Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 16. marraskuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta: 8/10

 Tästä tulee hieman erilainen postaus.

En nimittäin voi antaa teille linkkiä kappaleeseen, se julkaistaan vasta reilun viikon kuluttua. Sen sijaan voin kertoa, että tämän vuoden Jouluradion Hoosiannan esittää Katri-Helena. 

Silloin kun Jouluradio aloitti toimintansa, valvoin puoleenyöhön odottamassa että lähetykset taas alkaisivat, kello 0.00 kajahti Hoosianna ilmoille taajuudella. Nykyään radio aloittaa joskus juhannuksen jälkeen ja jatkaa kai sitten juhannukseen? En tiedä, minusta se oli jotenkin kiva traditio että adventista loppiaiseen. No, nyt voin jännittää Hoosiannaa. Joinakin vuosina se on ollut upea, toisina ehkä hieman vähemmän vakuuttava. Vuodesta 2012 on uusi versio julkaistu puoliltaöin ensimmäisenä adventtisunnuntaina

Jouluradion sivujen mukaan, tämän vuoden Hoosianna-artisti on todennut: . – Jos tämä on minun viimeinen levytykseni, niin Luojalle kiitos siitä. Jos niin käy, se on hyvä lopetus.
55 vuotta on työuraa takana, kyllä Katri-Helena on eläkkeelle pääsynsä ansainnut. 

Täältä sitten kuuntelemaan 28.11 ja päätetään sitten oliko tämä kaikkien aikojen versio.

Ja sitä odotellessa voitte kuunnella vuoden 2018 versiota, Katja Lappi ja Nina Tapion esittämänä. Upeita artisteja hekin. 



2 kommenttia:

  1. Voi, onko 1. adventti jo reilun viikon päästä! Huh huh, onpa aika mennyt nopeasti! 😄 Katri Helena on upea artisti, vaikken häntä aktiivisesti kuuntelekaan. Joulun ääneksi sopii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yllättävän nopeasti on syksy mennyt. Katri-helena on sellainen ikoni, että sopii kyllä hyvin tähän hommaan, vaikka en minäkään hänen levyjään omista :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...