Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Uusia aluevaltauksia

Jos vuori ei tule luokseni, saan kai itse mennä vuoren luokse?

Olen jo muutaman vuoden ajan kinunut mieheltäni yrttitarhaa pihallemme. Hieman vaativaa tietysti, talomme on kalliolle rakennettu ja tuo kukkula tuossa takapihalla tekee projektin hieman haastavaksi. Mutta eihän sitä nyt periksi voi antaa? Ensin ehdotin että rakennetaan "laatikko" ja jalat alle, mutta kuulema se ei ole mahdollista. Ei ainakaan insinöörille. Joten jatkoin miettimistä ja ehdotin sitten uutta ratkaisua. Tuossa "laaksossa" on pieni kohta joka on rikkaruohojen valtaama. Uusi suunnitelmani: kaivetaan rikkaruohot pois, rakennetaan korotuslaidat ja täytetään alue puhtaalla mullalla. Insinööri vaan tuijotti minua kun esitin "turvakaukaloa mullalle". Noista ruotsalaisten lahjoissa maallemme, eli naapurimaan kauppaketjuista, löytää vaikka ja mitä hauskaa. Klasulta saisi nyt, pientä korvausta vastaan, laatikoita.  No, koska en saanut kantoapua herralta päätin jättää laatikon kauppaan. Men skam den som ger sig, sanoisi Klasu, joten tänään sitten tuumasta toimeen. Aurinkokin paistoi, joten kaivoin esille hanskat, etsin käsiini lapion ja sitten vaan hommiin.

Kovin isoa reikää en saanut aikaiseksi, mutta hyvän alun kuitenkin. Tätä vauhtia voin ensi kesänä istuttaa niitä yrttejäni. Siihen saakka mennään ruukuilla. Tai jos minulla oikein onnistaa: saan apua.

Katsotaan jaksanko jatkaa huomenna työpäivän jälkeen, nyt jo jokainen lihas huutaa armoa. Onneksi sauna on lämpimänä ja tuoksuna löylyvedessä terva. Jos vielä ottaa lasin simaa, eikö siinä ole alkoholia? Melkein täyttyy sananlaskun ehdot, jospa sitä vaikka saisi lihakset rentoutumaan?

Kuten sanoin, kovin iso se reikä ei ollut, mutta päätin jatkaa näitä aluevaltauksiani, tällä kertaa hieman vähemmän ruummiillista työtä vaativalla tavalla. En ole eläessäni tehnyt munkkeja, syönyt kylläkin, joten päätin että tänä vappuna! Uusin Leivotaankin oli samaa mieltä.

Tällä kertaa seurasin ohjetta, koska tämä oli minulle uutta. Ensi kerralla lisään sokeria! Näihin oli tarkoitus tehdä kuorrutus, mutta pyöritimme ne sokerissa. Ehkäpä tuo kuorrutus olisi tuonut sitä makeutta?

Leivotaan lehden munkit hiivalla

20 g hiivaa arviolta tämä on puolikas pala miinus se simaan mennyt herne.
1 rkl 37 asteista vettä tämä juttu oli minulle mysteeri, mutta hiiva pistettiin kulhoon ja liuotettiin veteen.
75 g laktoositonta voita sulatetaan 
4 dl laktoositonta täysmaitoa sekoitetaan voihin, niin että lämpötila laskee siihen maagiseen 37
1 dl sokeria tämä siis minusta liian vähän
1 tl suolaa
2 luomu munaa kaikki edellä mainitut lisätään hiivaliejuun ja sekoitetaan.
12 dl vehnäjauhoja lisätään pikkuhiljaa kulhoon ja vaivataan kunnon taikina. 
Taikina saa kohota kaikessa rauhassa kaksinkertaiseksi. Taikina kaulitaan noin 1 cm paksuiseksi levyksi josta irrotetaan lasin avulla pyöreitä munkkeja. Koska halusin donitseja niin teimme keskelle reiän. Lehti neuvoi käyttämään mittalasia, teinini työntämään sormet taikinasta läpi ja laajentaa reikää sopivan kokoiseksi. Huomattavasti nopeampi tapa! Jätetään taas hetkeksi kohoamaan. Sillä aikaa voikin lämmittää öljyn 180 asteiseksi. Se on suhteellisen helppoa kun on rasvakeitin. Muille toivotan onnea!
Munkit kuumaan öljyyn paisumaan entisestään, käännetään tarvittaessa, paistoaika muutaman minuutin.

Valmiit, kullanruskeat donitsit nostetaan talouspaperille "kuivumaan" ja kierritetään sitten sokerissa. 

Hauskaa Vappua!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

"Tieteellinen testi"...

...eli onko Fb aina oikeassa?

Naamakirja, tuo kaikkien 500 parhaimman kaverini kohtaamispiakka, kuhisee kaikenlaisia faktoja. Päätin oikein tutkia miten hyvin nämä postitukset pitävät paikkaansa. Testauksen kohteena

Grillikausi lähestyy

Tämä siis oli monen naispuoleisen ystäväni seinällä kiertävä teksti, johon yksi miespuolinen kaveri oli kommentoinut: "onkohan se nyt ihan noinkaan?" Vastaukseni oli: on se, mutta jäin sitten miettimään. Pitääköhän tämä ollenkaan paikkaansa? Siispä testaamaan. En kerro perheelleni tästä super tieteellisestä testistä ja lupaan etten aio poiketa normaalista rytmistäni. Teen sitä mukaan kun huomaan ettei kukaan muu ainakaan aio tehdä mitään. Kursiivilla nuo alkuperäiset väittämät.

 Kun mies valmistaa ruokaa grillaamalla, tapahtuu seuraavaa:

 1. Nainen käy kaupassa.

Jeps, mieheni ruokaostokset ovat tasoa: metripizza, maitoa, leipää, juustoa, jäävuorisalaattia. Jos pyydän tuomaan ruokaa niin kaupasta ilmestyy metripizza. Tai näin grillikauden nostaessa päätään: Kabanossipaketteja. Olen siis oppinut täyttämään pakastimen kaikenmoisella, ellen ehdi käymään kaupassa voin aina käydä kauppamme haarakonttorissa eli pakastimella. Tällä kertaa Helkamasta purkaantui naudan ulkofilettä. Se on kohta siinä kunnossa että sille voisi mahdollisesti tehdä jotakin. Eli kukaan ei ollut huolehtinut siitä että perheemme söisi tänäänkin jotakin. Vielä miehelläni on mahdollisuus ottaa tästä irtopisteitä itselleen, kaupat ovat auki ja herra on liikenteessä, joten mahdollista että tämä tilanne vielä tasoittuu. Tällä hetkellä tilanne kuitenkin 1-0 minulle!
Herra kotiutui, kaupan kautta, tuomisina 2 Daimpatukkaa ja jotakin muuta samaiselta osastolta löytynyttä tavaraa. Katson etteivät täytä ruokavaatimuksia.

2. Nainen valmistaa salaatin, lisukkeet ja jälkiruuan.

Tästäkin aion ottaa pisteet itselleni. Salaatin tein, samalla kun grillasin lihaa, eli systeemillä: lihat grilliin, salaatin pesu ja kuivaus. Pihvien kääntö, salaatin leikkaaminen pineemmäksi ja mozarella leikkuulaudalle, lihat kääntäen...

Sillä aikaa muuten perunat kiehuivat muusia varten. Ne pistin kiehumaan ennenkuin tajusin että grillaaminenkin jää minun hommakseni.

Jälkiruokaa en tee, syökööt noita karkkeja! Tai no, taidan keittää kahvia. Siinä sivussahan se tulee herrallekin keitettyä.

 3. Nainen valmistelee lihan grillausta varten, laittaa sen tarjottimelle tarvittavien ruuanlaittovälineiden kanssa ja vie sen miehelle, joka hengailee grillin luona juoden olutta.


Tämä olikin aika laaja kohta. Lihan leikkasin ja valmistin marinadin. Lihat ovat maustumassa. ½ pistettä minulle. Tiedän ettei rakas grillimestarini osaa, tai oikeastaan ei tahdo oppia, ei tuo nyt aivokirurgiaa sentää tuo tekeminen ole, tehdä marinadia itse. Meillä on siis valmista grillikastiketta olemassa erinäisissä pulloissa. Joten herra olisi voinut pistää lihat maustumaan jos olisi viitsinyt. Itse en oikein noista e-koodeista välitä vaan teen marinadin mielummin itse. Makunsakin puolesta parempaa! Tosin en minä e-koodeilta välty tekemällä itse, varsinkaan kun käytän valmista soijakastiketta.

Tällä kertaa marinadiin tuli:
öljyä, soijakastiketta (vähäsuolaista ja kiinalaista), balsamiviinietikkaa. Silmämääräiset puolet tuosta määrästä oli öljyä. Lisäksi mustapippurikastiketta, Tabascoa (sitä klassista versiota) sekä valkosipulirouhetta.

Mieheni saapui keittiöön, katsoi lihoja ja kysyi: pitääkö nuo grillata. Vastasin (hammasta purren) juu, grilli on lämpiämässä. Tähän mieheni: siellä on se harja grillissä. Laskin kymmeneen ja totesin että ei ole, putsasin grillin ennenkuin pistin sen päälle. Mieheni meni ulos tarkistamaan etten grillannut hänen harjaansa. Olutta ei näkynyt.

Kannoin lihat ja grillipihdit ulos.

 4. Mies asettaa lihan grilliin.
 
Nyt täytyy sanoa että hämmästyin. Lihat eivät menneetkään grilliin, vaikka ymmärtääkseni kaikki tarvittavat tykötarpeet olivat siinä käden ulottavilla. Jouduin ihan itse pistämään lihat grilliin. Minne maestro itse hävisi jäi minulle hieman epäselväksi.
 5. Nainen menee sisälle kattamaan pöydän ja tarkistamaan lisukkeiden tilanteen.

Mieheni löytyi. Hän oli kattamassa pöytää. Pisteet siitä hänelle. Olin kai murskannut hänen egonsa kun työnsin ne lihat tirisemään?

 6. Nainen tulee ulos kertomaan miehelle, että liha palaa.

Nainen pyysi voisiko mies käydä kääntämässä ne lihanpalaset jos vaimo tekee muusin sillä aikaa valmiiksi. Hieman epäselväksi jäi käätyivätkö ne pihvit siinä välissä. Oletan että eivät.

 7. Mies ottaa lihan grillistä ja ojentaa sen naiselle.

Ehei, ihan itse menin hakemaan ne lihat sieltä grillistä, ettei tarjolla olisi hiillostunutta lihasta.

 8. Nainen asettelee ruuan lautasille ja kantaa ne pöytään.

Ok, tällaista ei meidän perheessä harrasteta. Ellei itse saa lautaselleen ruokaa kun sitä on pöydässä niin saa nähdä nälkää. Siirsin siis pihvit ja perunamuusin pöytään, salaatin olinkin jo pistänyt pöytään kun sain sen valmiiksi.

 9. Ruokailun jälkeen nainen siivoaa pöydän ja tiskaa.

Onneksi meillä on kone tätä varten! Nuorimmainen osasi pistää ihan itse kamppeensa koneeseen, vanhempikin onnistui muistamaan melkein kaiken. Loput siirsin sitten minä koneeseen, mieheni kai ei sitten tiedä missä se sijaitsee?

 10. Mies kysyy naiselta oliko mukava saada vapaata kokkauksesta. Ja, nähdessään naisen ärsyyntyneen ilmeen, ajattelee mielessään, ettei joillekin naisille vaan mikään riitä.

Huono testipäivä, ihan selvästi, mieheni pärjää normaalisti paremmin! Mutta silti uskaltaisin väittää: Kyllä naamakirja tietää!

Muumipappaa ja isoäitiä

Sima on porisemassa.

Tämähän tarkoittaa sitä että seuraava juhlapyhä lähestyy. Pääsiäiskyselyni perusteella olen tullut siihen tulokseen että lampaan kaverina on oltava minttuhyytelöä ja valkosipuliperunoita (40% teistä tätä mieltä). Kastiketta ei niinhään kaivata (20%). Mutta pääsiäinen on ohi ja vuorossa on siis kevään ja ylioppilaiden juhla eli vappu!

Taas kerran huomaan kaipaavani isoäitiäni. Sinäänsä se nyt ei ole niin kummallista, alkuperäinen simaresepti jota käytin oli se "oikea" eli isoäidin opettama. Nykyään olen hylännyt sen alkuperäisen version, mutta taas kerran huomasin ajatuksissani "pyytävän anteeksi" tätä pyhäinhäväistystä. Mummi on ollut poissa fyysisesti jo toistakymmentä vuotta, mutta läsnä hän on edelleen joka päivä. Näin se vaan menee, ne joita rakastamme eivät koskaan häviä minnekään. Nykyään en sentään tartu puhelimeen soittaakseni, puhelinnumeroa mistä tavoittaisi kun ei ole ilmoitettu, mutta näköjään "rupattelen" edelleen mummille.

En nyt voi tarjota mummille simaa, mutta kerrottakoot miten sitä kuului juoda. Ainakin jos mummiin oli uskomista ja minähän uskon kaiken mitä olen mummilta oppinut. Mummini vappuun kuului "ylioppilaan shamppanja" eli jotakin mitä hän kutsui nimellä student champagne. Siispä tein mummille joka vapuksi simaa, sen jälkeen kun hän ei viitsinyt itselleen sitä tehdä. Mummi sitten kaatoi korkean lasin pohjalle konjakkia ja päälle simaa. Valmista! En ole mikään konjakin ystävä, joten en ole tätä, minusta outoa, juomaseosta maistanut, mutta ehkäpä vielä jonain päivänä?

Koska olen kaikki tärkeät reseptit päättänyt kerätä tänne, niin pistetään nyt sitten se aito ja alkuperäinen:


Pimmos mjöd

4 l kiehuvaa vettä
1/4 kg sokeria
1/4 kg fariinisokeria
1 kuorittu, viipaloitu sitruuna

½ pullo (33 cl) ykkösolutta
½ pikkurillin kynnen kokoinen hiivapala (isoäidillä oli suhteellisen pitkät, punaiseksi lakatut kynnet)

Olut ja hiiva lisättiin seuraavana päivänä nesteeseen. Pullotus (siivilöinnin jälkeen) päivänä 2, jokaiseen litran pulloon muutama rusina ja ½ tl sokeria.

Oma, modifioitu versioni tästä on:

2 litraa vettä kiehautetaan, lisätään ½ kg fariinisokeria (kun se paketti on sen 500 g) ja 2 sitruunan mehu tai sitten kuorittuna ja viipaloituna 2 sitruunaa. Ihan riippuu aktiivisuusasteestani puristanko mehut sekaan vai uhraanko aikaa kuorimiseen. Lopuksi lisään 2 litraa kylmää vettä, jolloin lämpötila aika äkkiä on sen 37 astetta ja voin viskata sekaan kuivatun herneen kokoisen palan hiivaa.

Seuraavana päivänä siivilöin koko ihanuuden ja pullotan. Yleensä käytän 1½ litran pulloja, joten lisään vajaan teelusikallisen sokeria niiden rusinoiden lisäksi. Pulloa ei kannata missään nimessä täyttää täyteen, 2/3 riittää. Muistan ensimmäisen satsin jonka tein aikoinaan opiskelijakämpässämme. Pullotin ja suljin pullot huolellisesti, hieman olin jättänyt tilaa pulloon, mutta en riittävästi. 20 vuotta sitten muovipullot olivat suhteellisen paksuja, siitä huolimatta koko keittiömme oli täynnä muovinpalasia ja simaa kun pullot olivat räjähtäneet. Oli aikamoinen kotiintulo kun koirat katsoivat minua järkyttyneenä, todellakin sen näköisinä että "me emme muuten tehneet tuota". Eli suosittelen että pulloon jätetään reippaasti tilaa ja korkkikin pistetään puolihuolimattomasti paikalleen.
Sima on juomakelpoista kun rusinat ovat kunnolla turvonneet ja lilluvat pinnassa.

Mummi muuten aina sanoi ettei siman rusinoita saa syödä, niistä tulee vatsa kipeäksi. Mikäköhän taika tässäkin on? Voisiko joku tarkentaa? Vai onkohan taustalla sama idea kuin boolin hedelmissä: alkoholia niissä enemmän? Niin tai näin, en syö vieläkään siman rusinoita.

Senhän varmaan tiesitte että simaa juotiin jo Valhallassa? Siellä oli olemassa vuohi jonka utareista valui simaa.  Toisen legendan mukaan sima oli viisasten juoma, jonka kääpiöt Fjalar ja Galar tekivät hunajasta ja jumala Kvasirin verestä. Hunajaa käytetään näköjään siman valmistukseen etelässä, joten kaipa nämä legendat hieman muuttuvat sen mukaan miten juomaa tehdään? Tuota veriosaa en oikein ymmärrä, oliko äijällä jotenkin rusehtavaa verta? Punainen veri ja hunaja ei oikein saa minulle sima-assosiaatiota aikaiseksi.

Toinen paikka missä myös tehdään simaa on Muumilaakso. Kuten kaikki kunnon lapset, myös omani ovat ottaneet elämäntehtäväkseen opettaa äiti uusille tavoille. He rakastivat muumeja ja minä opin hyväksymään täydellisen mamman ja rauhaa rakastavat otukset. Onneksi Myy edes hieman helpottaa ahdistustani! Kesäisin on kuitenkin ihan virkistävää tehdä

Muumipapan raparperisimaa

½ kg raparperia
paloitellaan kattilaan tai vastaavaan astiaan.
Päälle ½ kg sokeria.
5 litraa kiehuvaa vettä kaadetaan raparperi-sokeri seoksen päälle.
Jäähdytetään. Tällä kertaa suosittelen että todellakin annetaan veden jäähtyä, raparperit melkein vaativat sen muhimisajan.
1/4 tl hiivaa sekoitetaan n. 37 asteiseen seokseen.
Annetaan käydä seuraavaan päivään, siivilöidään ja pullotetaan. Valmista juotavaksi muutamassa päivässä jos säilytetään viileässä. Seuraavana päivänä jos jätetään huoneenlämpöön.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Hyvää äitiä etsimässä

Hyvä äiti -myytti voi hyvin ja elää sitkeästi.

"Hyvä äiti tuoksuu pullalle, imettää pitkään, on kotona lapsen kanssa vähintään kolme vuotta, vääntää soseet alusta asti itse, leikkii aina iloisena eikä koskaan suutu." (Väestöliiton kolumni)

Kanelipullalle en tuoksu, ellen osta valmiita esipaistettuja kaupan pakastealtaasta. Sen sijaan voin kyllä taikinan vääntää jos tytöt sitten leipovat pullansa.
Imetyksen suhteen en voi mitään, se pendolino meni jo, mutta kaipa minä keskimääräistä kauemmin imetin tyttöjä? Tuota maitoa kun oli siunaantunut sen verran että olisin voinut kymppitonnariksi varmaan päästä?
Tässä vaiheessa olen varmaankin ollut tyttöjen kanssa kotona 3 vuotta, johan vanhempi on teini. Yhtäjaksoisuudestahan tuossa ei puhuttu?
Väänsin soseen pääsiäisen keittoon ihan itse, tosin en ollut itse viljellyt porkkanoita tai muitakaan juureksia, mutta aloitin kuorimalla ne. Kaipa se lasketaan?
Leikkimisen ja suuttumisen kohdalla olen kai toivoton tapaus? En tykkää leikkiä, lapsenakin luin mielummin, joten miksi ihmeessä nyt pitäisi aloittaa? Ja suuttuminen, no tunnettehan te minut.

Päätin kuitenkin vapaapäivien kunniaksi leikkiä hyvää äitiä. Täyttyi tuo leikkimiskohtakin. Tein siis lounaaksi keittoa enkä tyytynyt nostamaan pöytään edellispäivän tähteitä. Koska olen innostunut kokeilemaan uusia juttuja, niin päätin tehdä tomaattikeittoa. Se kyllä matkan varrella muuttui modifioiduksi minestronekeitoksi, mutta alkuperäinen resepti oli nimeltään "het tomatsoppa" (HV 5/12). Tämän keiton hyvä puoli on, että suurin osa raaka-aineista olivat sellaisia että niitä löytyy aina kaapista. Tulista en voinut keitosta tehdä, jääprinsessamme ei kestä tulisuutta, pelkää kai että jää sulaa, joten tästä tuli pelkästään punainen keitto.

Punainen tomaattikeitto

1 sipuli
½ punasipuli (sattui jäämään jäljelle kun tein yrttileipää)
2 punaista paprikaa
hieman chiliä (sen verran vähän ettei prinsessa huomaa)
200 g kotimaista pekonia
500 g paseerattua tomaattia
litra vettä
vihannesliemikuutio
valkosipulirouhetta
tummaa siirappia loraus
suolaa
täysjyväspagettia
basilikaa ja persiljaa

Kuutioi vihannekset ja leikkaa pekoni pieniksi paloiksi. Paista pekonia sen verran että rasvaa irtoaa ja lisää sipulit ja kaiken laatuiset paprikat pannulle. Kuullota. Lisää tomaatti, vesi ja liemikuutio. Anna kiehahtaa. Lisää siirppi ja kuivat mausteet ja katko sekaan sopivaksi katsomasi määrä spagettia. Anna kiehua noin 15 minuttia. Lisää yrtit.

Varmaan tuonne olisi ollut kiva lisätä hieman tomaattiakin, mutta niitä ei sattunut olemaan jääkaapissa. Keitto oli joka tapauksessa oikein hyvää. Ja jos tästä tahtoo tehdä kasvisversion niin jättää sen pekonin pois ja kuullottaa vihannekset öljyssä.



tiistai 10. huhtikuuta 2012

Valkosipuliperunat

Emmehän me suinkaan syöneet lammasta ilman lisukkeita.


Muutamia vuosia sitten innostuin tekemään sitruuna-valkosipuliperunoita ja sillä tiellä olemme. Ne olivat yllättävän suosittuja ja koska itse ihastuin niihin, ovat elämäni miehet saaneet luvan pärjätä ilman perinteisiä valkosipuli(kerma)perunoita.


Nämä sitruunaiset perunat ovat huomattavasti kevyempi vaihtoehto ja todella helppoja tehdä. Minulla ei ole aavistustakaan mistä alunperin tämän reseptin bongasin, mutta koska ne tulivat ruokapöytäämme pahimpaan laihdutusvimmaani voi resepti hyvinkin olla painonvartioden jostakin lehtisestä. Tai sitten ei.


Sitruuna-valkosipuliperunat

n 25 perunaa. Itse suosin kiinteitä lajikkeita, mutta jokainen valitsee makunsa mukaan. 
vajaa ½ dl (neitsyt puristettua) oliiviöljyä
1-2 valkosipulia
2 sitruunan mehu 

1 sitruunan kuori. Koska kuorikin käytetään suosittelen luomua.
½ dl vettä

6 laakerinlehteä
1 rkl kuivattua timjamia
1/2 rkl kuivattua oreganoa
6 rosmariininoksaa
1/2 rkl hienoa sokeria
Suolaa maun mukaan 

Vastajauhettua (lime-) mustapippuria
Persiljaa karkeaksi leikattuna pinnalle. Tosin se jäi keittiön pöydälle tänä vuonna.



Kuori perunat ja pilko ne lohkoiksi. Kuori valkosipulin kynnet. Laita perunat ja valkosipuli uunipellille. Kaada pellille öljy ja vesi. Purista perunoiden yli sitruunanmehu ja lisää sekaan sitruunan kuori. Itse käytän kuorimaveistä, mutta toki sen voi raastaakin pinnalle. Lisää perunoiden joukkoon mausteet, persiljaa lukuunottamatta.


Paista perunoita noin 30 minuttia 200 asteisessa uunissa. Kääntele perunoita muutaman kerran paistamisen aikana. Koristele persiljalla (mikäli muistat)


Menossa uuniin

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Yrttien tuoksua

Alkuruoaksi tein sitten loppuviimeksi juuressosekeittoa.

Tiesin että neitokaisemme tykkää siitä, joten kaikki muut kärsikööt. Taisi se kuitenkin olla ihan syötävää, sillä tietääkseni jokainen vieras tyhjensi lautasensa, muutamat jopa ottivat hieman lisää. Keitto oli ihan perinteinen sipuli-porkkana-nauris-perunasosekeitto johon lisäsin viherpippuri Koskenlaskijaa. Siitä ei prinsessamme tykännyt, auta armias jos hän tuntee pippurin maun, siitä alkaa loputon valitus. Ihan se ja sama onko ruoka muuten syötävää, pippuri pilaa kaiken.

Keiton kanssa on kuitenkin oltava leipää. Uudessa lempilehdessäni oli saviruukkuihin leivottuja leipiä. Ensin oli ajatellut tekeväni niitä, mutta koska unohdin käydä ostamassa saviruukkuja en sitten tehnytkään. Paavalinkukkiani en viitsinyt repiä ruukuistaan, enkä kyllä olisi niitä koskaan saanut puhtaiksi, joten en edes ajatellut asiaa ennenkuin aloin naputella tänne.

Päädyin sen sijaan vilkuilemaan

Yrttileipää punasipulilla

Taas kerran, tämä on oma versioni, lehden alkuperäinen versio löytyy lehdestä 1/12

pala hiivaa eli se 50 g
4 dl vettä, lämmitettynä n. 37 asteiseksi
reilu ½ dl rasvatonta piimää
½ dl rypsiöljyä
1 tl suolaa
2 rkl hunajaa
11 dl vehnäjauhoja
1 dl tuoretta basilikaa ja rosmariinia silputtuna

Sekoita hiiva lämpimään nesteeseen, lisää öljy, suola sekä hunaja. Lisää jauhot, anna koneen vaivata ihan kunnolla. Taikina jää kovin löysäksi! Lisää loppuvaiheessa vielä yrtit. Jätä taikina kohoamaan lämpimään paikkan n. 40 minuutiksi.

Kaada kohonnut taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele leivän pinnalle punasipulia, sormisuolaa ja rosmariinia. Anna vielä levätä leivinliinan alla n. 20 min. Lämmitä sillä aikaa uuni 225 asteeseen. Paista leipää uunin keskitasolla n. 30 min. Minun leipäni ei ollut ihan valmista vielä 30 minuutissa, 40 min taisi olla punasipulille liikaa? Hyvää tämä leipä kuitenkin oli, menekistä päätellen.

Jos tästä tahtoo vegaaniversion on tuo hunaja korvattava jollakin. Ehkäpä siirapilla?



perjantai 6. huhtikuuta 2012

Askartelua

Tänään tuleekin reseptejä sitten jatkuvalla syötöllä.

Tällaista tämä on kun on vieraita tulossa, tulee tehtyä kaikenlaista. Siskoni taitaa seurata blogia, joten jos hän tahtoo yllättyä huomenna suosittelen että sammuttaa koneensa, tai ainakin tämän sivun, välittömästi. Tosin hänkin lukee Leivotaan lehteä, joten ei tämä nyt ihan oikea yllätys ole. Eikä hän juo kahvia, lapset eivät yleensä sellaista juo, joten ehkäpä hän jää ilman näitä kahvipöydän herkkuja? Tosin hyvä puoli tässä on että jos unohdan pistää esille nämä namit niin ehkäpä hän huomauttaa asiasta? Olen muuten edelleen yhtä ihastunut tuohon äsken mainitsemaani lehteen. Ja nyt n on sentään =2

Teimme siis tyttöjen kanssa Leivotaan lehdestä

Suklaatryffeliä

Ohjeen mukaan tästä satsista tulee n. 55 kpl, meillä hieman enemmän kun tytöt eivät ylitäyttäneet vuokia. Ja kuten tavallista, en seurannut alkuperäistä reseptiä, joten uskallan sen tänne naputella, ilman että jonkun tekijänoikeutta loukataan. Tämä on taas kerran minun muunnokseni alkuperäisestä.

1 dl laktoositonta vispikermaa
50 g laktoositonta voita


Kiehauta kerma ja voi kattilassa. Sekoita joukkoon

300 g paloiteltua, tummaa suklaata. Käytimme Marabouta ja Fazeria sekaisin. Sattui olemaan kotona.
Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Lisää joukkoon
1 dl laktoositonta maitorahkaa

Pistä jokaisen alumiinivuoan (ne ovat paljon parempia kuin paperiset, joita otimme käyttöön kun alumiiniset loppuivat) pohjalle pala pähkinää, meillä oli käytössä sekalainen seurakunta. Saksalaisesta kaupasta kun saa isohkon pussin kuninkaallisia pähkinöitä, urheilijoille niitä on "kisaruoaksi" yleensä kotona. Alkuperäinen ohje taisi suosia suolaisia pähkinöitä koska puhui mieheni lempipähkinöistä. Ja olivat sitä mieltä että vuoan pohjalle pistetään hieman suklaamassaa ja sitten pähkinöitä. Me hieman oikasimme, tahdoin tehdä lapsille helpommaksi tämän projektin. Ja vähän vähensimme pähkinän määrää, suklaata pitää olla paljon, muuten puhutaan suklaakuorrutetuista pähkinöistä! Itse asiassa en tajua miten reseptistä riittää vain reiluun 50:n jos jokaiseen vuokaan työnnetään useampi pähkinä. Olkootkin pistaasi (ilman kuoria?).
Jokaisen tryffelin pinnalle ripotellaan vielä hieman sormisuolaa. Ja sitten jääkaappiin jäähtymään. Ne tryffelit siis.



Ja koska huomennakin on pääsiäinen, pitää pääsispupun tuoda munia. Joten niitäkin lapset ovat koristelleet. Siskoni muna ei muuten ole kuvassa, joten utelias ei saanut palkkaansa tällä kertaa.

Hauskaa pääsiäistä lukijoilleni!


Upoksissa

Olen yllytyshullu, mutta senhän tiesittekin.

En ole koskaan maistanut, saatika tehnyt, uppomunia. Pakkohan tällainen aukko sivistyksessä oli täyttää, siispä tuumasta toimeen. Ei tuo nyt niin vaikealta vaikuttanut, ja loppuviimeksi väitän että ihan yliarvostettu tuo "vaikeusaste" on. Kuten Jaakko Kolmonen asian ilmaisee: esikouluikäinen tuon osaa.

En nyt sitten tiedä tekivätkö nuo minuun niin syvän vaikutuksen, uskonpa että olisin voinut pitää illuusioni tästä herkusta. Maku on lähinnä verrattavissa keitettyyn kananmunaan. Kas kummaa.

Mutta voinpahan nyt sitten sanoa että olen tehnyt uppomunia. Aika täydellisiä niistä tuli, google kun opetti miten se onnistuu.

Uppomunat
                                                           :n tapaan
1 litra vettä
½ dl väkiviikietikkaa. Tosin tuon kai vaoi vaihtaa mihinkä viinietikkaan tahansa, vaikuttaa varmaan makuun. Tosin siinä tapauksessa kannattaa lisätä määrää.

Lämmitä etikkavesi poreilevaksi sopivan kokoisessa kattilassa. Munan pitää mahtua kunnolla sekaan.
Riko tuore luomukananmuna kahvikuppiin. Tee kauhalla tai vastaavanlaisella työkalulla kunnon pyörre poreilevaan veteen ja kaada muna sekaan.



Anna munan lillua poreilevassa vedessä 4 minuttia. Keltuiainen on vielä hieman pehmeä ja munasi maistuu...etikkavedessä keitetyltä munalta. Suosittelen suolaa ja pippuria pintaan.

Kahvin tuoksua

Poikkeuksellisesti en saakaan perhettäni syömään vaikka on pitkäperjantai!

Uintikisat sekoittivat aikataulun, joten syömmekin huomenna. Toki syömme tänäänkin, mutta emme lammasta. Lammas on kuitenkin hukutettu kahviin, eli villanmaku tuhoutuu. Ainakin kuvittelen että tämä kahvirumba tuhoaa villanmaun, en ole koskaan onnistunut vielä saamaan aikaiseksi villanmakuista lammaspaistia, katsotaan nyt sitten kuinka käy tänä vuonna kun kehtaan tällaista hehkuttaa.

Koko perhe muuten suostuu syömään lammasta, pikkuiset aikoinaan saivat maistaa pikkuisen palan lammasta pääsiäispöydässä, taisivat olla hieman yli vuoden ikäisiä silloin, ja se oli selvästikin virhe! Söivät reippaasti murusensa ja pyysivät sitten lisää "muu-muu-kakkua". Informoimme toki että kyseessä oli "mää-mää-kakku", mutta annoimme toisenkin murusen. Jossakin vaiheessa jopa me tyhmät aikuiset tajusimme että murusia voimme tarjota koirille, lapset tarvitsevat ruokaa! Siispä ostin seuraavan vuonna hieman isomman paistin, johan kaksivuotiaat syövät kunnolla!

Mutta Tonttumuorin lammaspaisti on siis marinoitumassa kahvissaan. 

Huomenna sitten jatkamme paistiemme kanssa. 

Tarvitsette tätä varten:

Lammaspaistia (tämä ohje on tehty noin 5 kilolle lihaa, käyttäkää jakolaskua tai kerrointa oman maun mukaan). Kalvot ja rasvat poistetaan mahdollisimman hyvin.
Kahvia (ne aamukahvin jämät voi käyttää) sen verran että liha peittyy. Jätetään marinoitumaan ainakin 8 tunniksi. Tämä osa ohjeesta ei kuulu tonttumuorin ohjeeseen, se on omaa tuotantoani

Valkosipulin kynsiä. Ohje puhuu 10 mutta minä käytän niitä riittävästi
2 rkl suolaa. En muuten tätäkään määrää mittaa vaan hieron paistien pintaan suolaa. 
2 tl mustapippuria. Nyt jo katselen ihmeissäni reseptiä. Taatusti käytän huomattavasti enemmän. Varsinkin jos käytän valmiiksi rouhittua. Vastarouhitun suhteen voin olla hieman säästäväisempi. Mutta taatusti sitäkin on enemmän. Eli: suolaa ja mustapippurirouhetta riittävästi! Tonttumuoria joutuu hieman avittamaan.

Paistiin tehdään viiltoja jonne valkosipulinkynnet upotetaan. Pintaan hierotaan mausteita ja paistit jätetään maustumaan yön yli. Mikäli ehtii. Joskus pamautan ne vaan pintaan ja toivon parasta. Aikapula on aika usein syynä... 

Liha olisi hyvä ottaa huoneelämpöön parisen tuntia ennen paistamista. Koska olen aika neuroottinen kylmäsäilytyksen kanssa nostan lihat yleensä esille samalla kun napsautan uunin päälle. 150 astetta on minusta kiva lämpötila uunissa kun lammaspaistia kypsentää. Pintabakteerit voi käräyttää nostamalla lämmön aluksi reiluun 200 asteeseen ja 10 min. päästä lasketaan siihen 150. 

Valeluun, ja tämä on nyt sitten ihan alkuperäistä tonttumuoria:

4 dl vahvaa kahvia
4 dl kuohukermaa
, laktoositonta sanon minä
2 rkl hunajaa, kotimaista sanon minä 
Paistia valellaan ahkerasti, noin 10 minuutin välein. Hieman vaativaa, toki, mutta todellakin sen arvoista!

Lampaanlihan sisälämpötila saisi olla 70-75 astetta, täysin kypsää se on jos lämpötila on 77 astetta. Tunti / kilo on sellainen nyrkkisääntö.

Siivilöin vielä tuon pellille kertyvän liemen, suurustan jauhoilla ja lisään kermaa: kastike on valmis.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Juhlapyhien hamstrausta

Huomaa että elämme taas pyhien aikaa.

Tällä kertaa kärsimme akuutista kananmunien ja lampaanlihan puutteesta. Tai siis kärsimme ja kärsimme, ainakin yritetään saada kuluttajat uskomaan näin. Kaupassa oli kananmunia kasottain, oli isompaa ja pienempää kennoa, eri värisiä kennoja ja jopa sydänystävällisiä munia. Mignon munia löytyi. Silti samaisessa kaupassa oli A4 jossa kerrottiin uudesta EU-säädöksestä josta johtuu kananmunien vähyys. Tietääkseni direktiivi astui voimaan vuoden vaihteessa, miten se pula nyt akutisoitui pääsiäiseksi ei oikein aukea minulle. Perinteset häkkikanalat siis kiellettiin. En ole häkkikanojen munia ostanut pitkiin aikoihin, tosin en voi väittää että lattiakanalatkaan tekevät minuun vaikutusta. Kaipa kaikki tehotuotanto on aika inhottavaa. Sen verran tuo "puute" kai sitten vaikuttaa että ensimmäsitä kertaa ostin "sekakennon". Siinä oli sekä valko- että ruskeakuorisia munia. Valitettavasti ei yhtään suuren kotimaisen suklaatehtaan tuottamaa.

Tehotuotannosta siirrynkin sitten lampaanlihaan. Olen aika monta vuotta, vastoin periaatteitani, ostanut ulkomaalaista lampaanlihaa. Ne isoilla vihreillä niityillä laiduntavat lampaat (juu, uskokoon ken haluaa tähän iluusioon) vaan maistuvat paremmalta. Miten onnellisia ne lampaat sitten ovat onkin ihan eri asia. No, lampaanliha on selvästikin harvinaista herkkua tänä vuonna. Parikin isohkoa kauppaa tarjosi ei oota minulle. Siispä päädyin kotimaiseen tuoreeseen lihaan ulkomaalaisen pakasteen sijaan. Huomenna se sitten pistetään kahviin lillumaan. Tonttumuorin ohjeistuksen mukaan. Löysin vuosia sitten jostakin joululehdestä "Tonttumuorin lammaspaisti" reseptin ja sitä seurataan orjallisesti, vuodesta toiseen.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Myssyhaaste

Eipä käynyt virpojia tänään, mutta pääsiäinen on sitten virallisesti alkanut joka tapauksessa.

Mietin tässä mitä söisimme alkupalaksi tänä vuonna, muut ruoat menevät aika perinteisen kaavan mukaan. Aikaisemmin meillä on ollut keittoja, salaatteja, leipiä, avocadoa, munia... tosin, onhan noita makuja esim keitoissa erilaisia ja uppomuniakin ehdotettiin. Pitäisiköhän tehdä uusi aluevaltaus? En ole koskaan uppomunaa tehnyt. Niitä oli kuulema Titanicin lounaslistallakin. Uppolaivan uppomunia? No, ehdin vielä hetken miettimään tätä ongelmaa. Kyselystäni päätellen muuten ette tykkää pashasta. Pitää pyytää siskoani kaivaa esille pätkispasha reseptinsä. Sen jälkeen kaikki tykkäävät myös pashasta!

kuva Iltalehdestä


Tein muutma vuosi sitten muutaman kaverin kanssa pari tilkkutäkkiä Vaaka ry:n projektiin. Nyt voisi tehdä pipoja: "Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri antoi vuoden alussa synnytysosastoille ohjeen, ettei vastasyntyneille enää laiteta päähän sairaalan puuvillapipoja, koska niiden peseminen maksaa ja hävikkikin on melkoinen. Espoossa Jorvin synnytysosaston kätilöt eivät ohjetta purematta nielleet vaan alkoivat neuloa vauvoille pipoja itse." Lähde: YLE
Ottavat siis apua vastaan, eli pipoja saa Jorvin vastasyntyneille tehdä. Sinäänsä masentavaa että maassamme säästetään kaikkien niiden kohdalla jotka eivät voi itseään puolustaa. Ja samalla mietitään mihin Guggenheim museon voisi sijoittaa. Eräs FB ystäväni ehdotti että otetaan ne vaipatkin pois vanhuksilta ja sahataan sänkyihin reiät ja ämpäri alle... Toki kulttuurikin on tärkeää, mutta kyllä nyt ihmiset sentään ovat museoita tärkeämpiä. 

Löysin eilen itseni katselemasta vauvapipoja Dropsin sivuilta. Siellä olisi myös tonttulakkeja tarjolla, jospa sitten lähempänä joulua sellaisia? Minulla on muutama käsityö projekti kesken, mutta niiden jälkeen taidan tehdä pipoja. Voisinkin haastaa blogini lukijat mukaan talkoisiin: tehdään pipoja vauvoille. Valmiit pipot voi toimittaa esimerkiksi osoitteella: Jorvin sairaala/synnytysosasto, Turuntie 150, 02740 Espoo. Varmaan on muitakin tahoja joille myssyt kelpaavat? Tuo nyt on yksi idea. Vaaka ry:n projekti tänä vuonna ei oikein iske: huivi. Tein äidilleni hartiahuivin viime jouluksi, se oli ihan hauska, mutta suhteellisen työläs projekti.  

Ja tällä kertaa kysely onkin tässä muodossa: mikä olisi paras pipo vauvalle. Ohjeita saa linkittää tuohon kommenttikohtaan.

Hauskaa pääsiäisen odotusta!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...