Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Jano

Kirjastossa tekee löytöjä!

Tällä kertaa löysin uusimman Harry Holen, joten pakkohan se oli ottaa Bestseller-hyllystä mukaan: Jo Nesbøn Jano. Sinäänsä inhoan kirjasarjaa, sillä ne ovat niin hurjan raakoja, mutta silti minun on ihan pakko lukea näitä. Olen täysin koukussa Harryn tarinaan. Olen oikein kaivannut jatkoa sarjalle, edellisestä on jo neljä vuotta. Toki tässä välissä tuli Nesbøltä mm. Verta lumella I ja II, mutta niistä en pitänyt. Isänsä poika on jäänyt lukematta.

Syksymmällä (13 lokakuuta tarkemmin sanottuna) on kuulema tulossa elokuvaversio Lumiukosta. Minkä takia elokuva pitää tehdä sarjan seitsemännestä kirjasta on hieman epäselvää, tosin sarja kyllä paranee koko ajan. No, onhan elokuva minulle, Hole-addiktille, ilouutinen. Eri asia on kestänkö katsoa elukuvaversiota kirjasta. 


Jano on jatkoa Hole sarjalle, ihan selvästi, sillä "hän" on palanut, hän jota Hole ei napannut. Ja koska kyseessa on sarjamurhaaja on aika kutsua Hole takaisin opettajanhommista poliisiin. 

Siispä pääsemme Holen kanssa tutustumaan vampirismiin, sairalloiseen tarpeeseen juoda ihmisverta. Murhaajalla on jano. Nesbø jaksaa kehitellä mitä karmivimpia kidutusvälineitä, Panssarisydämessä tutustuimme Leopoldin omenaan, joka luultavasti on sairain väline jonka kukaan on ikinä keksinyt, edes mielikuvitustasolla. Siitä siis pisteet Nesbølle. Tällä kertaa murhaajamme käyttää metallihampaita, säästän teidät kuitenkin yksityiskohdilta. 

Tapansa mukaan tämäkin tarina on raaka, mutta saa sitä välillä jopa hengittää, ja hymähtää pienille totuuksille joita aina välillä saa lukea.

"Pikku hetki,
meillä on henkilökunnan huoneessa
suorastaan häikäisevän pahaa kahvia"

Olen niin kaivannut Holea, joten olen iloinen että hän palasi. Kirja on itseasiassa yksi parhaimpia sarjassa, pystyin jopa nukkumaan luettuani kirjan.

Raakahan tämäkin toki on, mutta ei ihan yhtä kauhistuttava kuin edeltäjänsä. Olen oikeastaan kiitollinen, nyt keskitytään selvästi enemmän myös muiden, keskeisten henkilöiden, tarinaan. Holekin on rauhoittunut, avioliitto tekee hänelle selvästi hyvää. 

Jos et halua pilata lukukokemustasi ollenkaan, ole kiltti ja lopeta tähän, seuraava lause sisältää spoilerin. 

Kaikkein parasta on kuitenkin että kirjan lopussa melkein luvataan jo jatkoakin kirjasarjalle. Uskoisin ainakin että Harry vielä palaa iloksemme. 

"Ehkä Bellman on oikeassa,
ehkä likapyykki kannattaa pestä
vasta sitten kun mutavyöry on ohi"



2. Kirjablogissa kehuttu kirjaTietysti. 

4. Kirja lisää hyvinvointiasi

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
No ei tuo murhaaja kyllä terve ole.

21. Sankaritarina
No onhan Hole tietysti eräänlainen sankari

23. Käännöskirja
24. Kirjassa selvitetään rikos

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
Olen odottanut tätä neljä vuotta

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Vampirismistä en tiedä mitään, kuten ei moni muukaan.
49. Vuoden 2017 uutuuskirja



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...