Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Narinaa

Lasten harrastukset alkavat taas.

Se tarkoittaa myös että on aika hankkia koko värisuora erilaisia lisenssejä. Pitää olla sininen kortti ja vihreä kortti, kilpailulisenssiä ja muuten vaan vakuutuslisenssi. Ja luonnollisesti jokaisella yhdistyksellä on oma korttinsa johon yleensä liittyy vakuutus.

Kaikilla ei edes ole olemassa vakuutuksetonta vaihtoehtoa. Kun lapsella on "kaiken kattava" oma vakuutus tuntuu hieman turhauttavalta maksaa ylimääräinen vakuutuksellinen lisenssimaksu. Sen kylkiäisenä saa toki yleensä kotiin lehden tai parhaimmillaan kaksikin, joita kukaan ei lue vaan saan kantaa ne paperinkeräykseen kun kyllästyn katsomaan niitä eteisen pöydällä.

Ymmärrän toki vakuutuksen tärkeyden harrastaessa, mutta niillä yhdistyksillä joilla tuo vakuutukseton vaihtoehto on olemassa, en oikein ymmärrä ideaa. Esimerkiksi Blue Card ilman vakuutusta maksaa 51 e. Sillä saa kotiin kannettuna Uinti lehden 5 kertaa vuodessa. Jos en halua lehteä, mitäköhän se pelkkä lisenssi maksaisi? Minusta tämä on siis hieman luonnonvarojen tuhlaamista, saan lehden jota en halua ja maksan siitä. Paperitonta vaihtoehtoa ei ole olemassa. Ja sama periaate on lähes kaikissa lajeissa: pakkomyydään muutamilla kymmenillä euroilla lehti. Vuositasolla nuo "tilausmaksu" on aikamoinen ja paperijätteen kasa mahtava. Huomattavasti mielummin ostan esimerkiksi kasan joulukalenterita samalla summalla.

Olisipa loistavaa kun voisin netistä tilata "urheilulisenssin"

Siirtyisin osoitteeseen www.lapseniharrastaatosissaan.fi ja rastittaisin kaikki ne lajiliitot johon lapseni haluaa kuulua.

Seuraavaksi siirtyisin kohtaan vakuutukset ja saisin jonkinlaisen "yleisvakuutuksen" hankittua jostakin myötämielisestä vakuutusyhtiöstä joka kattaisi vakuutuksen valitsemilleni lajeille. Tai vaihtoehtoisesti ilmoittaisin lapseni oman vakuutuksen numeron. Ja jos lapseni päättäisi harrastaa korkeariskistä lajia, tyyliin uimahyppy 27 metristä, saisin ilmoituksen että on lunastettava lisävakuutus. Ja kone taas siirtäisi minut oikean kaavakkeen kohdalle.

Seuraavaksi siirtyisin kohtaan "lehtitilaukset" ja rastittaisin ne lehdet jotka haluan kotiin. Montaa rastia ei varmaan sihen kohtaan tulisi, mutta säästyisipähän edes muutama paperipuu hakkuulta.

Lopuksi saisin ilmoituksen: lapsesi on nyt aika monen eri liiton jäsen, siirry kohtaan maksut ja lunasta itsellsei linkki josta voit printata jäsenkorttisi.

Ja nyt en siis puhu kerhojen jäsenmaksuista, ne ovat asia erikseen, puhun todellakin vain ja ainoastaan noista harrastamis- / kilpailuluvista.


tiistai 13. elokuuta 2013

Kun on kiire

Eilen oli taas herralla työmatka.

Illaksi kotiin, taitaa olla kotimaisen lentoyhtiön iskulause muutaman vuoden takaa. Sehän oli toki suunnitelma, kunnes lennonjohtajat tekivät pikkuisen ulosmarssin. Niinpä herra jäi EU:n ulkopuolelle odottamaan. Eihän siinä sinäänsä mitään mutta kun oli taas tullut luvattua lapsille kyytejä sinne, tänne ja tonne. Samalla kun piti ruokaakin tehdä. Olisivat voineet marssia keittiööni, tai edes kuskausavuksi, niin ei olisi haitannut yhtään. tuo herran pidentynyt matka, nyt meni suunnitelma uusiksi, ohjelmassa oli nimittäin kaalilaatiko.

Kaalilaatikkoon pitää ruskistaa kaalit. Just joo. Ihan niin kuin sellaiseen olisi aikaa. Ja samalla se iski, kuin salamat illalla taivaalta: olen jostakin joskus lukenut miten oikaistaan mutkissa. Nyt oli aika testata sitäkin! Kaalilaatikko uunikuntoon alta aikayksikön ja sitten kuskiksi.

Nopeampi kaalilaatikko

reilu kilo keräkaalia
2 dl puuroriisiä
6 dl vettä

1 kasvisliemikutio
1 pienehkö sipuli
1 porkkana
400 g jauhelihaa
½ dl siiappia
3 rkl meiramia

Kiehauta liemikuutiolla maustettu vesi ja lisää riisit kiehuvaan veteen. Suikaloi kaali, sipuli, paloittele porkkana ja lisää ne kattilaan kiehumaan riisin kanssa. Lisää jauheliha nokareina kattilaan. Kun riisi on kypsää, lisää mausteet ja kaada sekoitettu seos uunivuokaan. Paista 175 asteessa tunti.


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Jälkiruokaa

En ole vuosiin tehnyt marjakiisseliä.

Oikeastaan en tiedä miksi tämä herkku on jäänyt pois ruokalistaltamme, se nyt vaan on jostakin syystä unohtunut. Nyt ihanat naapurimme toivat litran viinimarjoja, joten päätin tehdä kiisseliä pitkästä aikaa. Sen tekeminen kun on helppoa ja nopeaa.


Ja lapset tykkäävät, varsinkin jos saavat vielä hieman kermavaahtoa päälle.

Viinimarjakiisseli

1 l viinimarjoja
½ l vettä
2 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
½ dl vettä

Kaada peratut marjat kattilaan ja lisää sen verran vettä että marjat peittyvät. Kiehauta marjat ja lisää sokeri. Odota että sokeri sulaa. Sekoita perunajauhot veteen ja kaada seos kiehuvaan marjaseokseen jota sekoitat!
Kaada kiisseli tarjoiluastiaan ja anna jäähtyä.


perjantai 2. elokuuta 2013

Iltapalaa

Kesä lähenee loppuaan.

Leirit on leireilty ja omakin lomani veti viimeisen huokauksensa tänään. Viikonlopun voin toki vielä oleskella, mutta maanantaina alkaa taas arki. Tässä lomailussa on tietysti se hyvä puoli että olemme voiton puolella, joulu on tuloillaan, ihan tosissaan! Jouluaakkoset olen jo tälle vuodella "määritellyt" mutta ajattelin palata siihen lähempänä joulua, kaikki ehkä eivät oikein vielä jaksa täysillä heittäytyä joulun ihmeelliseen aikaan. Varsinkin kun taas ollaan luvattu helteitä.

Mutta joulun värimaailma on selvästi nyt iskenyt tajuntaani ja luultavasti uimarinkin. Kaupassa nimittäin hän ilmoitti: avocadoa ja katkarapuja! Ihan sama ajatus minulla, mutta avokadoja oli tasan kaksi kappaletta saksalaisten ihmepuodissa ja niistä vain toinen oli syömäkelpoinen, joten tyydyin suunnitelmaan b, eli mitä kotoota löytyy:

Kevyet katkarapuvoileivät

2 tomaattia
pieni nippu lehtipersiljaa
1 pienehkö sipuli
3 valkosipulinkynttä
500 g kuorittuja katkarapuja
voita
suolaa
mustapippuria
4 leipäviipaletta

Kuori ja pilko sipulit, kuutioi tomaatit ja silppua persilja. Kuullota sipulit voissa ja lisää tomaatit ja persilja. Anna nesteen kiehua pois. Lisää katkaravut ja mausteet ja pistä leivät paahtimeen. Voitele paahdetut leivät ja leikkaa kolmioiksi. Päälle kuumaa katkarapuseosta.  

torstai 1. elokuuta 2013

Kuppi teetä

Ystäväni kävi teekupposella ja toi samalla tuliaisia!

Aivan ihanan chutneyn lisäksi pussillisen teepusseja. Tai kääreitä vai mitä nuo virallisesti ovatkaan. Askarteluvälineitä!

Nyt voimme sitten tehdä joulukortteja, joskin epäilen että tuskinpa tuollaisia kortteja teemme tänä vuonna. Tai mistä sitä ikinä tietää.

Tämän joulun lahjaprojektiin tarvitsen Jacky makupalapurkkeja tai muita sen tyyppisiä purnukoita. Ainakin luulen että olen päättänyt mikä on tämän vuoden joululahja jonka lapset saavat toteuttaa. Nähtäväksi jää toteuttavatko. Ja taisin päättää myös mitä itse teen joululahjaksi. Koesatsi pitää varmaan lähiakoina tehdä, että voi sitten jouluksi tehdä enemmän.

Huomaa että olen lomaillut yksin tämän viikon, olen viettänyt joulua täällä kotona. Löysin mm. pari uutta joululaulua netissä seikkaillessani. Ja joululevyn jonka varmaan tilaan jouluksi. Joululauluja siis kuunneltu samalla kun olen puuhastellut kaikenlaista jouluista. Julistan joulukauden virallisesti avatuksi!


Pestopiirakka

Partiolainen rakastaa pestoa.

Itse en nyt ole ihan vakuuttunut peston ihanuudesta, mutta sitä nykyään löytyy jääkaapista. Aina. Luistelijana neiti kertoi ystävänsä eväsboksista löytyvän "maailman ihanimpaa pestopastaa". Meidän eväsboksissa ei ikinä ollut mitään joka pääsisi edes lähelle tätä ihmettä. Lopuksi annoin periksi ja soitin "luisteluäidille" ja kysyin tätä ihmereseptiä. Hän naurahti ja kysyi haluanko pidemmän vaiko helpomman reseptin. Päädyin siihen pidempään. 

"Käy kaupassa, osta purkki Barilla (se on se pitkä versio, helpossa ei merkillä väliä) pestoa. Keitä pastaa. Sekoita aineet keskenään. Valmis"

Ruoho (tai ehkäpä sitten pesto) on vihreämpää aidan toisella puolella, väitti luisteluäiti. 

Koska pestoa siis nykyään löytyy jääkaapista, päätin tehdä piirakan uimarin luokkakaverin äidin reseptin mukaan. 

Vuohenjuustopiirakka

Piirakkataikina (pakastealtaastakin löytyy)
½ purkillista pestoa
150 g tuorevuohenjuustoa (chèvre)
4 tomaattia
suolaa
mustapippuria
1 rkl balsamicoa
½ tl hunajaa
tuoreita basilikan lehtiä

Levitä taikina piirakkavuokaan. Läämitä uuni 225 asteeseen ja anna taikinan sillä aikaa levätä jääkaapissa. Esipaista piirakkaa n 10 min (suojaa reunoja foliosuikaleilla tarvittaessa). 
Levitä pohjalle pestoa sekä tuorejuusto. Levitä tomaattiviipaleita juuston päälle. Sekoita balsamicoon hiukan hunajaa. Mausta suolalla ja pippurilla sekä balsamicolla. Paista 225 asteessa n. 20 min. Koristele basilikanlehdillä. Ripottele pinnalle basilikanlehtiä. 





tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tervetuloa meille

Nyt meni hermo!

Se nyt ei sinäänsä ole mitään uutta, minulla tunnetusti nuo kierrokset nousevat nopeammin kuin kaunis lippumme juhannusaattona salkoon. Mutta silti.

Heräsin aamulla järjettömään mölinään pihasta. Näin loma-aikana tuo aamu tietysti on suhteellinen käsitys, mutta minulle se oli aamua. Työpäivänäkään en herää ennen sitä, kysyvkää vaikka ihanilta hoitajiltamme jotka voivat vannoa että Karvisen tapaan tarvitsen mustaa ihmeainetta ennen kuin suostun avaamaan silmäni. Töihin voi tulla nukkuvana, kahvi odottaa kuumana pannussa kun raahaudun paikalle. 

Olin toki tietoinen että kaivinkone saapuu paikalle tiistaina, keskiviikkona tai jonakin muuna päivänä. Tosin olen pihaprojektimme kohdalla oppinut että tiistai ei välttämättä ole se seuraava tai edes saman kuukauden aikana oleva tiistai. Se on tiistai. Joku niistä. 

No, reippaana tyttönä päätin nousta pystyyn ja lähteä koirien kanssa lenkille. Nukkuminen nyt ei ainakaan onnistu. Työmiesten onneksi olin siis nukuksissa, ilman kahvia en tajunut edes oikein mitä näin. Kone nenän edessä ja hurja kasa hiekkaa pihassa. Kysyin miten he olivat ajatelleet että pääsen lähtemään, auto kun on kasan takana. Sain vastukseksi "pitääkö nyt päästä?" No ei, mutta lähtisin viiden tunnin sisällä. Tai mieluiten vähän aiemmin. Asia selvä.

Puolilta päivin piha hiljeni. Loistavaa. Eikun kamat kantoon ja kauppoihin. Myöhässä, mutta ehtisin. Uimarille kun pitää saada pimennysverhot. Olin ajatellut yllättää neidin uusilla verhoilla kun tulee leiriltään. 

Eteeni avautui käsittämätön maisema. Pieni hiekkakasa ja kaivuri. KESKELLÄ PIHATIETÄ! Onneksi pihassa oli kaksi miestä, hyvin ystävällistä keltapaitaa vielä kaiken lisäksi. Ongelmana vaan että he edustivat väärää firmaa, eikä heillä ollut avaimia kaivuriin. He kun olivat hoitamassa nettiyhteyttäni ja ilmoittivat samalla että katkaisevat sen. Jepulista, täydellisestä päivästä tuli vain parempi!

Mutta nämä kaksi ihanuutta olivatkin ensimmäiset täyspäiset joihin olen tämän projektin aikana törmännyt. Toinen herroista soitti ovikelloa viiden minutin kuluttua ja kysyi saisiko hän pyytää että katson että netti toimii taas. Toimihan se!

Tulin vielä ihailemaan kun he poistivat oravien nuorallatanssikaapelin, haikeeta, ja samalla kysyin sitten mitä mieltä he ovat tukimuuristamme. He hörähtivät ja totesivat että koko tie on syvältä, heistä kun pihakatu olisi ollut parempi ratkaisu. Kuten sanoin, täyspäisiä miehiä! He sitten samalla kysyivät minulta miten tämä "päätymme" aiotaan viimeistellä. Totesin että se on kuulema valmis. He katsoivat minua kuin vajaaälyistä. Valmis? Tunnustan, en minäkään ymmärrä. Odotan kauhulla vesisadetta, sitten tämä piha valuu muurin reunan yli ja tekee tuohon muurin alapuolelle jonkinlaisen suoalueen.


Koska en päässyt vankilastani poiskaan, ainakaan auton kanssa, jatkoin pihani ihmettelyä. Tuo kompostiaidan näköinen rakennelma on suojaamassa meitä ettemme tipahda pihalta. Mutta entäs sitten kun lumi tulee, ja sehän tässä maassa tulee, sanokoon kaupungin suunnitteluhenkilö ihan mitä tahansa. Pitääkö tuo 30 cm maanpinnan yläpuolelle jäävä osa meidät turvallisesti täällä ylhäällä?


Nämä kaivinkonemiehetkin saapuivat jossakin vaiheessa takaisin pihamme. Olin siinä vaiheessa jo sarvet otsassa, olinhan kahvin voimin taas tolkuissani ja katselin kuopassa olevaa johtoa joka oli poikki. Tästäkään eivät herrat viitsineet ilmoittaa, kuvittelivat kai että heittävät hiekkaa päälle enkä huomaa mitään. Kuvittelivatkohan he että totean vaan että pihalampusta on varmaan, ihan sattumalta, kärähtänyt poltin samana päivänä kun he kaivelivat pihaamme? Ja entäs sitten kun ei lamppu toimisi vielä senkään jälkeen kun olin polttimon saanut hankittua ja vaihdettua uuteen?


Tosin, en tiedä osaavatko he olettaa yhtikäs mitään. Tämä näky nimittäin kohtasi minua uimarin ikkunana alla. Kivet ja hiekat kukkapenkissäni. Ja kun kysyin kenen elämää suurempaa ajatus oli pistää kukkapenkkiini kiviä sain vastaukseksi: Ai, onko siinä kukkia? Kukkapenkissä? Mitä siinä sitten oletusarvoisesti olisi? Hapankaalipurkkeja?


Tämä hapan(kaali) jatkaa nyt siivoamista, se on loistavaa puuhaa kun ottaa kunnolla päähän. Saavat pölyt kyytiä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...