Sivut

lauantai 29. joulukuuta 2012

Unohdettua

Ystäväni jo tietävätkin että joulu on minulle juhlista suurin!

Eräs ystäväni on päättänyt yllättää milloin millaisella jouluisella tuotteella ja uskomatonta kyllä, hän joka vuosi onnistuu löytämään jotakin uutta ja ihmeellistä minulle ihmeteltäväksi.

Tänä vuonna tuo ihmeellinen oli "Forgotten cookies". Minusta on ihanaa kun tällaisia unohdettuja reseptejä pidetään hengissä sukupolvesta toiseen, parhaat asiat kun ovat muistamisen arvoisia. En tiedä millä reseptillä ystäväni näitä teki, hän kun nauttii joulusta noin 5000 kilometrin päässä täältä, joten en aio nyt kysyäkään. Google tarjosi esimerkiksi tällaista versiota. Tosin olen vaihtanut pähkinälajiketta, epäilen että minun kekseissäni oli saksanpähkinöitä...ehkä. Aivan ihana tuote, suosittelen että kokeilette!

Forgotten Cookies

2 isoa valkuaista
120 g ruokosokeria
120 g saksanpähkinöitä
karkeasti hakattuna
150 g tummaa suklaata (70%) karkeasti paloiteltuna
1 tl vanilija aromia

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Vatkaa valkuset ja lisää sokeri vähitelleen kunnes olet saanut kovan vaahdon. Lisää loput aineet varovasti marenkiskokseen. Lusikoi marenkiseosta leivinpaperille uunipellille. Siirrä marengit uuniin ja sammuta uuni. Anna olla kuumassa uunissa vähintään 3 tuntia tai yön yli. Säilyvät tiiviisissä pakkauksessa n 4 päivää



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti