Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Hauskaa Vappua

Olen jo kauan suunnitellut tekeväni itse perunasalaattia, mutta aina on jäänyt tekemättä.

Tänään sitten innostuin ja tein kahta erilaista, josta päätin maistatuttaa kotona olevalla perheenjäsenellä sitruunaista versiota lounaalla. Syy kahteen versioon on että Pirkka valikoimaan oli ilmestynyt laktoositon turkkilainen jugurtti. Pitihän sitäkin kokeilla! Huomenna sitten perinteisempi versio.

Sitruunainen perunnasalaatti

n. 1 kg perunoita
suolaa keitinveteen
3 herkkukurkkua
1 sipuli

n 500 g Pirkka laktoositonta turkkilaista jugurttia
3 rkl sitruunapippuria
1 rkl hunajaa
3 rkl sirtuunamehua

Keitä perunat. Kuutioi perunat ja kurkut ja silppua sipuli. Sekoita kastikkeen aineet keskenän ja kaada kaada kaikki ainekset tarjoilukulhoon ja sekoita kunnolla. Anna jäähtyä jääkaapissa.

Hauskaa vappua!


Potatissallad med citron

ca. 1 kg potatis
salt 
3 kryddgurkor 
1 lök

ca 500 g Pirkka laktofri turkisk youghurt
3 msk citronpeppar
1 msk honung
3 msk citronsaft

Koka potatisen i lätt saltat vatten. Tärna potatisen, löken och gurkan  Blanda youghurten med citronsaften, honungen och pepparn. Häll allting i en stor skål och blanda väl. Låt svalna i kylskåp.

Glada Wappen!  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...