Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Junan kyydissä

Joskus tartun kirjaan pelkästään nimen takia.

David Baldacci Jouluksi kotiin, oli sellainen. Baldaccin dekkareita olen lukenut aiemminkin, joten oletin jotakin Idän pikajunan-tyylistä, koska kirjassa junalla matkustelu on tärkeää. Hieman petyin, ei ensimmäistäkään murhaa, sentään lumimyrsky ja -vyöry, mutta siihen se jännitys sitten jääkin. Tai, olihan junassa varaskin. 

Tarinassa ei ole mitään vikaa, ihan kivaa ajanvietettä se oli, mutta ei kyllä tehnyt mitään suurempaa vaikutusta kuitenkaan. Nimestään huolimatta. Aika etäisiksi henkilöt jäävät, mutta kuten totesin, ajanvietettä. 

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
Aika moni matkustajista kertoo omista muistoistaan. Osa totuuden, osa kertoo tarinoita

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
Kirjassa tehdään elokuvaa. 

6. Kirja kertoo rakkaudesta
Junassa mennään naimisiin. Ja rakastutaan. 

7. Kirjassa on kaveriporukka
Kaikenlaisia porukoita

16. Kirjassa eletään ilman sähköä
Hyvin pienen hetken ollaan ilman sähköä koska lumivyöry katkaisee raiteet ja dieselvetureista loppuu polttoaine ja generaattorit sammuvat

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan
Muutama talvinen päivä eletään junan kyydeissä 

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
Toimi matkaseurana

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
Rakastuminen muuttaa aina elämää

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
Monenkin ihmisen ammatti on tärkeä

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
Ja lauletaan. 

41. Kirjassa matkustetaan junalla
Koko tarina sijoittuu junaan kun matkustetaan Washingtonista Los Angelesiin




David Baldacci: Jouluksi kotiin
Alkuperäinen: The Christmas Train (2002)
Suomentanut: Pekka Marjamäki

Kustantaja Story Side
Äänikirja 10 h
Lukija: Petri Eskelinen
Julkaistu: 2006

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...