaksi fiktiota ja liikkuu ajassa ees ja taas.

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
Tällä kertaa luemme lähinnä vanhaa päiväkirjaa, joskin muistoistakin kerrotaan myös henkilökohtaisesti.

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
Oikeudet televisiosarjaan on myyty, joten eiköhän tämä jollekin maksukanavalle joskus ilmesty

6. Kirja kertoo rakkaudesta
Kaikki näistä ovat rakkaustarinoita. 

7. Kirjassa on kaveriporukka
Montakin kaveriporukkaa, niin menneisyydessä kun nykyhetkessä. 

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa
Irlannin vapaustaistelun aikana maailma oli todellakin muutoksessa. 

10. Kirjan nimessä on numero
Jos hieman venyttelee tulkintaa, lukeehan tuossa De sju systrarna.



11. Kirja kertoo köyhyydestä
Elämä Irlannissa seitsemän lapsisessa perheessä 50-luvulla ei ole elämää yltäkylläisyydessä. 

12. Kirjassa ollaan metsässä
Sinnekin piiloudutaan sodan aikana

14. Kirja on osa kirjasarjaa
Onhan se

16. Kirjassa eletään ilman sähköä
Tarinan mukaan taloon saadaan sähköt 
 lokakuussa 1955

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä
Onko kahden ihmisen yhteisö perhe? Minusta on, varsinkin kun on osa suurta perhekokonaisuutta, mutta tarina ei nyt keskity CeCen

19. Kirjassa leikitään
Hetkellisesti

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
Yksi kirjamme päähenkilöistä toimitti tietoa IRAn vapaaehtoisille polkiessaan kylästä töihin ja kotiin. 

23. Kirja, jota luet ulkona
Olin minä ulkonakin kun kuuntelin

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
Tämän kohdan kuittaan jokaisen kirjan kohdalla

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
Monenkin elämä muuttuu, koska kirja liikkuu ajassa ja kertoo monen ihmisen tarinaa

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut
Odotin. Ja kuuntelin heti. Ehkä sekin on pieni osa pettymykseen

36. Kirjassa liikutaan ajassa
Tarina liikkuu ajassa, ihmiset eivät

38. Kirja on käännetty hyvin
Kirjan on kääntänyt kaksikin henkilöä, eikä sitä kyllä huomaa, joten kyllä

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
Iralantilaisia kansanlauluja ainakin

46. Kirjassa syödään herkkuja
Sitäkin

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021
Ja monena eri päivänä, kielestä riippuen

Lucinda Riley: Den saknade systern
Alkuperäinen: The Missing Sister (2021)
Suomennos: Kadonnut sisar (2021)
Käännös: Mia Ruthman Edström & Gabriella Andersson
Suomennos: Hillka & Tuukka Pekkanen
Kustantaja Bazar
21 h 49 min
Julkaistu: 2021
BookBeat

2 kommenttia:

  1. Pyörittelin juuri tätä nimeä. Luulen, että juuri tämä oli se, jota mulle hetki sitten kovasti suositeltiin. Koronavuosi on vienyt vallan äänikirjojen pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen äänikirjoja harrastanut jo vuosia, pitkien työmatkojen takia. Silti fyysinen kirja vie edelleen voiton :D
      Juuri tänään tuli tieto että Lucinda Riley on kuollut. Saa nähdä miten viimeisen osan kanssa käy.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...