Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Jälkiruokaa

En ole vuosiin tehnyt marjakiisseliä.

Oikeastaan en tiedä miksi tämä herkku on jäänyt pois ruokalistaltamme, se nyt vaan on jostakin syystä unohtunut. Nyt ihanat naapurimme toivat litran viinimarjoja, joten päätin tehdä kiisseliä pitkästä aikaa. Sen tekeminen kun on helppoa ja nopeaa.


Ja lapset tykkäävät, varsinkin jos saavat vielä hieman kermavaahtoa päälle.

Viinimarjakiisseli

1 l viinimarjoja
½ l vettä
2 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
½ dl vettä

Kaada peratut marjat kattilaan ja lisää sen verran vettä että marjat peittyvät. Kiehauta marjat ja lisää sokeri. Odota että sokeri sulaa. Sekoita perunajauhot veteen ja kaada seos kiehuvaan marjaseokseen jota sekoitat!
Kaada kiisseli tarjoiluastiaan ja anna jäähtyä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...