Herriot on taas inspiroinut minua.
Uudet, modernisoidut, Herriot-tarinat tulivat televisiosta, sarja vaan loppui pahasti kesken, koska korona esti kuvaukset. Sarjassa keskitytään selvästi enemmän ihmissuhteisiin kuin eläimiin, toisin kun alkuperäisessä, siispä kestin tämän hauskana viihteenä. Tästä rohkaistuneena uskalsin siis tarttua eläinlääkärin kirjoittamaan kirjaan, joka ei ollut James Herriotin (eli James Alfred Wight) kirjoittama. Ehkä se jopa voisi olla ihan hyvä
Nick Trout'in Sano mihin sattuu ei kyllä pääse Herriotin tasolle, varmaan osittain siksi, etten ole kymmenenvuotias joka haluaa eläinlääkäriksi vaan keski-ikäinen täti joka toteutti haaveensa. Kirja ei ole huono, ei missään tapauksessa, joskin käännös ärsyttää minua. Yhdessä kohdassa mainittiin että viitaukset maahamme ovat kääntäjän lisäys, mutta aika monta kertaa kerrottiin miten Suomessa tehdään. Ja sitten oli muutamia kirjoitusvirheitä, Ne eivät välttämättä ole kääntäjän virheitä, mutta oikolukija on ainakin nukkunut työtä tehdessään, Itsekin teen jatkuvasti virheitä kirjoittaessani, mutta kirjassa ne ärsyttävät. Ärsyttävät ne toki omissakin teksteissäni, mutta pääsääntöisesti en oikolue tekstejäni, siispä säästyn niiltä. Pitäisi toki lukea. Ja korjata.
Mutta ajoittain suorastaan nautin tekstistä:
aiheuttaen kipua jonka tainnuttaa vain täysi narkoosi.
sen mikroskooppisen pienet jälkeläiset ovat liftanneet verenkierron mukana eteenpäin
ja pistäneet pystyyn spontaanit kekkerit lähimmässä vapaassa,
lämpimässä ja mukavassa verisuonien vuoteessa,
joka useimmissa tapauksissa on keuhkot."
Kirja kuitenkin sai minut, aika monta kertaa, pohtimaan missä kulkee raja potilaan hoitamisen ja omistajan toiveiden toteuttamisen välillä. Selvästikin oma rajani kulkee huomattavasti ennen Troutin rajaa ja hänen rajansa huomattavasti ennen USAssa, missä Trout työskentelee, hyväksyttävänä pidettävää. Onneksi Suomessa eläinsuojelulaki, vaikka aika hampaaton onkin, sentään estää pahimmat ylilyönnit, lain taakse on taatusti helpompi piiloutua kuin yrittää takoa järkeä joidenkin omistajien päähän. Puhun nyt kosmeettisista toimenpiteistä kuten häntien ja korvien muotoilemisesta mieluisiksi kirurgisesti.
Itsekin olen aika fanaattinen "omien" rotujeni rotumääritelmän seuraamisen suhteen, joten tavallaan voin ehkä ymmärtää miksi lyhytkuonoisten rotujärjestöissä kuohuu kun eläinlääkäreillä on "missio" terveemmän jalostuksen puolesta. Silti pitää muistaa että eläin ei valitse syntyä hengitystiet tukkeessa tai nikamat epämuodostuneina. Se on jalostuksen remuvoitto eikä sitä vaan voi hyväksyä, että eläin joutuu kärsimään koska ihminen ei halua ymmärtää toisen tuskaa.
Välillä on vaan ymmärrettävä että on aika antaa periksi, oli sitten kyse yksilöstä tai täysin väärille poluille ajautuneesta jalostuksesta. Ja aloittaa tarvittaessa alusta.
"Eutanasia on toimenpide, joka lopettaa kärsimyksen.
Kuolema on tämän määränpään saavuttamisen ikävä, väistämätön ja ei-toivottu seuraus"
(Franklin McMillan AVMAssa)
No, tavallaan. Tämä kertoo yhdestä päivästä, kera muutaman sivuraiteen ja muiston.
2. Kirjan on kirjoittanut opettaja
Eläinlääkäri on Troutin varsinainen ammatti, mutta hän opettaa nuorempia kollegoitaan.
4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
Niihinhän kirja pohjautuu
Ihmisen ja eläimen välisestä.
15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
Aika paljonkin samaa, vaikka en leikkaussalissa viihdykään
28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
Ainahan näistä, mutta tällä kertaa huomasin ottavani taukoja koska oli pakko pohtia lukemaansa.
Torsioleikkausta opetellaan ihan kirjan alussa.
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
Päivä eläinlääkärin elämässä
40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista
Ennemminkin pohditaan niitä.
mutta huomauttaa, että vaikka ihmiset kykenevät hyväksymään ja sietämään
lyhytkestoisen negatiivisen lääketieteellisen tai kirurgisen kokemuksen,
koska ihmiset osaavat tunnistaa ja odottaa parempaa tulevaisuudessa,
lemmikit eivät pysty samaan.
Ne ovat vankina nykyhetkessä ja kaikissa sen hetken oireissa ja kärsimyksissä.
"Ei ole mitään syytä olettaa, että eläin voisi ymmärtää lisääntyneen
elinajan käsitteen saati sitten valita nykyhetken kärsimyksen sen hintana"
46. Kirjassa syödään herkkuja
Namit eivät kyllä ole suuressa roolissa, mutta niitä esiintyy
Alkuperäinen: Tell Me Where It Hurts (2008)
Suomentanut: Mirjam Ilvas
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Kirjastosta
 |
| Omat, joista osasta jo aika jättänyt. Enemmän tai vähemmän rotumääritelmän mukaisia. Rakkaita? Kaikki. Jalostukseen? Eivät ihan kaikki |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti