Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 22. syyskuuta 2023

Joulukuulle jännitystä?

 Huomaa että joulukuuhun on parisen kuukautta.

Joulukalentereita, ja toki vuosikalentereitakin, on alettu mainostaa ihan urakalla.  Kerron kohta kolmesta, minua ehkä eniten kiinnostaneesta mainoksesta, mutta ennen sitä pitää esitellä se tärkein: Adventtikalenteri

Kuva Partio-Scout

Hinta tänäkin vuonna 10 e ja tuotto käytetään partiolaisten hyväksi. Suurin osa hinnasta myyjän lippukunnan käyttöön. 

Tänäkin vuonna taitelija on Ninka Reittu. Ja koska jouluaatto sattuu sunnuntaille, tulee tästä tänä vuonna perinteinen joulukalenteri, koska ensimmäinen adventtisunnuntai on vasta 3.12. 

Kuva: Partio - Scout

Ensimmäinen, minua ehkä hieman kiinnostanut, silmiini osunut mainos esitteli Novitan Joulukalenterin 2023
Kuva Novita

Uteliaana meni tietysti heti katsomaan, mutta aika vähän tästä tuotteesta oli tietoa. Kalenteri sisältää ohjeen Minna Metsäsen suunnittelemiin perinteisiin joulusukkiin. Ohje on kirjoitettu molemmilla kotimaisilla, mistä pisteet Novitalle. Ja ohje on aloittelijallekin sopiva, kerrotaan.

Siihen ne Novitan saamat pisteet sitten melkein jäivätkin. Ohjeen koko on 38/39, eli liian pieni minulle. Kalenteri sisältää langat, eli oletusarvoisesti en edes voi hieman suurentaa sukkaa, koska langat loppuvat kesken. Minun oletukseni siis, ei faktatietoa, mutta hieman rajoittaa ostointoani.

Lankojen värimaailmasta ei mitään tietoa, lanka on Nallea. Värimaailma on minulle aika tärkeä. Perinteiset jouluiset ovat minun maailmassani punainen (jouluinen sellainen) ja valkoinen. Pikkaisen voi ympätä mukaan esimerkiksi mustaa. Mutta voihan se toki olla kuusenvihreää, ruskeaa ja kultaa. Mistä minä tiedän mikä kenellekin on "jouluinen värimaailma". Vihreä ei vaan ole minun värini, eikä lastenikaan, joten käyttämättä jäisivät varmaan sellaiset sukat? Toki vihreä lanka lämmittää siinä missä punainenkin, mutta hemmoteltuina meillä on varaa valita. 

Sukka on kirjoneuletta, mutta muuta tietoa ei ole, en tiedä neulotaanko perinteisesti vaiko alhaalta ylös vai ihanko loopaamalla. Molemmat viimeiset tekniikan minulle tuntemattomia, tietysti olisi kiva oppia uutta, mutta ei ehkä joulun alla kuitenkaan. Kaikki sukkiin tarvittavat tarvikkeet pitäisi sisältyä, lisäksi yllätyksiä. 

Hinta oli se, joka lopulta vahvisti ratkaisuni: 99 e (posteineen). Arvoksi kerrotaan 180 e, joten onhan tuo varmaan hintansa arvoinen, mutta liikaa jäi kysymysmerkkejä minulle. Jäi minulta ostamatta. 

Jos sinä taas haluat tilata kalenterin, löydät sen Novitan sivuilta täältä.

Kuva: Partio - Scout

Kalenteri, joka tänään tuli vastaani, sai veden herahtamaan kielelle. 

Chili facktoryn, logon mukaan tai Chilif*cktory tai nettisosoitteen mukaan chilifcktory, en nyt oikein tiedä mikä on firman nimen oikea kirjoitusasu, mutta noilla nimillä heidät nyt taatusti löytää netistä, joulukalenteri. 

Kuva Chilif*ctory

Tällainen on näköjään ollut aiemminkin myynnissä, sillä sivuilla kertovat tuotteen uusiutuneen huolella. Ensimmäistä kertaa osui minun silmiini. Menin siis tutustumaan tuotteeseen, kun en tiennyt onko tämä chiliviljelijän unelma, uudet siemenet joka päivälle, vai mitä tämä oikein sisältää.

Näköjään elintarvikkeita: mukana mm kastikkeita, hilloja, mausteita. Ja koska kyseessä elintarvikkeet on aineosat lueteltuna, molemmilla kotimaisilla. Parasta ennen päiväys 9.6.24, joten on aikaa maistella tuotteita. 

Ja ihan koko sisältökin lueteltuna, toki sen joutuu klikkaamaan auki joko kuvasta tai ainesosaluettelosta, mutta tarkalleen tietää mitä sitä saa (24x 30 ml) jos tuon ostaa. Hinta on 49,99, postituskuluista ei mainintaa etusivulla. Tilata voit täältä

Kuva: Partio - Scout

Myös Exit-pelillä, eli pakohuone lautapelinä, on useita joulukalenteriversioita. 

Kuva googlesta

Pikaisella googlehaulla löysin ainakin kolme eri versiota kotimaisilla toimittajilla. Valitettavasti kaikki englanninkielisinä, en yhtään käännettyä versiota. Ikäsuositus on yli 10 vuotiaille. 

Halvimman hinnan tarjosi, avaamistani linkeistä, Verkkokauppa, jossa rajoitus 1 / asiakas. Vaihtoehtoina, heilläkin, The Mystery of the Ice cave, The silent storm ja The hunt for the golden book.

Virheitäkin näköjään on tuotteisiin päässyt lipsahtamaan, ainakin The golden bookin luukkuun nro 8. Korjauslinkkejä löytyy nettisivuilta.  

Ihan koko perheen pelihän tämä ei ole, mutta ajtaus lautapelistä koko joulukuun ajan on minusta ihana. Harmi etteivät tytöt asu kotona, muuten meillä pelattaisiin!

Hinta näillä pyörii 45 euron paikkeilla. 

Kuva: Partio - Scout


Kun tytöt olivat pieniä, ostin satukirjan, jossa jossa jouluinen tarina etenee 24 luvun kautta loppuhuipentumaan. Pitää ehkä lukea se itse tänä jouluna, Dickensin joulutarinan rinnalla. 

Minkälaisia joulukalentereita teille suunnitellaan?


4 kommenttia:

  1. En ole vielä tutustunut tarjontaan, mutta usein olen tilannut Hyvän tuulen puodista jonkin kimaltavan, ison kuvakalenterin, yleensä Saksassa tehdyn. Joskus kuvakalenteri on löytynyt Suomalaisesta kirjakaupasta.

    Todella nopeasti aika kuluu ja joulukalentereita saa alkaa availla. 😀

    Mukavaa viikonloppua! 🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aika kuluu siivillä!

      Ulla

      Poista
  2. taidanpa tänä vuonna täyttää oman ristipistokalenterin ja antaahan naapuri aina partiolaiskalenterin kun "joutuu"ostamaan sen lapsenlapseltaan.ihana mies kun ei laita roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ristipistokalenteri kuulostaa ihanalta, suuritöinen, joten kannattaa todellakin pitää esillä!

      Ulla

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...