Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Koirat testailivat

Yhteistyössä Craven ja Buzzadorin kanssa, neitokaiset pääsivät maistelemaan Crave ruokaa.

Olen jossakin kaupassa sattunut näkemään pussin aiemmin, joten ihan perusmarketeista tätä saanee. Kyseessä on pakkauksen mukaan runsasproteiininen, viljaton ruoka. Viljaton saa niskakarvani hieman pystyyn, koirilla on alkanut esiintyä kardiomyopatiaa roduissa joissa sitä "ei pitäisi" esiintyä. Yhdeksi syyksi epäillään viljatonta (lähinnä palkokasvi- ja perunapohjaisia) ruokavaliota. 

Mummin viisaus, kohtuus kaikessa, pätee varmaan tässäkin asiassa. Ja ennen kuin joku alkaa kertoa minulle luonnollisesta ruokavaliosta, sudet syövät pääasiallisesti pienjyrsiöitä ja niiden vatsalaukut sisältävät... Lihan suhde vatsalaukkuun niissä on... ja villien susien oletettu elininikä on...

Minun lemmikkikoirani ovat eläneet ihmisen kanssa aika monta vuotta ja oletan että evoluutio on tehnyt tehtävänsä ja ruoansulatus sopeutunut nykymenoon. Sudelta nuo eivät ainakaan näytä. Ja toivon että elävät huomattavasti pidempään kuin sudet luonnossa. 


Mutta takaisin ruokaan. Tyytyväsisyystakuu lupaa rahat takaisin ellei maistu. Sehän on oikein mukavaa.

Etupuolella puhutaan 60% eläinperäisiä tuotteita. Se ei tarkoita lihaa, vaan kaikkea mitä eläimestä teurastamossa saadaan irti. Lopullinen proteiinipitoisuus on 35%, rasvapitoisuus on 19,3%. Epäorgaaninen aines 9,2% (onkohan se entinen hehkustusjäännös, ainakin toisella kotimaisella on näin) ja raakakuituja 2,1. Hiilihydraattien määrää ei kerrota mutta minun laskuoppini mukaan vajaa 35% jää selittämättömäksi osaksi, eli melkein tuon proteiinin määrä. 


Sisällysluettelo on mielenkiintoinen. Vähintään 60% siis eläinperäistä tuotetta josta
härkää 20% (josta tuoretta härkää 17% härän prosessoidun eläinrasvan proteiinia 0,7%, loput mitä lie)
kuivattua lampaanlihaproteiinia 16%
saman verran samaa tuotetta mutta kanasta
siipikarjan rasvaa 10%

kalkkunalientä 3%
ja sitten nämä hiilarit:
perunahiutaleita
linssejä
herneproteiinia
kuivattua juurekaspulppaa 

tapiokatärkkelystä
kuivattua omenapulppaa 

auringonkukkaöljyä
rosmariiniuutetta

Mitä nyt laskin noita proteiinieja niin en päässyt 60% eläinperäistä proteiinia, mutta kun rasvat pamautetaan päälle niin ollaan siinä 60%

Pussin päällä lukee lamb&beef, mielenkiintoista sillä eikö sika-nauta sisällä enemmän sikaa kuin nauta-sika? Eli tämän pitäisi olla beef & lamb, ja se kana on näköjään unohdettu kokonaan etusivulta. Sekään ei ihmetytä, onhan lammas varmaan houkuttelevampi raaka-aine kuin broileri.  

No, koirat pitivät tästä kovasti, jopa meidän nirsomme suostui syömään. 
Nirso syömässä

Pussi oli todella helposti avattavissa, siitä iso plussa, pärjäsin ilman teräaseita. Ja sulkijamekanismi toimi. 

Koska maistuvuus on hyvä, voidaan tätä syödä välillä muun ruoan seassa. Ykkösruoaksi se ei meillä pääse, koska minä en oikein innostunut tuosta raaka-ainelistasta. 


Murunen jäi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...