Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Undertaker, osa 1

Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa on Helmet-haasteen 19. kohta.

Kun Helmet-lukuhaasteen Facebook-sivulla ehdotettiin lukupiiriä, liityin mukaan. Varsinkin kun päädyttiin dekkariin. Valittu kirja oli Marko Kilpi: Undertaker-Kuolemantuomio. 

Kilpi on poliisi, kirjailija, dokumenttiohjaaja,  poliitikko ja  Crime Time kustantamon perustajajäsen, ehtivä mies siis. Esikoiskirja Jäätyneitä ruusuja palkittiin Vuoden johtolangalla. Kadotetut oli seuraava kirja, se oli Finlandia ehdokkaana, ja kolmas teos Elävien kirjoihin sai Savonia palkinnon. Ihan mielenkiinnolla siis ryhdyin lukemaan tätä ehdotettua kirjaa.

Tämä ei ollut minun kirjani. Minusta tämä oli sekava, rinnakkain seurataan monia eri henkilöitä, jokaista pienen pätkän verran ja taas siirrytään seuraavaan henkilöön. Ja selvästikin tämä on kirjasarja, mitään selvyyttä ei saatu oikein minkään asian suhteen, paitsi että kuolleet ovat kuolleita, kaikki muu jäikin sitten hieman roikkumaan ilmaan.

Kovasti tätä on hehkutettu eri foorumeissa, joten ehkä minä en sitten vaan ymmärrä. En vaan pidä kirjoista jotka vaativat että hankin seuraavankin käsiini. Vaikka se seuraava jo oli lainattuna, vien sen takaisin kirjastoon. On muitakin kirjoja luettavana ja minua ärsyttää kun "pakotetaan" lukemaan seuraava kirja. Toki tarina voi jatkua seuraavassa kirjassa, useinhan niin onkin, mutta minä pidän kun tarinat ovat erillisiä eikä oleteta että luen kirjat "oikeassa" järjestyksessä.

Helppolukuinen tämä oli, jos oli 10 minuttia aikaa pystyi hyvin lukemaan yhden tai useammankin henkilön tarinaa hieman eteenpäin.

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti
Suhtaudun lähes aina uusin tuttavuuksiin ennakkoluuloisesti. Myös oikeassa elämässäni.

7. Kirjassa rikotaan lakia

Muutama murha, huumeita, lavastusta, pahoinpitelyä... Enkä edes ole ihan varma ovatko poliisitkaan ihan puhtaita pulmusia kirjassa

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi

Kuten mainitsin, tämä oli lukupiirin valinta

13. Kirjassa eksytään

Aika eksyksissä aika monikin kirjan henkilöistä ovat, tosin enemmän elämänsä kanssa.

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa

Lulupiiri kirja

"- Suru on kuin lumi, Kivi kuvailee lyhyen pohdinnan jälkeen.
- Sitä sataa meidän päälle, vaikka ei haluttaisi.
Mutta joka kerta se sulaa pois.
Joskus nopeammin ja joskus hitaammin.
Joskus sitä sataa niin paljon ja se on niin märkää ja raskasta,
että sen läpi on vaikeaa hengittää."

Marko Kilpi: Undertaker-Kuolemantuomio (2017)

Crime Time 2017
Painettu kirja 33
5 s
Kirjastosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...