Elämäni aakkoset: R

Ruoka

Rakastan keittiötäni ja tykkään touhuta siellä. Kun suunnittelimme keittömme uusiksi muutama vuosi sitten, tai no, aikahan kuluu kovin nopeasti, alkaahan siitä jo olla kymmenkunta vuotta, päätin siirtää uunin olkapää korkeudelle, lisätä uunipellin nielaisevan pesualtaan ja tunkea mikron pois pöytätasolta. Ammattisuunnittelija ei oikein ideoistani tykännyt, mutta en ole vielä päätöksiäni katunut. Päinvastoin. 

Miksi ihmeessä kerran vuodessa nostaisin sellaisen reilun kymmenen kilon tulikuuman klöntin polven kokeudelta ilmaan? Ammattimiehen mielestä kerran vuodessa ei ole kovin usein. Ei toki, hän saa ilomielin nostaa oman kalkkunansa yläilmoihin, minun ei tarvitse. Eikä tarvitse kyykkiä katsoakseni onko pullat valmiit. kurkkaan vaan ohimennessäni uuniin. 

Pesualtaassakin pitää olla huuhteluallas, väitti ammattimies. Toki, mutta kun minulla on astianpesukone niin käsin tiskaaminen on harvinaista, pääsääntöisesti tiskaan suuria ja hankalia astioita joita ei koneeseen voi tunkea. Siispä iso allas on minusta mukavampi kuin kaksi pientä. 

Keittiöni on siis tehty minua varten ja siksi viihdynkin siellä. Ruoanlaitto on pääsääntöisesti rentouttavaa hommaa, ajatukset saavat vaeltaa ja samalla saa käsilleen tekemistä. 

Tunnustan että aika usein tulee vaan äkkiä tehtyä jotakin, että saadaan arkena ruokaa pöytään, mutta hauskaa se silti on. Ja jos oikein on onni myötä, voi saada jopa jonkun apukokiksi. Kuten tänään kun sain nauttia peräti kolmesta apukokista! Nakkikeitto on tuskin koskaan ollut niin hyvää kuin nyt kun nakkeja oli hartaudella leikelty "terävillä veitsillä" ratsastajan valvoessa serkkujensa töyskentelyä. 

Isoina pyhinä saan sitten tehdä isommalle porukalle ruokaa ja silloin tavallisessa kotikeittiössä touhutessa pitää jo ajatella luovasti. Jääkaapissa kun on rajoitetusti tilaa ja katkeamaton kylmäketju on pakko saada aikaiseksi. Mutta sunnittelulla sekin on onnistunut.Ja niitä apuvoimia hyväksi käyttäen. Siskoni on varsinainen aarre, myös kun puhutaan noista juhlapäivistä. Aina saan apua. Pyytämättäkin. 

Ja mikä onkaan hauskempaa kun kikatella tiskialtaan ääressä kun muut sulattelevat ateriaa. 

Kinkku uunissa

If you really want to make a friend, go to someone's house and eat with him...
the people who give you their food give you their heart.

~ Cesar Chavez

Jäätävää menoa

Olen ollut todella laiska.

Tai siis, blogi on jäänyt ihan ilman huomiota kun opiskelun loppurutistus, vaihe yksi, hyökkäsi yllättäen kimppuuni. Kun kaksi vuotta sitten kuulin että tarina pitäisi olla kirjoitettuna kesäkuun loppuun mennessä se tuntui kovin kaukaiselta. Kaksi vuotta myöhemmin iski paniikki kun tajusin että aikaa on parisen viikkoa. Se on käsittämätöntä miten vaikeaa on saada aikaiseksi 2500 sanaa itse vaitsemastaan aiheesta. 

No, ehdin kuin ehdinkin, teksti on toimitettu ja kuitattu vastaanotetuksi, joten sen voi unohtaa ja keskittyä hauskempien tekstien kirjoittamiseen. Voisin esimerkiksi esitellä partiolaisen synttärikakun, sillä se oli hieno. Oikein jäätävän hieno! Neiti kun on ihastunut Frozen-huurteinen seikkailu elokuvan Olaf'in. Itse en ole elokuvaa nähnyt, mutta koska se on Disney klassikko uskon että se ilmestyy tänne jossakin vaiheessa. 

Koska neiti on äitiänsä taitavampi taiteilija sai hän ihan itse suunnitella ja toteuttaa kakkunsa. Pää tehtiin banaanikakusta. Päälle valkoista sokerimassaa, jonka käsittely ei ollut ihan minun heiniäni, mustaa marsipaania ja oranssista sokerimassasta muotoiltu "porkkananenä". Vielä pai oksaa omenapuustamme, sitä kun ei myrkytetä, ja pää oli valmis. 

Itse kakku oli sitten tavallinen sokerikakkupohja ja täytteeksi tuli mansikkaa, rahkaa ja kuohukermaa. Ja mansikoita. Päälle vielä sitä sokerimassaa, voin kertoa että harjoittelu tekee mestarin. Neiti vielä korjasi äidin aiheuttamat kauneusvirheet Olafin napeilla.

Kesäkuun alussa siis juhlimme neitokaista. Tänä kesänä on kesäkuun alussa ollut samoja lämpötiloja kuin joulukuussa joten kakku sopii aivan loistavasti kesäkakuksi!

Tästä tuli muuten 233 sanaa. Helppoa kuin heinänteko kun ei ole pakko.

Smoothie

On taas aika hopotella.

Hopottajien kautta saan mahdollisuuden testailla erilaisia tuotteita, tuotteet saan ilmaiseksi ja sitoudun sitten kertomaan niistä mielipiteeni.

Tällä kertaa sain hakea lempikaupastani Del Monten Smoothie "mehujäitä". Kyseessä siis on jäätelön muodossa oleva smoothie. Makuja on tällä hetkellä markkinoilla kaksi: mango ja vadelma. 

Nämä ovat lähes sallittuja herkkuja, myös tällaiselle ikuisesti jojottavalle laihduttajalle. Vadelmassa 81 kcal puikossa, mangossa hieman enemmän, 100 kcal/puikko. Ja koska tuote on maidoton, ei minunkaan tarvitse pelätä vastakipua. Aivan loistavaa!

Valitettavasti näitä ei saa pakastealtaasta yksittäin, vaan näitä myydän kolmen kappaleen paketeissa. Pitää siis muistaa ottaa kylmälaukku mukaan kun käy kaupassa. Suosittuja nämä kuitenkin tuntuvat olevan. Kun hain omani löysin pakastealtaasta muutaman pakkauksen, mangon makuisia otin viimeisen laatikon mukaani. Sama tilanne on jatkunut kun olen kaupassa käynyt: vain muutama laatikko pakastealtaan pohjalla ja ympärillä tyhjää tilaa. Oletan siis että nämä menevät kaupaksi, tuskinpa kauppias viitsii tyhjää pakasteallasta kaupassaan jäähdyttää? 

Ja sitten siihen makuun: Perheemme ylivoimainen suosikki oli vadelma, se maistui meille kaikille neljälle. Maku oli raikas ja vadelmainen, mutta nämähän tehdäänkin marjoista, ei esanssista. Neljännes raaka-aineista on vadelmaa.  

Ainesosat: vesi, vadelmasose (25 %), sokeri, glukoosisiirappi, mustaherukkasose (3,7 %), värit (antosyaanit, punajuuriväri, kurkumiini), sitruunatäysmehutiiviste), stabilointiaineet (metyyliselluloosa, guarkumi, johanneksenleipäpuujauhe, karboksimetyyliselluloosa, pektiini, natriumalginaatti), happo (sitruunahappo), limetäysmehutiiviste, aromi. Eivät sisällä keinotekoisia värejä, aromeja eikä lisäaineita. Laktoositon.

Hopealle sijoittui sitten makea mango. Nimestään huolimatta mango ei ollut mitenkään äklömakeaa vaan todella raikas tämäkin. Kolmannes tuotteesta mangoa. Arvasin kyllä jo näitä ostaessani että vadelma voittaa, meillä ei kukaan ole kovin innokas mangon syöjä, joskin partiolaisemme ihastui mango smoothiehin Thaimaassa. Siellä tosin mango maistuu hieman erilaiselta kun tänne raakana kuljetetut. Parempaa arvosanaa ei kai tämä tuote voinut saada kuin partiolaisen antama " tämä maistuu ihan samalta kuin uima-altaalla juotu, paitsi että tämä on jäässä"? Kolme meistä neljästä tykkäsi tästä, itse asiassa mieheni äänesti tästä voittajan. 

Ainesosat: vesi, mangosose (30 %), sokeri, glukoosisiirappi, stabilointiaineet (metyyliselluloosa, guarkumi, johanneksenleipäpuujauhe, karboksimetyyliselluloosa, pektiini, natriumalginaatti), happo (sitruunahappo), värit (annattouute, kurkumiini), dekstroosi, aromi. Eivät sisällä keinotekoisia värejä, aromeja eikä lisäaineita. Laktoositon.

Vadelma siis voitti äänin 3-1 suosikin aseman ja kaikki neljä meistä tykkäsi ja voisi syödä näitä uudestaan. Mango oli siis vaan yhden suosikki ja yksi ilmoitti ettei halua syödä toista kertaa mangoa. 

Hinnaltaan nämä ovat enemmän kuin kilpailukykyisiä. Isossa kaupassa hinta oli juuri alle neljä euroa, pienemmässä kaupassa sai paketista sai maksaa vajaa 5 euroa. 

Oikein miellyttävä tuote siis kokonaisuutena. Laktoosittomuudesta iso plussa, maku oli positiivinen yllätys eikä hintakaan ole mielestäni paha. Ainut miinus nyt sitten siitä etten hetken mielijohteesta voi ostaa, ellei ole apuvoimia mukana kauassa että saadaan syötyäkin. 

Elämäni aakkoset: Q

Q ei ole lempikirjaimiani, joten nämä samat q:t taitavat pyöriä täällä uudestaan ja uudestaan. Olisin siis voinut uusia tähän kohtaan qwertyn, mutta kun se oli jo. 

Quiche Lorraine on myös käsitelty ja quickstepiä en tanssi. Mitä muuta Q:lla alkavaa elämässäni on? Eipä juurikaan mitään. 

Ellen sitten potkaise aitaa nurin ja puhu kuusta. Siis tuosta taivaalla möllöttävästä kivikasasta. Asuessani kotona vaihdoin makuuhuonetta kun en kestänyt ikkunasta sisään kurkkivaa kuuta. Nykyään onneksi makuuhuone on maan alla eikä kuu pääse kurkkimaan. Voin siis nukkua, oli täysikuu tai ei!

Yötön yö

We are all like the bright moon, we still have our darker side.

~ Khalil Gibran

Elämäni aakkoset: P

Perhe

Ei kai muuta tarvitse sanoa? Perhe on aina olemassa, vaikka kuinka kiukuttelisi ja käyttäytyisi huonosti: perhe on ja rakastaa. Kaikesta huolimatta. Ja kun oikein ottaa päähän ja suututtaa, aina löytyy lohduttava syli johon kömpiä. Ja auta armias jos joku ei kohtele minun perheenjäsentäni asiaan kuuluvalla kunnioituksella...se ei hyvää tiedä!

Minun perhekäsitykseni on hieman laajempi kuin keskiverto ihmisen? Ainakin luulen niin. Minun koko perheeni nimittäin ei asu samassa osoitteessan kanssani. 

Äitini asui aikoinaan perheensä kanssa. Sitten hän muutti yhteen isäni kanssa ja he perustivat perheen. Minä ja siskoni olemme asuneet samassa perheessä ja olemme siis perhettä. Siskoni meni naimisiin ja sai lapsia...perheeni siis laajeni. Äidilläni on sisko...No, taidatte ymmärtää? Kerran perhettä, aina perhettä ja uudet perheenjäsenet adoptoidaan mukaan. Yhtä suurta perhettä siis. 

Ja ettei tämä menisi liian helpoksi: perheeseemme kuuluu myös kokoelma nelijalkaisia ja siivekkäitä. Nuo evillä varustetut ovat koristeita, ne kun eivät tunnu välittävän meistä sen enempää. Vaikka tulevat kyllä tietysti katsomaan tulisiko ruokaa kun lähestyy akvaariota, osoittavatko kiintymystä? Ovatkohan nekin perhettä?

Koristeita?

“When everything goes to hell, the people who stand by you without flinching
-- they are your family. ” 

~Jim Butcher

Elämäni aakkoset: O

Orkideat

Tykkään kukista, minulla on vain yksi, pienen pieni ongelma: kukat eivät pidä minusta. Joko ne tahtovat enemmän, tai vähemmän, vettä tai sitten niitä pitäisi lannoittaa säännöllisesti. Mikään ei koskaan tunnu olevan hyvin niiden mielestä. 

Montakohan kirjaa olen lukenut aiheesta kukkasten hoitaminen, mutta kun aletaan puhua mihin ilmansuuntaan ikkuananlauta pitäisi olla, homma menee liian monimutakiseksi. Minun kukkienhoito kun on muotoa: kukka + pöytä = kivaa. 

Kun adoptoin mummin paavalinkukat olin onnellinen. Ne kukkivat! Kun niillä on jano ne ilmoittavat selvästi asiasta ja kun kaksi viikkoa myöhemmin tajuan että niillä on asiaa, ne juovat kiltisti vetensä ja kukkivat taas. 

Sitten äitini toi minulle perhosorkidean. Kiitin ja ajattelin itsekseni että voi, kallis kukkanen jota en todellakaan osaa hoitaa. Ei hätää, perhonen hoitaa itse itsensä. Jopa niin hyvin, että olen saanut perhoseni kukkimaan uudestaan. Ja nyt on pari pientä pistokastakin ilmestynyt yhteen perhoseeni. Suurin ongelmani tällä hetkellä on koska uskallan siirtää ne omaan ruukkuunsa. 

Tästä hurjasta menestyksestä innostuin kokeilemaan myös cambria sekoitusta. Ihmettelin miksi lehdet muuttuivat haitareiksi, mutta sekin selvisi: epätasainen kastelu. Nämä siis eivät ole oikein yhtä anteeksiantavia kuin perhosorkideat. No, uudelleen on cambrianikin kukkinut, vaikka lehdet ovatkin ryppyiset. Pitäisiköhän ne silittää?

What this old world needs 
is more bouquets handed around to folks when they are alive and kicking. 
Flowers don't do a dead one much good.

~R.E. Gonzales