Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 8. toukokuuta 2014

Herkkua

Siskoni tekee aivan taivaallisia korvapuusteja.

Ne muistuttavat kooltaan Café Esplanadin jättipuusteja opiskeluajoiltani. Silloin kun Esplanadin keitto oli oikeasti halpaa, hyvää se on edelleen, ja puustinkin pystyi puolittamaan kaverin kanssa koska yksin sitä ei pystynyt millään syömään.

Siskoni puustit siis ovat saman kokoisia, mutta vielä parempia. Hän iloisesti antoi reseptinsä, en vaan tiedä mitä hän tekee että niistä tulee taivaallisia. Leivottu rakkaudella?

Pian Pullat

½ l laktoositonta maitojuomaa
1 pala hiivaa
1½ dl sokeria
n. 10 dl vehnäjauhoja
100 g voisulaa
vähän kardemummaa
hyppysellinen suolaa

voita
kanelia
sokeria

Lämmitä maito n. 37 asteiseksi, sekoita hiiva joukkoon. Lisää kuivat aineet ja voisula vuorotellen. Anna taikinan nousta.

Levitä taikina levyksi, voitele voilla ja ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.. Rullaa rullaksi ja leikkaa sopiviksi palasiksi.

Anna pullien kohota pellillä. Paista 200 asteessa n 15 min


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...