Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Jämälankaa

 Odotan innolla että pääsen uuden kirjani kimppuun kunnolla.

Keskeneräiset projektit pitää vaan ensin saada valmiiksi. Sitten voi tutkia loputonta lankavarastoani ja katsoa pitääkö käydä kaupassa. Periaatteessa olen pistänyt itseni langanostokieltoon, mutta onnistun projektin kanssa vaihtelevasti. 

Partiolainen toivoi vaihteeksi lapasia. Teinkin neideilleni kädenlämmittimiä, onnistuin vaan tekemään ratsastajalle 2 saman käden lapasta. Pitää tehdä vielä parit oikealle kädelle. Olin kuitenkin jo aloittanut partiolaiselle uudet käsineet, tällä kertaa varsinaisen jämälankaprojektin. Idean sain jossakin neulomisryhmästä, en vaan muista mistä. Tähän projektiin kelpaa oikeastaan miten lyhyt pätkä lankaa tahansa!

Jämälangoista lapaset

Lanka: 7 Veljestä joku harmaa ilman vyötettä ja miljoona langanpätkää
Puikot: KnitPro Cubics 3½

Kudoin 3 oikein 2 nurin joustinneuletta 40 silmukalla. Sitten sileää neuletta ja joka toisella kerroksella lisäsin langanpätkiä. En päätellyt vaan jätin pätkän lankaa "roikkumaan". Harmaa lanka siis kulkee katkeamatta koko työn läpi, jämäpätkät tulevat lisäksi. Jos irtoavat niin tuo harmaa kuitenkin edelleen muodostaa lapasen.

Kiilapeukalo on yksinkertaisella langalla tehty. 

Ainakin tuntuvat lämpimiltä, joskin hieman hassuilta, kun käsi ei ole tottunut lankoihin. Onhan tämä ehkä hieman "hipelöinti muhvi" olemukseltaan, mutta ideahan on että kädet pysyvät lämpiminä. Jotenkin minulle tulee räsymatto mieleeni näistä. 




2 kommenttia:

  1. Näin saman lapasidean jossain mutta on vasta idea-asteella. Kivan näköinen ja varmasti lämmin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...