Belinda Bauerin Ruumis nro 19 oli hyvin erilainen dekkari. Suhteellisen hitaasti etenevä tarina, mutta silti huomasin olevani tarinan lumoissa jo ensimmäisistä lauseista lähtien. Joten automatkat ovat taas olleet yhtä iloa!
Kovasti on kehuttu Bauerin esikoisteosta: Hautanummi kun taas tätä jopa hieman haukuttiin. Mikä vaan kertoo nimulle yhden asian: Hautanummi on saatava kätösiin.
Ruumis nro 19 kertoo Patrickista, joka pääsee opiskelemaan anatomiaa. Patrick ei oikeastaan ole kiinnostunut anatomiasta vaan tahtoisi tietää minne hänen isänsä hävisi kuoltuaan. Patrickilla on Aspergin syndroma, eikä hän oikein aina ymmärrä selityksiä joita hänelle tarjotaan. Kuten se missä kerrottiin että kuolema on kuin menisi ovesta, eikä siitä ovesta voi kulkea kuin yhteen suuntaan. Patrick haluaa löytää tuon oudon oven.
Ovea ei löydy, mutta sen sijaan anatomian tuntien oppimateriaalista löytyy outoja asioita joita Patrick ei pysty selittämään loogisesti. Vähitellen Patrick alkaa epäillä ettei anatomiasalin ruumis ole kuollut luonnollisesti, kysymys kuuluu saako Patrick muut uskomaan tarinaansa.
Tarina oli tavallaan suloinen, mikäli nyt Aspergerissä tai murhissa voi olla mitään suloista.Huomasin useamman kerran hymyileväni Patrickin lotkautuksille, ja ärsyyntyväni kun koomaosaston sairaanhoitaja oli ärsyttävän välinpitämätön. Bauer osaa kertoa!
En edes ärsyyntynyt siitä että kaksi tarinaa kulki rinnakkain eivätkä edes ajallisesti tapahtuneet samaan aikaan. Pysyin oikein hyvin kärryillä tästä huolimatta. Muutamia asioita jäi hieman kesken, jotenkin jäi tunne että tarina olisi voinut jatkuakin, mutta eipä se kuitenkaan taida koska Patrick on Patrick, enempää en voi paljastaa, etten pilaa ihan koko kirjaa jos päädytte lukemaan.
Ja vaikka kuvittelin etten saa yhtään rastia ruutuun Helmet haasteessa niin! Tadaa, se numerokohta on nyt käsitelty!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti